13.11.2019 klo 19:19
Uutinen

Raumalle Satakunnan Vuoden Yrittäjä ja Vuoden Yksinyrittäjäpalkinnot

Satakunnan Yrittäjät valitsi syyskokouksessaan ansioituneita yrittäjiä. Raumalle saatiin kolmesta pystistä kaksi: Vuoden Yrittäjä Leimet oy Lapista ja Vuoden Yksinyrittäjä Julkkis-Galleria/Teuvo Salminen. Raumalaisia yrittäjiä onnittelemassa oli myös Rauman kaupunki. Vuoden Perheyritykseksi valittiin porilainen kuljetusliike Kalevi Huhtala. Rauman Yrittäjät onnittelee kaikkia palkittuja.

Satakunnan Yrittäjät palkitsi maakunnallisten yrittäjäpalkintojen saajat syyskokouksessaan 13.11.2019.

Palkinnot jaettiin Satakunnan vuoden yrittäjälle, vuoden yrittäjäperheelle sekä vuoden yksinyrittäjälle. Ansioituneita yrittäjiä on Satakunnassa palkittu 1970-luvulta alkaen. Satakunnan vuodenyrittäjä -palkinto jaettiin Satakunnassa nyt jo 43. kerran, Satakunnan vuoden yrittäjäperhe 31. kerran ja uusimpana Satakunnan vuoden yksinyrittäjä -palkinto jo viidennen kerran.

– Satakunnassa on ihailtavan paljon palkitsemisen arvoista yrittäjyyttä. Vuosittainen palkintojen jakaminen on työmme kohokohtia. Nyt tavoitteemme on viedä Satakuntaa kohti yrittäjyysmaakuntaa, ja palkitut yrittäjät ja yritykset ovat niitä keulakuvia, joilla luomme positiivista nostetta Satakuntaan, Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen avaa palkintojen taustaa.

Betonipaalujen kärki- ja jatkoskappaleita maailmalle – Leimet Oy

Satakunnan vuoden yrittäjäksi 2019 valittiin paikallisesti toimiva, mutta vahvasti vientiin keskittynyt raumalainen metallialan perheyritys Leimet Oy. Vuonna 1964 perustettu yrityssuunnittelee, valmistaa ja markkinoi betonipaaluissa käytettäviä teräksisiä kärki- ja jatkoskappaleita.

– Kaikki tuotteemme suunnitellaan ja valmistetaan edelleen täällä Rauman Lapissa,mutta vientiä meillä on tänäkin vuonna 15 eri maahan – eli uskaltaisin sanoa Leimetin olevan aidosti kansainvälinen yritys, Leimet Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2010 toiminut Antti Leino kuvailee yrityksen toimintaa.

Yrityksen tase on vahva ja liiketoimintaa on kehitetty jatkuvasti alan kärkitoimijaksi. Leimet-konserni työllistää yhteensä viitisenkymmentä henkilöä. Yrityksen päämarkkinaalueitaovat Skandinavia ja Eurooppa, mutta vientiä on myös maailman toiselle puolen.Yrityksen tuotannosta peräti 85 prosenttia meneekin vientiin.

– Työhön sitoutunut henkilökuntamme on eittämättä tärkein voimavaramme. Olen ottanut tavoitteeksi tehdä Leimetistä globaalin, sen että meillä olisi toimintaa joka maanosassa. Kartoitamme koko ajan uusia kohdemaita, ja viime aikoina olemme panostaneet etenkin Venäjän-viennin aloittamiseen, Leino jatkaa.

Leimetin kalliokärkien ja paalujatkosten varaan on rakennettu lukuisia infrakohteita, kutenmoottoriteitä, rautateitä, siltoja sekä erikokoisia rakennuksia, kuten logistiikkakeskuksiaja kauppakeskuksia – esimerkiksi Porin kauppakeskus Puuvilla.

– Leimet on löytänyt kapealla erikoistuotesektorilla oman kilpailuetunsa ja -kykynsä. Tuotteita on viety laajasti ulkomaille Etelä-Amerikkaa ja Australiaa myöten, ja yritys on vuosikymmenten saatossa säilyttänyt vahvan tuloskuntonsa, kehuu Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen.

Karikatyyreilla menestykseen – Julkkis-Galleria Teuvo Salminen

Vuoden yksinyrittäjä -palkinnon yksi tärkeimmistä kriteereistä on liikeidean omaperäisyys.Satakunnan vuoden yksinyrittäjäksi valittiin raumalainen Teuvo Salminen, joka on luonut bisneksen omintakeisen taiteellisen työnsä ympärille. Salminen perusti Julkkis-galleria-yrityksensä vuonna 2000. Yrityksen liikevaihto on noin 80 000 euroa. Hän suunnittelee, valmistaa ja myy omia taidetuotteitaan. Julkisuutta Salminen sai, kun hänet valittiin Helsingin Sanomien pääkirjoitusten karikatyyripiirtäjäksi vuonna 1998.

– Vahvuutenani on varmastikin karikatyyripiirtäminen. Sen aloitin jo 15-vuotiaana.Vaikka olenkin piirtänyt pienestä asti, ei innostus ole laantunut. Onpa useampi yrityslogokintullut suunniteltua. Karikatyyrit ovat kuitenkin se tunnetuin tuote ja niitä onkin tullut tehtyä jo yli 5000, Salminen toteaa tyytyväisenä.

Salmisen omaperäinen taiteellinen tyyli erottuu edukseen. Karikatyyrien lisäksi hän kuvaa, tekee kalentereita sekä suunnittelee koruja sekä palkintomitaleja.

– Teuvo Salminen on löytänyt oman taiteellisen tyylinsä, jota hän pystyy hyödyntämäänliiketoiminnassaan. Tuotteet ovat suuritöisiä: ne vaativat visiointia, ideointiaja kädentaitoa. Karikatyyrit ovat taitavasti toteutettuja ja tunnettuja myös maakunnanulkopuolella, Markku Kivinen kuvaa palkitun yksinyrittäjän valintaa.

Lue koko uutinen täältä.