10.4.2021 klo 20:43
Uutinen

Peltolan Juustola Milk In Oy sai Savon Yrittäjien Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon

Arvostetun Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon pokkasi Peltolan Juustola Milk In Oy:n yrittäjä ja Peltolan tilan isäntä Matti Kärkkäinen. Hän on iloinen siitä, että huomionosoitus annettiin lähiruokaa tuottavalle, arjen luksustuotteisiin erikoistuneelle yritykselle.

– Se, että yrittäjäkollegat antavat tällaisen tunnustuksen tuntuu erittäin hyvälle. Tämä on merkittävää myös koko toimialan näkökulmasta, sillä maitoala ei ole helpoin mahdollinen. Olen kiitollinen siitä, että yksi perinteisistä toimialoista herättää edelleen arvostusta, Kärkkäinen kertoo.

Vuoden Yksinyrittäjä -palkinto luovutettiin SUUNTA-palvelut Ky:n Leena Ståhlbergille. Leena on koulutuksen ja valmennuksen moniottelija, joka vastaanotti jo vuonna 2020 Kuopion Yrittäjien vuoden Yksinyrittäjä -tunnustuksen ja paikallisen Uusyrittäjä-tunnustuksen.

– Olo on hämmentyneen kiitollinen ja onnellinen tällaisesta tunnustuksesta ja siitä, että tekemäni työ on näin noteerattu. Jos olen ollut innostunut yrittäjyydestä kuluneet vuodet, niin tämän myötä into ja energia saivat taas kyllä valtavan lisäboostin, Leena Ståhlberg kertoo.

Savon Yrittäjät ja Pohjois-Savon liitto palkitsivat nyt seitsemättä kertaa vuoden yrittäjäystävällisimmän kunnan Pohjois-Savossa. Vuoden Yrittäjäystävällisin kunta -palkinto jaettiin poikkeuksellisesti Maakunnallisen Yrittäjäjuhlan yhteydessä. Palkinnon voitti Leppävirta ja tunnustuksen vastaanotti kunnan puolesta kunnanjohtaja Matti Raatikainen.

– Fiilikset ovat iloiset ja yllättyneet. Itse näen, että tunnustus on vuosikymmenten yhteistyön tulos. Kuntapäättäjät ymmärtävät erinomaisesti paikallisten yritysten tarpeet. Vuoropuhelu yrittäjien, yrittäjäyhdistyksen ja kunnan välillä on kitkatonta ja käytännönläheistä. Yrittäjäystävällisimmän kunnan palkinto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työ on tehty. Yhteistyötä kunnan ja yrittäjien välillä tulee edelleen aktiivisesti kehittää. Tästä olemme jo sopineet yrittäjäyhdistyksen kanssa, Raatikainen kertoo.

Koko maakunnan juhla

Liveyleisöä juhlassa ei ollut, mutta Savon Yrittäjien paikallisyhdistykset olivat paikalla Teams-kokouksen välityksellä. Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgrenin johdolla vedetylle kenttäkierrokselle osallistui osa Savon Yrittäjien paikallisyhdistyksistä.

– Hybriditoteutus valikoitui toteutustavaksi jo juhlan suunnittelun alkuvaiheessa, Aikio-Tallgren kertoo. Juhlaa on suunniteltu pitkään, emmekä voineet tietää vuoden vaihteessa millaiset rajoitukset alueellamme vallitsevat nyt huhtikuussa.

Juhlan avasi Savon Yrittäjien varapuheenjohtaja Merja Korkalainen. Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen toi kaupungin tervehdyksen. Juhlapuheen piti Pentik Oy:n toimitusjohtaja Riikka Wulff.

Odotin innolla Savon Yrittäjien Maakuntajuhlaa, ja mahdollisuutta puhua savolaisille yrittäjille. Kuopio on sekä entinen että toivottavasti tuleva kotikaupunkini, ja tuntuukin erityisen mukavalta jakaa ajatuksia nimenomaan Savon Yrittäjien juhlassa, Riikka Wulff kertoo.

Savolaisuus on luksusta teemalla kulkeneen tapahtuman teknisestä toteutuksesta vastasi kuopiolainen Taustamarkkinat BGMT Oy yhdessä Kuopion Musiikkikeskuksen henkilökunnan kanssa. Illan juontajana toimi Viestintäkoulutus Draivin yrittäjä Tiina Naumanen.

Lisätietoja
Savon Yrittäjät
Tarja Arbélius, puheenjohtaja, p. 0400 847 980, tarja.arbelius@gmail.com
Paula Aikio-Tallgren, toimitusjohtaja, p. 0400 404 346, paula.aikio-tallgren@yrittajat.fi

Peltolan Juustola Milk In Oy
Matti Kärkkäinen, hallituksen puheenjohtaja, p. 040 057 5128

SUUNTA-palvelut Ky
Leena Ståhlberg, yrittäjä, p. 044 722 0372

Leppävirran kunta
Matti Raatikainen, kunnanjohtaja, p. 044 7906 082