Etsi

Eduskuntavaalit yhteiskuntavaliokunnan kokousten keskiössä kevään aikana

Yhteiskuntavaliokunta on kokoontunut tämän vuoden puolella jo kolme kertaa. Jokaisessa kokouksessa kevään eduskuntavaalit ovat olleet keskiössä. Olemme yhdessä miettineet yrittäjien vaaliteemoja, jäsenyrittäjäehdokkaiden markkinointia jne. Viimeisimmässä kokouksessa keskustelimme myös vaalien jälkeisestä ajasta, joka on kuitenkin sitten se kaikkein tärkein juttu eli mitä maassamme tapahtuu vaalien välissä.

Nimikkoyrittäjä jokaiselle kansanedustajalle

Kun vaalitulos on selvillä, lähdemme heti pohtimaan sopivat nimikkoyrittäjät jokaiselle pohjoissavolaiselle kansanedustajalle. Pohjois-Karjalan Yrittäjät nimeävät sitten oman alueensa, vaikka yhteisessä vaalipiirissä toimimmekin. Nimikkoyrittäjien kautta järjestömme haluaa päästä aidoilla yrittäjien asioilla mahdollisimman lähelle valtakunnallista päätöksentekoa. Suomen Yrittäjät lanseerasi viime eduskuntavaalikauden alussa toiminnan, jota nyt jatkamme kehittäen sitä yhä intensiivisemmäksi. Maassamme moni asia elinkeinoihin liittyen päätetään yhä isoimpien yritysten ehdoilla, mikä on erittäin hämmästyttävää siksi, että isojen yritysten eli yli 250 henkilöä työllistävien yritysten määrä kaikista yrityksistä on vain 0,2 prosenttia. Mikro- eli alle kymmenen henkilöä työllistäviä yrityksiä on 93,2 prosenttia yrityksistä ja lähimenneisyydessä kaikki uudet työpaikat Suomessa ovat syntyneet näihin yrityksiin. Tavoitteemme on saada siis pientenkin yritysten ääni kuuluviin päätöksiä tehdessä. Tässä meillä on Suomessa vielä paljon tehtävää.

Pieni kansa ja talous tarvitsee joustavan työelämäkulttuurin

The Global Competitiveness Report 2018 - tutkimuksessa on tutkittu 140 maan lukuja, ja niiden lukujen valossa Suomella on vielä paljon tehtävää. Työtekijöiden oikeuksissa saamme 1. sijan. Sen sijaan palkan muodostus on kankeaa ja siinä olemme sijalla 138. Palkkaus- irtisanomiskäytäntöjen osalta saamme sijan 101. Tulevaisuutta pitää rakentaa tutkitun tiedon pohjalle. Pienten yritysten menestys ja mahdollisuus kasvuun tuovat elinvoimaa ja hyvinvointia koko kansalle. Pienissä yrityksissä on viimeisimmän työolobarometrin mukaan hyvinvoivimmat työntekijät. Siellä työntekijät kokevat voivansa vaikuttaa päätöksiin ja kokevat olevan työpaikkansa varmimmalla pohjalla.

Edellä vain muutamia syitä, miksi tarvitsemme uudenlaista työmarkkinakeskustelua ja päätöksiä, jotka tehdään ajatuksella ”pienet ensin” isoja yrityksiä unohtamatta. Joustavuus ja paikallinen sopiminen ovat monella työpaikalla jo arkea tänään, siksi on luontevaa ja tärkeää viedä asioita eteenpäin, toivottavasti yhdessä. 

Julkiset hankinnat uudelle tasolle Pohjois-Savossa

Olemme valiokuntana erittäin iloisia siitä, että Savon Yrittäjät on saanut ESR- ja Pohjois-Savon liiton rahoituksen hankintaosaamisen kehittämiseen kunnissa ja yrityksissä. Toiminta pääsee kunnolla alkuun kesän kynnyksellä, kun toiminnasta vastaava hankintaneuvoja on tiedossa. Toiminta on tällä hetkellä kilpailutuksessa.

Viikon päästä tiedämme, miltä pohjalta Suomen tulevaa hallitusta rakennetaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Muista, että äänestämällä voit vaikuttaa! Savo-Karjalan yrittäjäehdokkaisiin pääset tutustumaan täältä.

 

Jos sinulla tämän tekstin luettuasi herää ajatuksia ja haluat olla yhteydessä, otamme sähköpostisi tai puhelusi mielellämme vastaan.

Matti Leppälä, p. 0400 649 409,   
puheenjohtaja
yhteiskuntavaliokunta

Mia Simpanen, p. 044 3680 505,   
sihteeri, valmistelija
yhteiskuntavaliokunta

 

 

Savon Yrittäjät