7.6.2018 klo 17:46
Uutinen

Maakunnallinen Yksinyrittäjä 2018 -palkinto Tiina Naumaselle

”Yksin en koe yrittäväni”

Savon Yrittäjät palkitsi 7.6.2018 Maakunnallisella Yksinyrittäjä 2018 -palkinnolla Tiina Naumasen, joka toimii yrittäjänä kuopiolaisessa Viestintäkoulutus Draivissa.

Valintaa perusteltiin mm. sillä, että Naumanen on lahjakas ja monipuolinen osaaja, joka on onnistunut saamaan jalansijan vaativalla alalla viestinnän ja draaman kouluttajana sekä eri esiintymisen osa-alueiden moniosaajana. Naumanen on positiivinen ja innostava persoona, joka on osannut hyödyntää verkostojaan siten, että on saanut niistä sekä työprojekteja että tukea yksinyrittäjänä toimimiseen.

Naumanen on palkittu tänä vuonna jo Kuopion Yrittäjien Yksinyrittäjä -tunnustuksella.

– Olen hämmentyneen onnellinen, että minulle myönnettiin tämä palkinto. Erityisen hienon siitä tekee se, että se tulee juuri yrittäjiltä. Vaikka minut palkittiinkin yksinyrittäjänä, suuri kiitos kuuluu myös verkostoilleni ja yhteistyökumppaneilleni; Yksin en koe todellakaan yrittäväni Tiina Naumanen toteaa.

Naumasen mukaan yritystoiminnan elinehto on juuri monipuolisuus ja verkosto.

– Suositusten kautta tulleet projektit kertovat siitä, että olen onnistunut työssäni. Toisaalta, yrittäjänä olen joutunut opettelemaan myös epävarmuuden sietoa: uusi työ ei aina ole ollut tiedossa entisen päätyttyä. Koen monipuolisen osaamiseni myös elinehdoksi omassa yritystoiminnassani. Liikevaihdostani 60% tulee koulutuksista ja 40% esittävästä taiteesta, Naumanen kertoo.

Yksinyrittäjien määrä kasvussa

Yksinyrittäjien määrä on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yli puolet suomalaisista yrityksistä, kuten myös yrittäjäjärjestön jäsenistä, on yksinyrittäjiä.

– Yksiyrittäjät luovat perustan monen, erityisesti pienemmän paikkakunnan peruspalveluille, esimerkiksi parturi-, fysioterapia- tai maarakennusalalle. Toisaalta kuva yksiyrittäjistä on 2000-luvulla laajentunut ja entistä useampi heistä on hyvinkin korkeasti koulutettuja, kuten lääkäreitä, konsultteja tai Tiinan Naumasen kaltaisia valmentajia. Yksinyrittäjä-tunnustuksella haluamme nostaa esiin nämä usein ilman huomiota jäävät arkemme tärkeät rakentajat, summaa toimitusjohtaja Arto Nykänen.

Verkostot yksinyrittäjän tukena

Suomen Yrittäjät käynnisti vuoden 2018 alussa Valtakunnallisen Yksinyrittäjäverkoston, joka yhdistää yksinyrittäjiä ympäri maata ja eri toimialoilta. Verkoston tavoitteena on edistää yksinyrittäjien jäsenpalveluja, vahvistaa vertaisverkostoja ja toimia edunvalvonnan tukena yksinyrittäjiä koskevissa asioissa.

– Yksinyrittäjäverkoston perustaminen nähdään Suomen Yrittäjissä tärkeänä, koska yksinyrittäjiä on valtaosa jäsenistä ja monessa tilanteessa yksinyrittämisen erityispiirteet poikkeavat aika paljon työnantajayrittäjän arjesta, kertoo Savon Yrittäjien puheenjohtaja Yrjö Ronkainen, joka toimii myös Suomen Yrittäjien hallituksen työvaliokunnassa.

Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjäverkoston johtoryhmässä on mukana Siilinjärvellä toimiva tilitoimistoyrittäjä Marjo Valtanen, joka on itsekin yksinyrittäjä.

– Koen yksinyrittäjäverkoston tärkeänä vertaistuen kannalta; Kiireen keskellä on hyvä saada juuri minulle kohdennettua tietoa ja mielipiteitä samanhenkisiltä yrittäjiltä, Valtanen toteaa.

Yksinyrittäjäverkostossa on keskusteltu paljon esimerkiksi yksinyrittäjien jaksamiseen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Ensi vuodelle on suunnitteilla mm. yksinyrittäjien valtakunnallinen tapahtuma, jonka keskiössä on verkostoituminen.

– Yksinyrittäjien hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvien asioiden lisäksi haluan olla viemässä eteenpäin mm. lomitusjärjestelmän käyttöönottoa ja huolehtia siitä, että yksinyrittäjien neuvontatarpeet tulevat huomioiduiksi, Valtanen kertoo.

Marjo Valtanen onnittelee maakunnan Vuoden Yksinyrittäjää, Tiina Naumasta ja muistuttaa, että yksinyrittäjien palkitsemiset ja niihin liittyvät henkilötarinat toimivat hyvinä esimerkkeinä ja kannustuksena niin nuorille kuin uusille yrittäjillekin.


Maakunnallinen Yksinyrittäjä -palkinto jaettiin nyt kuudennen kerran

Katso aikaisemmat Vuoden Yksinyrittäjä -palkitut Pohjois-Savossa tästä.

Valinnan perusteita

  • Yksinyrittäjä on toiminut päätoimisesti vähintään kolme vuotta
  • Yksinyrittäjä erottuu joukosta positiivisesti
  • Yksinyrittäjän liikeideasta löytyy jotain innovatiivista tai omaperäistä
  • Yksinyrittäjä on onnistunut sovittamaan elämän eri osa-alueet tasapainoon
  • Yksinyrittäjällä ei ole vakituista työntekijää

Lisätietoja:

Viestintäkoulutus Draivi
Tiina Naumanen, p. 050 3034 683, tiina.naumanen(at)viestintakoulutusdraivi.fi

Savon Yrittäjät
Yrjö Ronkainen, puheenjohtaja, p. 050 550 6969, yrjo.ronkainen(at)varpuke.fi
Arto Nykänen, toimitusjohtaja, p. 044 368 0501, arto.nykanen(at)yrittajat.fi

Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjäverkoston johtoryhmän jäsen
Marjo Valtanen, p. 040 706 5291, marjo.valtanen(at)kolumbus.fi