9.4.2020 klo 09:07
Uutinen

Savon Yrittäjät pettyi hallituksen lisäbudjettiin: Sosiaaliturvamaksut valtiolle ellei suoraa tukea tule

Savon Yrittäjät pettyi hallituksen lisäbudjettiin.

– Hallitus oli laajasti huomioinut yhteiskunnan eri toimijat ja kokonaisuus oli laaja, toteaa Savon Yrittäjien puheenjohtaja Tarja Arbelius.

– Sen sijaan olemme pettyneitä yrittäjille tulevaan suoraan tukeen. Hallitus ei ole täysin ymmärtänyt millaiseksi väliinputoajiksi yksinyrittäjät ja pienyrittäjät ovat jäämässä koronapandemian seurauksena, Arbelius jatkaa.

Väliinputoajina ovat Savon Yrittäjien mielestä erityisesti yksinyrittäjät. Näiden tukivalikoima on tällä hetkellä suppea.

– Yrittäjällä ei ole muita tuen mahdollisuuksia kuin kirjautua työttömäksi työnhakijaksi tulojen tippumisen perusteella ja sitä kautta edelleen Kelan työmarkkinatuen hakijaksi, kritisoi Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren.

– Kuntien kautta koordinoitava toimintatuki on tärkeä, mutta kahdella tuhannella eurolla ei pitkälti yrityksen kuluja kateta saatikka turvata yrittäjän toimeentuloa.

Kuntien toimintatukeen varattu euromäärä on kansallisesti liian pieni, sillä se kattaa laskennallisesti vain 50 000 yhteensä 187 000 yrittäjästä. Savon Yrittäjät tukee Suomen Yrittäjien näkemystä siitä, että valtio ottaisi hoidettavakseen yritysten ja yrittäjien sosiaaliturvamaksut määräajaksi.

– Tämä olisi koko kansantalouden kannalta järkevämpää kuin antaa suuren yrittäjämassan valahtaa Kelan tukien pariin, toteaa Aikio-Tallgren ja viittaa siihen, että työttömäksi työnhakijoiksi hakeneiden yrittäjien määrä moninkertaistui Pohjois-Savossa yhden vuorokauden aikana.

Lisätietoja:

Savon Yrittäjät puheenjohtaja Tarja Arbelius, puh. 0400 847 980

Savon Yrittäjät toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren, puh. 0400 404 346