2.11.2020 klo 14:19
Uutinen

Syyskokouksessa uusia tuulia ja korkein mahdollinen tunnustus

Ulvilan Yrittäjien syyskokous käytiin 30.10.2020 Auranmaan leivän tiloissa. Tilaisuudesta ei juhlahumua puuttunut ja kaiken lisäksi päästiin vielä hohtominigolfaamaan.

Syyskokouspaikaksi järjestyi Auranmaan Leivän kotoisat tilat Sammontiellä. Turvallisuudesta ei tässäkään tilaisuudessa tingitty, vaan kaikkien osallistujien kasvoilla komeili maski. Tilaisuudessa huolehdittiin lisäksi hyvästä käsihygieniasta sekä paikalle saavuttaessa, että tilaisuuden aikana.

Kokous sujui hyvässä hengessä ja puheenjohtajaksi kokoukselle valittiin hallituskonkarina toiminut, Ulvilan Yrittäjienkin entinen puheenjohtaja Tiina Ahonen. Paikalle oli saapunut parisenkymmentä jäsentä. Yksimielisellä päätöksellä valittiin seuraaville kahdelle kaudelle jatkamaan pestiään Ulvilan Yrittäjien puheenjohtaja, Krista-Carola Mäkinen. Yrittäjien sääntömuutosten siivittämänä tämä pesti jatkuu seuraavat kaksi kautta -edellisen yhden nimityskauden sijaan.

Hallituksen riveistä pois siirtyi useamman vuoden konkarit Kirsi Pohjola sekä Kalevi Viinamäki. Heidän paikkaa uuteen ensi vuoden hallitukseen tulevat korvaamaan Kuljetus Transpori Oy:n Nina Aalto sekä SR-Asennus Oy:n Sauli Riuttamäki.

Suurin juhlan aihe kuitenkin oli, kun yrittäjäkonkari Tiina Ahonen sai korkeimman paikallisyhdistyksen huomionosoituksen –Kunniapuheenjohtajan tittelin. Krista-Carola Mäkinen sekä Satakunnan Yrittäjien Markku Kivinen ojensivat kunniataulun ylistävien ja ansaittujen perustelujen saattamana. Tiina on muun muassa ollut merkittävässä roolissa Ulvilan Yrittäjien melkein koko elinkaaren ajan. Krista-Carola Mäkisen sanoja lainaten: ”Tiinassa yhdistyy voima, vaikuttavuus ja vahvuus.”

Vaikka Ahonen ei enää tänä päivänä hallituksen riveissä seiso, hän yhä edelleen aktiivisesti tekee töitä Yrittäjien ja yrittäjyyden eteenpaikallisesti sekä valtakunnallisella tasolla. Parempaan osoitteeseen ei tämä nimitys olisi voinut osua. Kiitos Tiinalle valtavasti tekemästään työstä yrittäjien eteen.

Tässä hiukan lyhyesti hiukan historiaa sekä Tiinan meriittejä ja vaiheita Yrittäjissä:

Ulvilan Yrittäjät on perustettu 26.9.1978. Yhdistyksen perustamista valmistelivat etukäteen Satyr Ulvilalaiset jäsenet Einari Oksanen ja Klaus Laihinen. Einari Oksanen muotoili jo ennen perustamiskokousta kaavailun yhdistyksen hallituksesta. Kaavailu osoittaa huolellista valmistelua, sillä siinä on kiinnitetty huomiota mm. siihen, että hallitukseen tulisi edustus mahdollisimman monelta toimialalta ja kunnan eri alueilta syrjäkyliä huomioimatta. Klaus Laihinen toimi 1978 yhdistyksen puheenjohtajana ja Einari Oksanen varapuheenjohtajana.

Tiina on Einari Oksasen tytär ja Tiinassa yhdistyy isänsä tapaan huolellinen valmistelu, äärimmäinen tarkkuus sekä säntillisyys tehtävien hoidossa. Ulvilan Yrittäjien jäsenenä Tiina onkin ollut jo vuodesta 1982 eli jo hyvin nuorena. Ulvilan Yrittäjien hallituksessa Tiina ehti vaikuttaa vuodesta 1987 lähtien eli 32- vuoden ajan.

Tiina tarttui naisellisella, mutta tiukan terävällä otteella vuonna 2008 Ulvilan yrittäjien ensimmäisenä naispuheenjohtajana vetovastuuseen ja nuijan varteen. Puheenjohtajana hän toimi 2008- 2013 yhteensä kuusi huikean hienoa vuotta.

Tiina on ollut mm. seuraavissa luottamustehtävissä

Satakunnan Yrittäjissä:

• Hallituksen jäsen

• Varapuheenjohtaja

• Työvaliokunnan jäsen

• Vaikuttamisvaliokunnan jäsen

• Satakunnan Yrittäjämedian hallituksen jäsen

Suomen Yrittäjissä:

• Hallituksen varajäsenenä

• hallituksen jäsenenä

Kultainen järjestömerkki hänelle myönnettiin 8.10.2014 ja se myönnetään 20 vuoden ansiokkaasta järjestötoiminnasta. Tästä ajasta vähintään kymmenen vuoden ajalta tulee olla myös huomattavia valtakunnallisia tai maakunnallisia yrittäjien luottamustehtäviä.

Yrittäjän Suurristi numerolla 294 Tiinalle myönnettiin 17.11.2018 ja tämä on arvokkain merkki minkä luottamushenkilö voi saada Suomen Yrittäjistä. Se myönnetään henkilölle, joka työssään tai luottamustehtävässään on erityisen merkittävällä tavalla palvellut yksityistä yritystä tai yritystoimintaa. Yrittäjien Suurristi on suurin huomionosoitus, mitä Suomen Yrittäjissä voi saavuttaa.

Tiina on tehnyt ja tekee edelleen aktiivisesti töitä Yrittäjien ja yrittäjyyden eteen ja hoitanut edunvalvonnan asioita. Tiinassa yhdistyy voima, vaikuttavuus ja vahvuus.

Ulvilan Yrittäjien hallitus vuodelle 2021:

puheenjohtaja Krista-Carola Mäkinen, Kari Ollila, Janne Järvinen, Terja Wahlberg, Nina Aalto, Krista Vääräkoski, Joona Mannonen, Sauli Riuttamäki, Mikko Lindholm, Johanna Uusitalo, Anna Broholm, Olli-Pekka Itkonen, Milla Rostedt ja Kari Mykrä.