12.2.2017 klo 11:58
Uutinen

Louhenkatupäivä 5.8.2017

Tiistaina 31.1. Pidettiin ensimmäinen Louhenkatupäivän suunnittelutapaaminen Hillassa.

Iiden ry:n kehittämispäällikkö, Mervi Narinen, on koonnut muistion Louhenkatupäivän ensimmäisestä suunnittelupalaverista. Narinen on pyytänyt yhdistystämme jakamaan muistion ja tietoa Louhenkatupäivästä jäsenillemme, sillä kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan suunnittelemaan tapahtumaa.

Muistio/Louhenkatupäivän suunnittelun aloituspalaveri 31.1.2017
Paikka: Ravintola Hilla Aika: 31.1.2017 8.30
Kutsuja: Iiden ry / Mervi Narinen

Tässä alla ajatuksia, joita mietittiin ja käytiin läpi tapaamisessa. Varmasti vielä paljon myös elää suunnitelmat ja ajatukset.

  • Iiden ry:n Mervi Narinen ottaa käytännön järjestelyvastuun, mutta tapahtuma tehdään yhdessä mm.kaupungin ja Pekka Heikkisen kanssa sekä yhteistyössä yrittäjien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Päivämäärä lauantai 5.8. Järkevä pitää tiiviinä eli yksipäiväisenä. Kellonnajat alustavasti 10-15.
  • Suljetaan myös Kauppakatu. Oli puhetta, että tarvittaessa mietitään myös Savonkadun sulkemista, mutta se vasta jos tapahtuma ei mahdu kahdelle kadulle.
  • Kysytään kaupunginjohtajaa avaamaan taas tilaisuus.
  • Streetfood edelleenkin vahvasti mukaan, yhtenäiseksi alueeksi.
  • Sähköasiat täytyy suunnitella. Tarjolla tänä vuonna vain valovirtaa eli ei suurta kulutusta vaativia laitteita. Voimavirran/lisäsähkön tuominen alueelle on kallista(n.1000€).
  • Ohjelmaa monipuolisesti ja samantyyppisesti kuin viimeksi.
  • Muotinäytös toteutetaan.
  • Lava Kalapoikapatsaalla. Nyt isompi lava/koroke, jotta ohjelma mahtuu siihen.
  • Torille mahdollisesti kone-esittelyjä tms.
  • Iisalmen Sanomien katusählyturnaus järjestetään taas (5 hlön joukkueet).
  • Mietitään mahdollisia muita.
  • Tässä vaiheessa otetaan vastaan ideoita ja rakennetaan ohjelmarunkoa yhteistyökumppaneiden kanssa. Varsinainen myyntipaikkavaraus avataan myöhemmin keväällä. Tähän tehdään sähköinen ilmoittautuminen. Ensimmäisenä voi ilmoittautua viime vuonna mukana olleet. Tavoite, että kaikki pääsevät mukaan. Silloin määritellään myös myyntipaikkojen hinnat.
  • Yhdistyksiä ja seuroja toivotaan mukaan paljon.
  • Voisiko päivä huipentua konserttiin tai tansseihin. Tai toripicnicciin.
  • Pete Kauppinen juontamaan.
  • Tuntematon sotilas- näytelmän marssi tapahtuma-alueen läpi?/kysytään.
  • Tehdään taas tapahtumaflyer/kartta, jossa osallistujat.
  • Mediaan pyritään saamaan taas runsaasti ennakkojuttuja.
  • Tapahtumaan tulee myös yhteismainontaa saman ilmeen alle. Jokainen yritys tekee itse valintansa median suhteen missä haluaa itse mainostaa tai olla mukana. Me viestimme tasapuolisesti vaihtoehdot ja media hoitaa itsenäisesti varaukset. Tässä vaiheessa on mediakortit&hinnat Yläsavolaiselta ja Iisalmen Sanomilta. Muut mediat kuten radio ym. infotaan myöhemmin.
  • Tapahtuman&ohjelman markkinointi linjataan keväällä. Ei ole vielä päätetty missä kanavissa tai medioissa ohjelmaa mainostetaan.
  • Sosiaalinen media on yksi tärkeä kanava. Louhenkatupäivälle tehdään tapahtuma facebookiin keväällä.
  • Tapahtumalle tehdään myös oma sivu Iisalmi.fi/tapahtumat- sivuille sekä tapahtuma nostetaan myös tapahtumabannereihin.
  • Ideoidaan myös yhteisiä facebook-kamppanjoita ja kilpailuja ym. yritysten kanssa, jotka ovat mukana tapahtumassa.
  • Nousi idea tehdä hassuja videoita jo ennen tapahtumaa, joilla herätellä kiinnostusta hauskalla tavalla.

Seuraava suunnittelutapaaminen on 28.3. klo 8 ja paikka todennäköisesti sama eli Hilla. Tästä lähetämme vielä erikseen sitten muistutuksia.

Iiden ry:n yhteystiedot:

Mervi Narinen
Iiden ry
Puh. 050 594 6176
Iiden@meili.fi
www.iiden.fi
www.facebook.com/iidenry