11.3.2019 klo 13:39
Uutinen

Vaalibussi saapuu Raumalle

Suomen Yrittäjien vaalibussikiertue tulee Raumalle perjantaina 22.3.2019. Paikalle tulee myös toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, joka on tavattavissa Neste K Karjalankadun pihalla klo 9-11.Sadalle ensimmäiselle luvassa Kontion ruisleipää. Kahvitarjoilu. Tule keskustelemaan yrittäjille tärkeistä vaaliteemoista.

Kasva Suomi -kiertue on käynnissä!

Yrittäjien Kasva Suomi -bussikiertue kiertää 37 päivän aikana läpi Suomen pohjoisesta etelään. Käymme yli kahdellakymmenellä paikkakunnalla ja järjestämme yli 100 tapahtumaa: yleisötilaisuuksia, paneelikeskusteluja, yrittäjäkahveja, oppilaitos- ja yritysvierailuja.

Yrittäjät haluaa, että 2020-luku on kasvun vuosikymmen. Ilman kestävää kasvua on mahdoton nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin. Korkea työllisyysaste on välttämätön, jotta Suomi selviää 2020-luvulla ikääntymisen kasvattamista hoitokuluista sekä pystyy panostamaan muun muassa sivistykseen, puolustukseen ja ympäristönsuojeluun.

Yrittäjät haastaa kaikki puolueet tarttumaan tähän kasvutavoitteeseen. Tuleva hallitus ei voi laskea politiikkaansa nykyisen kasvu- ja työllisyysuran varaan.

Tutustu tarkemmin vaaliohjelmaamme.