7.5.2019 klo 10:13
Uutinen

Osaava Rauma 2/2019 ilmestynyt

Rauman Yrittäjät ry:n oma jäsenlehti on ilmestynyt Sanomalehti Länsi-Suomen välissä. Vuoden toisessa numerossa kerrotaan mm. pitkän linjan puutarhayrityksestä, franchising-yrittäjästä ja pop up -tapahtumasta. Osaava Rauma toteutetaan yhteistyössä Länsi-Suomen kanssa ja se ilmestyy tänä vuonna yhteensä neljä kertaa. Lehden voit myös lukea sähköisesti.

Osaava Rauma -lehden sivuilla tutustutaan tällä kertaa Viherkäine oy:n toimintaan – Kirsi ja Kari Sjöroosin yritys on toiminut jo yli 30 vuoden ajan. Vuosiin mahtuu ylä- ja alamäkeä, mutta usko omaan osaamiseen on luja. Henkilökunta saa runsaasti kiitosta, heidän monisaaminen on yrityksen voimavara. Franchising-yrittäjyys on levinnyt usealle alalle ja moni uusi yrittäjä pohtii yhä useammin ”fränkkäriksi” ryhtymistä. Kokenut ketju-yrittäjä Ari Raukko kertoo oman näkemyksensä aiheesta – Arilla on johdettavanaan kaksi Sotka-liikettä Raumalla ja Salossa.

Yrittäjät Goes Pop Up tulee taas! Tällä kertaa on hynttyyt lyöty yhteen Rakastunut Raumaan -kauppiaiden kanssa, jotka ovat jo useamman vuoden ajan järjestäneet keväällä outlet -tapahtuman. Nyt toukokuussa pääsee Wännin ostamaan laadukkaita tuotteita ja tekemään huippuedullisia löytöjä saman katon alta, kun Yrittäjät Goes Pop up avaan ovensa 17-19.5. Raumaa tuo kivasti esille toukokuun suunnistuksen superviikonloppu, kun Rasti-Lukko kokoaa kolme eri kisaa aivan kaupungin keskustaan. Yrittäjäjärjestömme on ollut mukana alusta asti Rasti-Lukon kumppanina. Yhteistyöstä kertoo lisää lehden sivuilla kisajohtaja Tommi Nyman.

Lisäksi voit Osaavasta lukea kesän ja syksyn jäsenetutapahtumista, Yrittäjäbluesista ja Finlandessin konsertista. Näihin edullisia lippuja myydään vain jäsenille, lisätietoa luvassa jäsenpostissa. Myös Syysjuhlien bändi ja aikataulu on julkaistu.

Lue lehti täältä.

Tiedostona lehden löydät tästä: PDF iconosaava_rauma_2_2019.pdf