24.5.2021 klo 14:20
Uutinen

Yrittäjäehdokkaat esittäytyvät – Anne Holmlund, Kokoomus

Ei kuntaa ilman yrityksiä. Siksi Ulvilan Yrittäjät esittelevät yrittäjäehdokkaita kuntavaaleissa 2021. Viimeisenä esittelyssä Anne Holmlund, Kokoomus.

Nimi: Anne Holmlund

Yritys: Automaalaamo Peltomaa Ky

Puolue: Kansallinen Kokoomus

Numero: 101

Esittely:

Olen pitkän linjan ulvilalainen päättäjä, jolla on monipuolinen kokemus yhteiskunnallisista tehtävistä niin kunta-, maakunta-, eduskunta- kuin valtioneuvostotasolla. Olen toiminut pitkään myös valtakunnallisissa järjestöissä, erityisesti vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja turvallisuuden parissa.

Hoidan talouspäällikön tehtäviä puolisoni yrityksessä, jossa olen toiminut yhtiömiehenä vuodesta 1990. Ulvilassa olen asunut vuodesta 1986. Isoisovanhempani harjoittivat leipomotoimintaa Kaasmarkussa, myös porilaiset vanhempani ja isovanhempani ovat olleet yrittäjiä.

Päättäjänä haluan huolehtia siitä, että Ulvila on turvallinen ja viihtyisä kaupunki, jossa on hyvä asua, yrittää ja tehdä työtä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä kaupungin talouteen ja elinvoimaisuuteen sekä perheiden, lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Lupaan päätöksilläni tukea hyvän ja vireän toimintaympäristön luomista yrityksille ja niiden kasvulle niin Ulvilassa kuin Satakunnassakin. Omilla arjen valinnoillani pyrin tukemaan kotimaisuutta, lähituotantoa ja paikallista yritystoimintaa.

Päättäjänä olen aktiivinen, kuunteleva ja ratkaisukeskeinen. Toimiminen monenlaisissa verkostoissa on minulle luontevaa.

Luottamustoimet: Ulvilan valtuusto, pjUlvilan elinkeinotiimiSatakuntaliiton hallitus, vpjMaakuntakaavatoimikuntaMaakuntasuunnitelmatoimikuntaSuomen Pelastusalan Keskusjärjestön valtuusto, pjMaanpuolustuskoulutusyhdistyksen hallitusLounais-Suomen poliisin neuvottelukunta, pjLänsi-Suomen pelastusharjoitusaluesäätiön hallitusNousee Satakunnan kansa valtuuskunta, pjLiikesivistysrahasto, Porin aluetoimikunta

Minulle on tärkeää...toimia oikeudenmukaisesti

Iloitsen kun…saan valmiiksi haasteellisen tehtävän olipa se minkä kokoinen tahansa

Olen surullinen kun…ihmisten välinpitämättömyys ja nuorten pahoinvointi lisääntyy

Vapaa-ajallani minä…vietän aikaa mökillä Sääksjärven rannalla. Nautin luonnosta, ulkoilusta, lintujen bongailusta ja valokuvauksesta. Olen mukana myös Lions-toiminnassa.

Mottoni elämään on…ilman viime tippaa moni asia jäisi tekemättä

Minut löytää täältä:

www.anneholmlund.fi

www.facebook.com/anne.holmlund.33

www.facebook.com/holmlund.anne

twitter @AnneHolmlund