25.6.2018 klo 10:13
Uutinen

Ilmianna itsesi tai pätevä kaverisi!

Tarjolla paikka vaikuttaa savolaisen ja suomalaisen yrittäjän asemaan.

Savon Yrittäjät hakee puheenjohtajaa, kolmea varapuheenjohtajaa sekä hallituksen jäseniä luotsaamaan toimintaansa eteenpäin vuosina 2019-2020. Valittavien henkilöiden tulee olla jäsenenä jossakin Savon Yrittäjien paikallisyhdistyksessä.

Valintaa valmistelee Savon Yrittäjien vaalivaliokunta ja valinnan tekee alueemme paikallisyhdistykset syyskokouksessamme marraskuun lopulla. Vaalivaliokunta ottaa vastaan ehdotuksia elokuun 2018 loppuun saakka.

Ilmoitukset sopivista henkilöistä tulee lähettää 31.8.2018 mennessä toimitusjohtaja Arto Nykäselle osoitteeseen arto.nykanen(at)yrittajat.fi.

Tehtävät

  • Hallituksen puheenjohtajan tärkeimpänä tehtävänä on johtaa hallituksen työskentelyä. Puheenjohtaja on aluejärjestön toimitusjohtajan välitön esimies. Hän myös edustaa järjestöämme sekä maakunnallisella, että valtiollisella tasolla.
  • Savon Yrittäjillä on kolme valiokuntaa ja jokainen kolmesta varapuheenjohtajasta vastaa hänelle määrätyn valiokunnan toiminnasta. Valiokunnat ovat järjestö-, verkosto- ja yhteiskuntavaliokunta:
    • Yhteiskuntavaliokunnan tehtävät ovat valvoa, että alueellamme mahdollistuvat reiluun kilpailuun perustuvat markkinat kaikilla aloilla, alueemme yrityksillä on edellytykset kasvuun ja yrittäjänäkökulma otetaan huomioon kaikessa kunnallisessa ja maakunnallisessa päätöksenteossa.
    • Verkostovaliokunta pitää huolta, että järjestö on ja kehittyy tunnetuimpana yrittäjyyden edistäjänä, vastaa siitä, että luottamushenkilöstö on sitoutunutta ja asiantuntevaa sekä pitää huolta, että verkostoituminen on aktiivista jäsenten kesken ja järjestöstä ulospäin.
    • Järjestövaliokunta pitää huolta jäsenpalveluista sekä jäseneduista, toimii aktiivisesti yrittäjien hyvinvoinnin edistäjänä ja huolehtii, että aluejärjestömme tukee tehokkaasti Pohjois-Savon 25 paikallisyhdistyksen toimintaa.
  • Hallituksen jäsenet edustavat aluejärjestöä ja johtavat järjestön työtä.

Lisätietoja antavat

Yrjö Ronkainen, puheenjohtaja
Savon Yrittäjät
p. 050 550 6969, yrjo.ronkainen(at)varpuke.fi

Matti Rönkkö, puheenjohtaja
Savon Yrittäjien vaalivaliokunta
p. 0500 218 166, matti.ronkko(at)maaseudunkotipalvelu.net