8.3.2018 klo 14:54
Uutinen

Savon yrityskauppatilanne näyttää vireältä

Yrityskauppojen ja myytävien yritysten määrä on tärkeä tekijä yritystoiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen säilymisen kannalta.

Suomalaisista pk-yrityksistä 48% arvioi että omistajan vaihtuminen tulee ajankohtaiseksi seuraavan 10 vuoden aikana.

Savon alueella myytäväksi ilmoitettujen yritysten lukumäärä on vuoden 2018 tammi-helmikuussa kasvanut 10% verrattuna vuoden 2017 viimeisen kvartaalin kuukausittaiseen keskiarvoon. Suhteessa Suomessa myytäväksi ilmoitettujen yritysten lukumäärään nähden Savon tilanne on koko maata vireämpi. Suomen osalta vastaava luku on 7%.

– Pohjois-Savossa on tehty systemaattista omistajanvaihdostyötä jo yli kymmenen vuoden ajan. Asia on kuitenkin kaiken aikaa ajankohtainen, koska yrittäjien keski-ikä on työntekijöitä merkittävästi korkeampi. Uusia yrityksiä tulee vaihdosvaiheeseen lähivuosinakin paljon, koska yli puolet yrittäjistä on täyttänyt 50-vuotta, muistuttaa toimitusjohtaja Arto Nykänen Savon Yrittäjistä.

Viime syksynä Savon Yrittäjät käynnisti yhdessä pohjoissavolaisten kuntien kanssa omistajanvaihdosneuvonnan, joka on tavoittanut noin 140 yritystä. Palvelulle on selkeästi kysyntää ja siinä tarjotaan apua sekä luopujalle että jatkajalle.

– Tavoitteena on rohkaista yrittäjiä valmistautumaan omistajanvaihdokseen hyvissä ajoin. Lisäksi halutaan lisätä tietoisuutta siitä, keneen voi ottaa yhteyttä, kun yrityksen myyminen tai ostaminen on ajankohtaista. Yrityspörssi on tärkeä työkalu ja sen kehittäminen on tärkeää yritysmarkkinoiden vakiintumisen ja tunnettuuden edistämiseksi, toteaa omistajanvaihdosasiantuntija Saara Timonen Savon Yrittäjistä.

Tiedot ovat peräisin yritysten myymiseen ja ostamiseen tarkoitetusta Yrityspörssi.fi -palvelusta, johon kuuluu Pohjois- ja Etelä-Savon Yrityspörssi-sivustot (www.pohjoissavonyritysporssi.fi ja www.esyritysporssi.fi). Yrityspörssiin kertyy ainutlaatuista tietoa myytävänä olevien yritysten lukumäärän kehityksestä.

Omistajanvaihdosilta myyjille ja ostajille

Savon Yrittäjät järjestää Pohjois-Savossa yrityksen myyjille ja ostajille suunnattuja maksuttomia omistajanvaihdosiltoja, joista ensimmäinen on 20.3.2018 klo 17-20 Hotelli IsoValkeisella, Kuopiossa. Tilaisuudessa kuullaan mm. yrityskauppojen rahoituksesta ja verotuksesta. Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Kuopion kaupunki, Elisa, Fennia, Finnvera, KPMG ja Danske Bank.

Lisätietoja omistajanvaihdosillasta saa tästä.

Lisätietoja:
Arto Nykänen, toimitusjohtaja, Savon Yrittäjät, p. 044 368 0501, arto.nykanen(at)yrittajat.fi
Saara Timonen, omistajanvaihdosasiantuntija, Savon Yrittäjät, p. 044 368 0503, saara.timonen(at)yrittajat.fi