24.6.2019 klo 15:19
Uutinen

Tuusniemi sai pitää kuntoutusyrityksensä

Tuusniemellä pääsee jatkossakin fysioterapiaan tuttuun Tuusniemen Kuntoutukseen, jonka jatkajana aloitti asiakkaille jo tutuksi tullut Veera Jäppinen.

Vuonna 1983 Asta Tirkkonen-Hersio perusti Tuusniemelle fysioterapiapalveluita tarjoavan yrityksen ja työskenteli siinä vuoden 2019 alkuun saakka. Yrittäjän terveydentila vaati kuitenkin miettimään jatkajan löytämistä yritykselle. Jatkajaa yritykselle etsittiin useamman vuoden.

Apu löytyi läheltä

Vuonna 2014 fysioterapeutiksi valmistunut Veera Jäppinen oli työskennellyt Tuusniemen Kuntoutuksessa useamman vuoden. Kun Asta joutui luopumaan yrityksestä, Jäppinen osti yrityksen liiketoiminnan ja jatkoi yrityksen toimintaa Tuusniemellä.

– Valmiin yritystoiminnan ostamisen etuja on valmis brändi ja se, että yrityksellä on valmis asiakaskunta. Toisena isona etuna on valmiit yhteistyökumppanit- ja sopimukset, Jäppinen summaa.Yrityksen sijainti Tuusniemellä oli tärkeä tekijä Jäppiselle.

– Ennen yrityksen ostoa olin kolme vuotta töissä Astalla. Sitä kautta pääsin tutustumaan asiakkaisiin ja paikkakuntaan. Sinä aikana ehdin jo tykästyä täällä työskentelyyn, Jäppinen kertoo.

Tunteiden vuoristorataa

Yritystoiminnasta luopuminen on aina iso askel yrittäjälle. Myös Tirkkonen-Hersio kertoo yrityskauppojen yhteydessä käyneensä läpi monenlaisia tunteita.

– 36 vuoden yrittäjyyden jälkeen luopuminen on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Toisaalta se on ollut suuri helpotus, kun töitä ei ole pystynyt enää tekemään normaalisti, toisaalta se on ollut välillä hirveän vaikeata, Tirkkonen-Hersio toteaa.

Tirkkonen-Hersio muistuttaa, että yrityskaupat ovat etenkin pienille paikkakunnille tärkeitä, jotta palveluilla olisi jatkuvuutta.

Omistajanvaihdosneuvonta Savossa

Savon Yrittäjät tarjoaa Pohjois-Savon alueella maksutonta neuvontaa yrityksen myymisessä ja ostamisessa sekä sukupolvenvaihdoksessa. Luottamuksellista neuvontaa tarjotaan kasvokkain ja puhelimitse asiakkaan tarpeen mukaisesti. Palvelu perustuu Pohjois-Savon kuntien rahoitukseen.

Varaa aika neuvontaan: p. 044 368 0503 tai saara.timonen(at)yrittajat.fi.


Kuva ylhäällä: Tuusniemen Kuntoutuksen uusi yrittäjä Veera Jäppinen (vas.) ja yritystoiminnastaan luopunut Asta Tirkkonen-Hersio.