16.2.2017 klo 10:03
Uutinen

Uusien jäsenten ilta 15.2.2017

Keskiviikkoiltana 15.2. tutustuivat Iisalmen Yrittäjiin vuonna 2016 liittyneet jäsenet hallitukseemme sekä toisiinsa. Kokoonnuimme Kisakellarille, jonne Mäkäräisen Jape oli kattanut meille suolaista iltapalaa.

Uusien jäsenten illan tarkoituksena on tutustuttaa uudet jäsenet toisiinsa, hallitukseen sekä paikkalisyhdistyksemme toimintaan. Näin ollen saavuttuamme Kisakellarille jakaannuimme neljään neljän-viiden hengen porukkaan ja kerroimme kukin vuorollamme, keitä olemme ja mitä teemme. Puheenvuorot kellotettiin ja aina kierroksen päätteeksi hallituksen jäsenet vaihtoivat ryhmää. Näin jokainen uusi yrittäjä pääsi esittelemaan itsensä hallituksen jäsenille ja päinvastoin. Ihan lopuksi uudet jäsenet kokoontuivat tuoleineen rinkiin ja esittelivät vielä itsensä muille uusille jäsenille.

Esittelyjen jälkeen keskustelimme tovin yrittäjäjärjestön tarkoituksesta sekä kerroimme omia kokemuksiamme mm. Suomen Yrittäjien palvelupuhelimen hyödyllisyydestä. Iisalmen Yrittäjät saivat myös kiitosta toiminnastaan ja positiivista palautettahan on aina yhtä mukavaa saada. Keskustelimme myös jäseneduista, joita uusi jäsenemme, Hymy.in heti tarjosikin (kts. jäsenedut täältä).

Rupattelua oltaisiin voitu jatkaa vielä reilusti pidempäänkin, mutta lopulta oli aika siirtyä pelaamaan jännittävää Megazonea. Ilta päättyi iloisiin mieliin ja kiitoksiin yhteisten tapahtumien järjestämisestä. Paikaillisjärjestömme yksi tärkeistä tehtävistä onkin saattaa jäseniä yhteen ja luoda näin mahdollisuuksia verkostoitumiseen.