25.1.2017 klo 06:02
Uutinen

Suosittelurinki vahvistaa paikallista yrittäjyyttä

Verkostoitumisen merkityksestä yrittäjille puhutaan paljon, eikä suotta; Verkostoista yrittäjät saavat uusia asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja vertaistukea.

Verkosto ei kuitenkaan synny itsestään, vaan yrittäjien täytyy päästä kohtaamaan toisia yrittäjiä. Yrittäjäyhdistyksen järjestämät koulutukset ja tapahtumat ovat erinomainen paikka tavata toisia yrittäjiä ja luoda verkostoja. Vahva verkosto onkin yksi tärkeimmistä syistä yrittäjäjärjestöön kuulumisessa.

Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykäsen mukaan verkostoituminen on parhaillaan molemminpuolista auttamista, mitä kannattaa suosia etenkin pienellä paikkakunnalla, jotta palvelut säilyvät. Asia nousi esille Nykäsen 24.1.2017 vierailulla Lapinlahdella, jossa yhtenä päivän vierailukohteena oli mm. Lapinlahden Koneistus Oy.

– Kahden kaupungin välillä sijaitsevassa kunnassa Lapinlahdella olisi tärkeää, että yrittäjät suosisivat toistensa palveluita ja rakentaisivat ns. suosittelurinkejä, jotka toimivat etenkin ketjuuntuneissa hankinnoissa, Nykänen toteaa.

Esimerkkeinä Nykänen käyttää mm. juhlien järjestämistä tai rakennusprojektia, joissa kukkakauppias voi suositella vaikkapa pitopalvelua tai rautakauppa putki- tai sähkömiestä – ja päinvastoin.

Verkostojen merkitys korostuu yksinyrittäjillä

Verkostojen merkitys korostuu erityisesti yksinyrittäjän toiminnassa, sillä harva toimii aivan yksin, ilman muiden yrittäjien kanssa solmittua verkostoa. Suomen Yrittäjien vuonna 2016 tekemän yksinyrittäjäkyselyn mukaan lähes puolet yksinyrittäjistä toimii säännöllisessä yhteistyössä 2–3 muun yrittäjän tai yrityksen kanssa. Tutkimuksen mukaan yksinyrittäjien yhtenä tärkeimpänä kasvukeinona oli yhteistyön lisääminen muiden yrittäjien kanssa verkostoitumalla.

Tällä hetkellä yksinyrittäjiä on jo reilusti yli puolet Suomen yrittäjistä. Yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Lisätietoa Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjä-kyselystä 2016: https://www.yrittajat.fi/wp-content/uploads/2017/01/sy_yksinyrittajakysely_2016.pdf

Lisätietoja:
Arto Nykänen, toimitusjohtaja
Savon Yrittäjät
p. 044 368 0501, arto.nykanen(at)yrittajat.fi