15.2.2018 klo 09:02
Uutinen

Yritysten kasvuodotukset tasaantuneet

Kannattavuuden kasvuun uskotaan Kuopiossa – investointeja odotetaan Varkaudessa

Pk-yritysten lähiajan suhdanneodotukset ovat koko maassa lähes viime syksyn tasolla, kertoo tänään julkaistu Pk-yritysbarometri. Yritysten odotukset kannattavuuden suhteen ovat kuitenkin Kuopion seudulla korkeammat kuin koko valtakunnan tasolla. Varkauden suunnalla investointiodotukset sekä kasvuhakuisuus ovat puolestaan nousseet viime syksystä.

Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykänen on huolissaan talouden kasvun pysähtymisestä. Hän muistuttaa kuitenkin, ettei kyseessä ole mikään luonnonlaki, vaikka pk-yritysbarometrin suhdanneodotukset ovat perinteisesti hyvin tulevaa ennustaneetkin.

– Uskon, että voimme yhdessä savolaisten toimijoiden kesken kääntää alueemme takaisin kasvusuuntaan, Nykänen vakuuttaa.

Pohjois-Savon työllisyys on parantunut viime vuoden aikana. Osaavasta työvoimasta on ollut pulaa erityisesti teknologiateollisuudessa.

– Maakunnassa pitää herätä toimenpiteisiin väestölukujen kääntämiseksi kasvuun, muistuttaa ylijohtaja Kari Virranta Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (ELY).

Kasvuhaluisuus alhaista

Koko maan ja Pohjois-Savon alueen pk-yrityksistä vain alle joka kolmas sanoo hakeneensa rahoitusta lähimmän vuoden aikana. Alle joka kymmenes vastaajista sanoo tarvetta olleen, mutta ei ole hakenut rahoitusta. Tämä siitäkin huolimatta, että korot ovat alhaalla ja rahoitusmarkkinat toimivat hyvin.

Finnveran aluejohtaja Mikko Vänttinen arvelee syynä pk-yritysten alhaiseen luottohalukkuuteen olevan haluttomuuden kasvattaa voimakkaasti liiketoimintaa. Barometrin mukaan vain 15% pohjoissavolaisista pk-yrityksistä on voimakkaasti kasvuhaluisia.

– Niistä, jotka rahoitusta ovat hakeneet, lähes puolet kertoo sen kohdentuvan kansainvälistymisen, kasvun, omistuksenvaihdosten ja yrityksen kehittämisen rahoittamiseen, Vänttinen toteaa.

Kansainvälistymistä tuettava

Pohjois-Savo on merkittävästi valtakunnan tasoa alempana viennissä. Noin joka viidennellä koko maan ja joka kymmenennellä Pohjois-Savon alueen pk-yrityksistä on vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla.

– Pohjois-Savoon on saatava lisää kasvavia ja kansainvälistyviä yrityksiä. Toki myös alueellamme toimivat yritykset ovat tärkeitä, koska ne antavat pohjan elinkeinoelämälle. Maakunnassamme on mm. erinomaisia oppilaitoksia, jotka mahdollistaisivat innovaatioihin perustuvan vientitoiminnan, Nykänen muistuttaa.

Barometrin mukaan vientiä tukevien rahoitusinstrumenttien käyttö ja tuntemus ovat vähäistä.
– Kansainvälisen kilpailukyvyn ja viennin kasvattamiseksi, kaikkien vientikaupan rahoittamisessa mukana olevien toimijoiden tulisi nopeasti jalkautua pk-yrityksiin auttamaan yrityksiä näiden kansainvälistymispyrkimyksissä, Vänttinen kehottaa.

Myös Virranta muistuttaa, että yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistämiseksi pitää tehostaa palvelua ja rahoituspalvelujen markkinointia.

– Vaarana on, että rahoituksen tarjonta pirstaloituu yksittäisille toimijoille ja asiakaslähtöisyys häviää, hän toteaa.

Lisätietoja:

Arto Nykänen, toimitusjohtaja, Savon Yrittäjät
p. 044 3680 501, arto.nykanen(at)yrittajat.fi

Kari Virranta, ylijohtaja, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY)
p. 0295 026 699, kari.virranta(at)ely-keskus.fi

Mikko Vänttinen, aluejohtaja, Finnvera Oyj, Itä-Suomi
p. 029 460 2721, mikko.vanttinen(at)finnvera.fi


Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä Pk-yritysbarometrista, joka julkaistiin tänään. Kevään 2018 Pk-yritysbarometri perustuu 4826 pk-yrityksen edustajan vastauksiin. Pk-yritysbarometri julkaistaan kaksi kertaa vuodessa. Se kuvaa pk-yritysten odotuksia vuoden eteenpäin.

Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina, jotka ovat nähtävillä Suomen Yrittäjien sivuilla: www.yrittajat.fi/tutkimukset