6.6.2019 klo 19:46
Uutinen

Savon Yrittäjät palkitsi ansioituneita yrittäjiä

Maakunnallinen yksinyrittäjä 2019 -palkinto Juha Jylhäsalmelle ja vuoden nuori yrittäjä 2019 -palkinto Jarna Kaplakselle.

Savon Yrittäjät palkitsi 6.6.2019 maakunnallisella yksinyrittäjä 2019 -palkinnolla Juha Jylhäsalmen, joka toimii yrittäjänä kuopiolaisessa Jylhäsalmi Productions Oy:ssä.

Jylhäsalmi tuottaa stand up -esityksiä sekä toimii keikkamyyjänä ja juontajana. Hän on myös Kuopion Komediafestivaalien johtaja.

Valintaa perusteltiin mm. Jylhäsalmen positiivisella tekemisen meiningillä. Hän on pistänyt itsensä sataprosenttisesti likoon ja onnistunut siinä. Ala on vaativa, eikä vastaavia tekijöitä löydy Suomesta montaa. Jylhäsalmi on onnistunut rakentamaan ympärilleen laajan verkoston niin yhteistyökumppaneista kuin sparraajista, jotka ovat vahvana tukena yksinyrittäjänä toimiessa.

Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykänen toteaa, että merkittävintä Jylhäsalmen yrittäjän työssä on ollut uuden luominen.

– Juha Jylhäsalmi on pystynyt luomaan viihdealalle uudenlaisia toimintatapoja ja tapahtumia, jotka ovat jääneet myös elämään.

Juha Jylhäsalmi pitää palkitsemista hienona ja arvokkaana asiana.

– Kyllähän tämä laittaa yrittämään entistä kovemmin ja pitämään laadusta kiinni. Olen vuosien aikana todennut, että jos pyrkii sataan prosenttiin, 90% pystyy pitämään täysin hallussa, mutta 10% menee sitten hyvin tai huonosti, Jylhäsalmi toteaa.

Jylhäsalmi on palkittu tänä vuonna jo Kuopion Yrittäjien vuoden yksinyrittäjä -tunnustuksella. Maakunnallinen yksinyrittäjä -palkinto jaettiin nyt seitsemännen kerran (katso aikaisemmat palkitut Pohjois-Savossa tästä)

Suomen paras on myös Pohjois-Savon paras

Savon Yrittäjät palkitsi 6.6.2019 Maakunnallisella vuoden nuori yrittäjä 2019 -palkinnolla konttiravintola Mortonin yrittäjän Jarna Kaplaksen, joka pokkasi toukokuussa myös valtakunnallisen vuoden nuori yrittäjä 2019 -palkinnon.

Valintaa perusteltiin mm. sillä, että Kaplas on onnistunut menestymään haastavalla ravintola-alalla, jossa pärjää vain erottautumalla vahvasti. 32-vuotias yrittäjä on kehittänyt täysin uudenlaisen ravintolakonseptin: merikonttiravintolan, jonka voi viedä paikkoihin, joihin kiinteät rakennukset eivät sovi.

– Tuntuu ihan uskomattoman hyvältä. Iso kiitos Rautalammin Yrittäjille ehdotuksesta palkita minut maakunnallisella nuori yrittäjä -palkinnolla, joka lopulta johti myös valtakunnalliseen palkitsemiseen, Jarna Kaplas summaa ajatuksiaan palkitsemisista.

– Konttiravintola Morton on erinomainen esimerkki siitä, kuinka pienestä maalaiskunnasta, Rautalammilta lähtenyt yritys voi nousta maanlaajuisesti tunnetuksi brändiksi, toteaa Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykänen ja iloitsee Kaplaksen menestymisestä niin alueella kuin valtakunnallisestikin.

Maakunnallinen Nuori Yrittäjä -palkinto jaettiin nyt yhdennentoista kerran (katso aikaisemmat palkitut Pohjois-Savossa tästä).

Lisätietoja:

Savon Yrittäjät
Arto Nykänen, toimitusjohtaja
p. 044 368 0501, arto.nykanen(at)yrittajat.fi

Jylhäsalmi Productions Oy
Juha Jylhäsalmi, yrittäjä
p. 040 571 5231, juha(at)komediafestivaali.fi

Emäpitäjän anniskeluravintolat/Konttiravintola
Morton Jarna Kaplas, yrittäjä
p. 040 963 8757, jarna(at)morton.fi