22.10.2018 klo 15:20
Uutinen

Yritys oppii ja menestyy -hanke saa jatkoa

Savon Yrittäjien pyörittämä Yritys oppii ja menestyy -palvelu (YOM) saa jatkoa. Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä päätti puoltaa EU-rahoituksen myöntämistä kaksivuotiselle jatkohankkeelle.

Kahden ensimmäisen toimintavuotensa aikana YOM-palvelu teki lähes 500 osaamiskartoitusta pohjoissavolaisissa yrityksissä. Koulutustarpeita käytiin läpi lähes tuhannen työntekijän kanssa ja hankkeen tuottamia koulutuspalveluita hyödynsi 1800 henkilöä.

Seuraavien kahden vuoden aikana palvelu aikoo jalkautua 600 yritykseen. Keskeisenä kehittämiskohteena on digitalisoituminen.

Työnsarkaa riittää

– Haluamme tavoittaa erityisesti ne pk-yritykset, jotka eivät ole vielä hyödyntäneet digitalisaation mahdollisuuksia. Toiseksi haluamme tukea jo digitalisaation aloittaneita yrityksiä tuottavuuden, kansainvälistymisen ja kilpailukyvyn parantamiseksi, kertoo projektipäällikkö Mia Hakulinen Savon Yrittäjistä.

Selvitysten mukaan suomalaiset suuryritykset digitalisoituvat vauhdilla, mutta pk-yritysten digitalisoitumisessa on vielä paljon kehitettävää. Esimerkiksi vain noin kolmella neljästä Pohjois-Savon alueen pk-yrityksestä on omat Internet-kotisivut.

– Meidän on oltava koko ajan digitalisaation eturintamassa, jos haluamme olla pelissä mukana. Tämä on se syy miksi olen kouluttautunut erittäin paljon tästä aiheesta muun muassa YOM-palvelun kautta, kertoo OVV Asuntopalvelut Kuopion yrittäjä Pirjo Timonen.

– Minun ei tarvitse osata kaikkia asioita itse, mutta minun on pakko tietää asioista ainakin sen verran, että osaan joko huolehtia henkilöstön kouluttautumisesta asiaan tai ostaa palvelun ulkopuoliselta asiantuntijalta, Timonen jatkaa.

YOM-palvelun koulutukset ovatkin tarkoitettu myös yritysten henkilöstölle. Suunnitteilla on sekä matalan kynnyksen koulutuksia digistarttaajille sekä yritys- ja toimialakohtaisia digiremontteja jo pidemmälle edenneille yrityksille.

Yritys oppii ja menestyy 2 -hankkeen kokonaiskustannusarvio on 1,5 miljoonaa euroa, josta Euroopan sosiaalirahaston osuus on 1,2 miljoonaa euroa.

Hankkeessa ovat mukana osatoteuttajina Kehitysyhtiö SavoGrow, Navitas Kehitys ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä.

Lisätietoja:
Savon Yrittäjät
Yritys oppii ja menestyy -palvelu
Mia Hakulinen, p. 044 368 0508, mia.hakulinen(at)yrittajat.fi