12.9.2018 klo 07:02
Uutinen

Menestyvä Keitele syntyy yhteistyöllä

Työvoiman saatavuuteen panostettava

Keiteleen Yrittäjien puheenjohtaja Jaana Jauhiainen, Keiteleen kunnanjohtaja Hanna Helaste ja Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykänen tutustuivat 6.9.2018 keiteleläisiin yrityksiin. Vierailupaikkoina olivat Nilakka Forest Oy ja Jalkaterapiapalvelut Markus Kokkonen.

Päivän aikana keskusteltiin paljon mm. osaavan työvoiman saatavuudesta. Sekä Keiteleellä, että koko Savossa ja Suomessa on osaavan työvoiman saatavuudesta tulossa yritysten kasvun ja kehityksen suurin pullonkaula. Hanna Helaste painotti kunnan merkitystä monipuolisen elinkeinorakenteen saamiseksi alueelle.

– Muuttohalukkuus kuntaan kasvattaa merkittävästi, kun perheen kummallekin puolisolle on tarjolla oman alansa työtä. Tässä asiassa kunnan yksi luonteva kumppani on mm. maakunnallinen Future Savo -vetovoimahanke, joka tähtää toimenpiteillään nimenomaan alueen työvoiman saatavuuteen ja asukkaiden sitouttamiseen.

– Vaikka kuntamme on tunnettu yritysten tukemiseen panostamisessa ja palkittu valtakunnallisestikin tuosta työstä, on myös uusien yritysten syntyminen ja sijoittuminen Keiteleelle varmistettava. Yritysten palvelemisessa tiivis yhteistyö Kehitysyhtiö SavoGrown kanssa on merkittävässä roolissa, Helaste jatkaa.

Toimiva yrityspalvelu perustuu vuoropuheluun

Keiteleen Yrittäjien puheenjohtaja Jaana Jauhiainen muistuttaa paikallisen yrittäjäjärjestön merkityksestä kunnan elinvoimalle ja kiittelee kunnan ja yrittäjien välistä yhteistyötä.

– Menestyvä Keitele syntyy vain keskustelemalla ja kuuntelemalla puolin ja toisin eri näkökulmia. Verkostoituminen, yhdessä tekeminen ja yrittäjien asioiden välittäminen kunnan organisaatioon ovat perusta toimiville yrityspalveluille, toteaa Jauhiainen, joka on toiminut puheenjohtajana kuluvan vuoden alusta.

Yrittäjien ikääntyminen tuo haasteita

Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykänen kertoo, että yrittäjien ikärakenne tuo haasteita kuntalaisten palveluiden turvaamiseen ja työpaikkojen säilymiseen.

– Yli puolet pohjoissavolaisista yrittäjistä on täyttänyt vähintään 50 vuotta. Kun Keiteleen tapaisissa, kaukana kaupunkikeskustoista sijaitsevissa kunnissa kansalaisten palvelut ovat pääosin hoidettu yksinyrittäjien ja mikroyritysten voimin, on myös sujuviin omistajanvaihdoksiin panostettava, Nykänen muistuttaa.

Pohjois-Savon kunnat ovatkin yhdessä lähteneet rahoittamaan omistajanvaihdosneuvontaa, joka palvelee sekä myyntiaikeissa olevia yrittäjiä että ostajakandidaatteja riidattomien yrityskauppojen synnyttämiseksi. Omistajanvaihdosasiantuntija työskentelee Savon Yrittäjien toimistolla ja tarjoaa apua koko maakunnan alueella.

Lisätietoja:

Savon Yrittäjät
Arto Nykänen, toimitusjohtaja: p. 044 368 0501, arto.nykanen@yrittajat.fi

Keitele:
Hanna Helaste, kunnanjohtaja, p. 0400 742 751, hanna.helaste@keitele.fi

Keiteleen Yrittäjät:
Jaana Jauhiainen, puheenjohtaja p. 045 350 7557, jaana.jauhiainen@keitele.fi

Kuva: Pielavesi-Keitele/ Heli Roivainen