28.8.2017 klo 14:48
Uutinen

KEITELEEN KIVIJALAT KUNTOON YRITYSRYHMÄHANKE ALKAA

Hankkeen hakija ja hallinnoija on Keiteleen kunta. Hanketta rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Myönteisen rahoituspäätöksen on tehnyt kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturi Ry.

Keiteleen kunta vastaa hankkeeseen liittyvästä rahaliikenteestä, hankkeen kolmen osion ostopalveluiden kilpailuttamisesta, jokaisen kolmen osion selvitysten koordinoinnista sekä loppuraportin kokoamisesta. Yrityksiltä on kerätty allekirjoitetut sitoumukset, jolla yritys on varmistanut mukana olonsa. Kunnan elinkeinoasiamies toimii hankkeessa otona ns. koordinaattorina.

Hankkeen kohderyhmä; Hakkeeseen on sitoutunut 10 keiteleläistä mikroyritystä. Kaikki yritykset ovat ns. kivijalkayrityksiä ja ne sijaitsevat arviolta neliökilometrin sisällä toisistaan. Yritykset ovat kaikki mikroyrityksiä ja toimialoiltaan hyvin heterogeenisiä, yhtään toista täsmälleen saman toimialan yritystä ei ole mukana.

Hankkeen toimenpiteet

Keiteleen Kivijalat kuntoon hanke sisältää kolme osakokonaisuutta; 1. Kivijalkayrittäjä kuntoon, tässä keskitytään yrittäjän työhyvinvointiin ja jaksamiseen. 2 Kivijalkayritys kuntoon, tämän osa alueen painopiste on yrityksen talouden hallinnassa ja kolmas osa-alue käsittää Kivijalkayrityksen myynnin ja markkinoinninkehittäminen somen näkökulmasta.

Yritys osallistuu hankkeessa kolmeen koulutustilaisuuteen sekä kolmeen yrityskohtaiseen konsultointipäivään, jotka toteutetaan puolen päivän jaksoissa. Tämän lisäksi jokaisen neljän kuukauden periodin keskellä pidetään elinkeinoasiamiehen johdolla yhteinen tapaaminen, jossa keskustellaan ko. meneillään olevasta teemasta tai jostain muusta yrityksiä koskettavasta asiasta. Elinkeinoasiamiehet tilaisuudet eivät kuulu hankkeen kustannuksiin. Hankkeen loputtua pidetään vielä yhteinen tilaisuus yritysryhmän kesken, jossa arvioidaan hankkeen tavoitteiden saavuttaminen.

Hanke kestää yhden vuoden 1.9.2017 – 30.8.2018, 12 kk:tta. Jokainen osa-alue kestää noin neljä kuukautta.

Jokainen kolmesta osa-alueesta alkaa yrityshaastattelulla, joka tehdään Savon yrittäjien YOM-hankkeen (Yritys oppii ja menestyy) kautta. Tämän alkukartoituksen ansiosta kunkin teeman valittu asiantuntija pääsee peremmin liikkeelle yrityskohtaisessa konsultointipäivässä.

Lisäksi syksyn aikana järjestetään Keiteleläisille yrityksille yksi maksuton some-koulutus sekä yksi maksuton uuteen tietosuoja-asetusmuutokseen liittyvä koulutus. Päivämäärien varmistuttua, näistä ilmoitetaan tarkemmin.

Hyvää syksyn alkua kaikille ja otathan yhteyttä kaikkeen yrityksesi kehittämiseen liittyvissä asioissa,

Tapani Laitinen, elinkeinoasiamies
Puh. 0207 464 655, tapani.laitinen(at)savogrow.fi, tapani.laitinen(at)keitele.fi