20.9.2017 klo 12:21
Uutinen

Wanted – uusia hallituksen jäseniä ja luottamushenkilöitä!

Tule mukaan luotsaamaan Kuopion Yrittäjien toimintaa! Kuopion Yrittäjien hallitus koostuu noin kymmenestä hallituksen jäsenestä ja puheenjohtajasta, yhdistyksen toiminnanjohtaja toimii hallituksen sihteerinä. Hallituksen jäsenen toimikausi on kaksi vuotta, ja yhdistyksen puheenjohtaja valitaan vuosittain. Hallituksen jäsenistä erovuoroisia on vuosittain noin puolet. Noin 30 yrittäjää osallistuu toimintaamme vuosittain valiokuntien kautta.

Kuopion Yrittäjät on vuonna 1980 Savon Yrittäjistä omaksi paikallisyhdistyksekseen eriytynyt yrittäjien oma järjestö, jonka pitkän tähtäimen tavoitteena on luoda Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet. Toimintamme tarkoitus on parantaa Kuopion alueen yrittäjien asemaa, kilpailukykyä ja yrittämisen edellytyksiä. Jäsenistöömme kuuluu kaikenkokoisia yrityksiä, kaikilta toimialoilta. Noin puolet jäsenistöstä on yksinyrittäjiä. Yhteiskuntavaikuttamisen lisäksi edistämme toiminnallamme yrittäjien välistä yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista. Yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa tarjoamme jäsenillemme monipuolisia neuvontapalveluja sekä koulutus- ja virkistystilaisuuksia. Tiedotustoimintamme on aktiivista.

Jos olet Kuopion Yrittäjien jäsenyrittäjä, ja järjestötoiminta kiinnostaa sinua ja haluat

· olla mukana päättämässä Kuopion Yrittäjien toiminnasta, tavoitteista, tapahtumista

· laajentaa näkökulmaasi

· laajentaa verkostojasi

· olla ajan hermolla

· olet myös valmis käyttämään aikaasi järjestötyöhön

voit olla etsimämme aktiivinen henkilö, ja toivomme että asetut ehdolle Kuopion Yrittäjien hallitukseen!

Ainoa, mitä vaadimme sinulta, on aikaa, intoa ja halua tehdä töitä noin 1400 jäsenyrittäjämme eteen. Toimintaamme ohjaa yhdistyksen strategia, säännöt, eettinen ohjeistus sekä hallinto-ohje. Strategiaa olemme parhaillaan uusimassa. Emme vaadi sinulta aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, yrittäjänä toimiminen ja yrittäjyyden haasteiden ymmärtäminen antaa sinulle tehtävien hoidossa tarvittavan pätevyyden.

Esittelemme kaikki 16.10. mennessä ehdolle asettuneet yrittäjät nettisivuillamme ja uutiskirjeissä.

Yhdistyksen äänivaltaiset jäsenet valitsevat hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle 2.11. klo 17.30 järjestettävässä syyskokouksessa. Ehdolle asettuminen ei automaattisesti tarkoita hallituspaikkaa, viime vuosina syyskokouksessa on usein äänestetty siitä ketkä pääsevät hallitukseen. Mutta vaikka et hallitukseen pääsisikään, olet tietenkin tervetullut työskentelemään valiokunnissa, tekemistä kyllä riittää!

Kaksi vuotta yhdistyksen toimintaa johtanut puheenjohtaja Jouni Ortju on ilmoittanut luopuvansa tehtävästä. Jos puheenjohtajan tehtävä sinua kiinnostaa, katso lisätietoa täältä.

Kiinnostuitko? Lisätietoa tehtävistä antaa yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Ortju, puh. 050 917 8688 tai jouni.ortju@laatukoulutus.fi .

EHDOLLE VOIT ASETTUA TÄYTTÄMÄLLÄ TIEDOT TÄÄLLÄ