Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Leppävirta on vuoden 2020 Yrittäjäystävällisin kunta

Savon Yrittäjät ja Pohjois-Savon liitto palkitsivat nyt seitsemättä kertaa vuoden yrittäjäystävällisimmän kunnan Pohjois-Savossa. Palkinto jaettiin 10.4.2021 Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa Kuopion musiikkikeskuksella. Leppävirta nousi kärkipaikalle. Pielavesi sai kunniamaininnan innovatiivisesta palveluseteliratkaisustaan, joka on saanut myös valtakunnan tason tunnustuksen. Kyse oli kouluruokailun toteuttamisesta palvelusetelillä viime kevään koronasulun aikana. Kärkisijoille ylsivät Leppävirran ja Pielaveden lisäksi Kuopio ja Vieremä.

Kuvaaja: Miikka Tolonen

Vuoden Yrittäjäystävällisin kunta -kisaan osallistui viisitoista kuntaa. Kunnat arvioivat toimintaansa yrittäjyyden ja ajankohtaisesti nyt myös koronatoimien näkökulmasta yhdessä paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa Savon Yrittäjien ja Pohjois-Savon liiton tekemän arviointilomakkeen pohjalta.

Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren kehuu Leppävirran ykköspaikkaa ansaituksi.

- Tiedän, että Leppävirralla on käyty vuosien saatossa kunnan ja yrittäjien keskuudessa syvällisiä keskusteluja arviointilomakkeen täyttämisen tiimoilta. Olen kuullut, että kunta ja yrittäjät vuosia sitten päättivät, että tulevat saavuttamaan yrittäjäystävällisin kunta tittelin. Nyt tämä strategia on toteutunut ja muuttunut käytännön teoiksi. Leppävirta on erityisesti panostanut viime aikoina matkailuun ja yrittäjyyskasvatus on hyvällä mallilla. Yrittäjiä on autettu korona-aikaan kiitettävästi. Pitkäjänteinen työ on nyt tuottanut tulosta, sanoo Aikio-Tallgren.

Maakuntajohtaja Marko Korhonen toteaa, että ilmapiiri on tärkeämpi tekijä elinkeinopolitiikalle kuin ensin voisi olettaa.

- On tunnettu tosiasia, että yritystoiminnan täytyy kukoistaakseen olla yhteisöllisesti hyväksyttyä. Tämä tarkoittaa yrittäjien ja yritysten arvostusta ja hyväksymistä sekä vallitsevaa arvoilmapiiriä yrittäjyyttä kohtaan. Yhteisön arvot heijastuvat poliittisina valintoina ja sitä kautta suoraan kehittämispanostuksina tai niiden puutteina. Leppävirran yrittäjyysilmapiiri ja panostukset elinkeinopolitiikkaan täyttävät kirkkaasti vuoden yrittäjäystävällisemmän kunnan kriteerit. Leppävirran myönteinen imago, viestintä- ja markkinointi, kehittämistahto, toimiva infrastruktuuri, aktiivinen elinkeinotoimi, tonttivaranto sekä yrittäjyydelle suotuisa arvoilmapiiri ovat Leppävirran menestyksen kulmakivet, Korhonen kertoo. 

Ei kuntaa ilman yrityksiä

Leppävirran kunnanjohtaja Matti Raatikainen ottaa palkinnon iloisena ja kiitollisena vastaan.

- Fiilikset ovat iloiset ja yllättyneet. Tunnustus todella lämmittää mieltä. Itse näen, että tunnustus on vuosikymmenten yhteistyön seurausta. Kuntapäättäjät ymmärtävät erinomaisesti paikallisten yritysten tarpeet. Vuoropuhelu yrittäjien, yrittäjäyhdistyksen ja kunnan välillä on kitkatonta ja käytännönläheistä. Yrittäjäystävällisimmän kunnan palkinto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että työ on tehty. Yhteistyötä kunnan ja yrittäjien välillä tulee edelleen aktiivisesti kehittää. Tästä olemme jo sopineet yrittäjäyhdistyksen kanssa, Raatikainen kertoo.

Leppävirran Yrittäjien puheenjohtaja Hannu Raatikainen on onnellinen kotikunnan palkitsemisesta.

- Jotenkin minusta vain tuntuu, että Leppävirralla on ymmärretty, mitä ”ei kuntaa ilman yrityksiä” tarkoittaa. Isolla ryhmällähän me yrittäjät ja kunnan elinkeinotoimi Leppävirran kunnan ja yrittäjien yhteistyötä pohdittiin ja arvioita tehtiin ja hienoa, että valinta kohdistui Leppävirran kuntaan.

Kun ajelen kirkonkylälle teollisuusalueiden kautta, näen teollisuushallien parkkipaikkojen olevan täynnä. Se kertoo, että siellä ollaan töissä. Kunnassa on tehty vuosien varrella elinkeinopalveluihin liittyviä asioita oikein. Leppävirralla on harvinaisen monipuolinen yritysrakenne ja monipuolista osaamista. Kunnassa on veto- ja pitovoima kohdallaan. Itse vuosikymmeniä paikkakunnalla toimineena yrittäjänä uskallan myös itse arvioida Leppävirran kunnan yrittäjäystävällisyyttä. Palkinto on hyvä välietappi, mutta voimme yhdessä tehdä Leppävirrasta vieläkin yrittäjäystävällisemmän kunnan. Leppävirralla on aktiivinen yrittäjäyhdistys, joka on myös pitänyt huolta siitä, että yrittäjien toiveet ja ideat tulevat hyvin esille. Jatketaan hyvää yhteystyötä kunnan kanssa ja ollaan aktiivisia ja esitetään omia toiveita ja ideoitamme, pohtii Raatikainen.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren, Savon Yrittäjät p. 0400 404 346, 

maakuntajohtaja Marko Korhonen, Pohjois-Savon liitto p. 044 714 2666, 

kunnanjohtaja Matti Raatikainen, Leppävirran kunta, p. 044 790 6082, 

puheenjohtaja Hannu Raatikainen, Leppävirran Yrittäjät, p. 0400 272 750,