Etsi

Voitto kotiin!

Nonni; kuten viime katsauksessa kirjoitin, viime vuosi oli Kuopion Yrittäjissä vauhdikas. Aivan loistavaa, että Suomen Yrittäjissä tämä vauhtimme taas noteerattiin ja meidät palkittiin Vuoden Paikallisyhdistyksenä toisen kerran peräkkäin. Suomen Yrittäjillä on tarkat kriteerit palkinnolle eli tämä ei ole mikään vuorotellen annettava kannustuspalkinto, vaan sen saa todetuista ansioista. Perusteluina tänä vuonna oli, että Kuopion Yrittäjät on yrittäjän arjessa läsnä ja kehittää aktiivisesti ja pitkäjänteisesti toimintaansa. Kiitos, tämä taatusti kannustaa jatkamaan jäsenistömme hyväksi tehtävää työtä!

Meillä on sisäpiirissämme eli luottamushenkilöiden ja toimiston väen kesken todella hyvä draivi päällä ja tuumasimmekin heti palkinnon saatuamme, että voiko tämän voittaa kolmannen kerran peräkkäin. Tämä toistamiseen voitettu palkinto oli ensimmäinen kerta eli Suomen Yrittäjät ei ole aiemmin palkinnut kahta kertaa peräkkäin samaa paikallisyhdistystä. Näin ollen kolmas voitto vaatii vielä järeämpiä keinoja. Tätä pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että entäs jos tuplaamme jäsenmäärämme?! Sen voimme tehdä vain ja ainoastaan kaikki yhdessä, joten haastamme nyt koko jäsenistömme mukaan jäsenhankintaan. Jos jokainen tuo vähintään yhden uuden jäsenen, tavoitteemme voi täyttyä. Näytetään yhdessä koko Suomelle mitä tarkoittaa Kuopion yhteishenki, josta häshtäg #yhessähännäitätehhään on yksi ilmentymä!

Tavoitteenamme on strategiaan kirjattu, että vuonna 2022 Kuopion Yrittäjissä on 2040 jäsentä. Voisiko meillä olla jo tämän vuoden 2020 lopussa peräti 2500 jäsentä? Kuopiossa on yli 6000 yritystä ja meillä niistä jäseninä on tällä hetkellä 1250, joten potentiaalia on riittävästi. Kasvava jäsenmäärä on hyödyksi meille kaikille, koska saamme toiminnastamme vieläkin vireämpää, kun meitä on enemmän. Toivottavasti sytyt tälle haasteelle!

Sirpa

Kuopion Yrittäjien blogi - yrittäjistä ja yrittämisestä

Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja
Sirpa Karppi