13.12.2018 klo 13:11
Uutinen

Kuopion Yrittäjien hallitus järjestäytyi

Kuopion Yrittäjien hallitus vietti vallanvaihtopäivää tutustuen yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin ja perehdyttäen erityisesti uusia hallituksen jäseniä toimintaan. Samalla myös järjestäydyttiin valitsemalla yhdistykselle varapuheenjohtajat ja valiokuntien puheenjohtajat.

Kuopion Yrittäjien uusi hallitus kokoontui keskiviikkona 12.12. Ravintola Kummisetään viettämään perinteistä Vallanvaihtopäiväänsä. Päivän aluksi pidettiin järjestäytymiskokous, jossa valittiin puheenjohtajat yhdistyksen valiokuntiin. Järjestövaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Eeva-Riitta Koponen, viestintävaliokunnan vetäjäksi Joanna Niininen ja yhteiskuntavaikuttamisen valiokuntaa vetää jatkossa Sirpa Karppi. Yhdistyksen talousvastaavaksi valittiin Mika Moisander. Samat henkilöt ovat myös yhdistyksen varapuheenjohtajia.

Kuopion Yrittäjien vallan vaihtolounaalle osallistui parikymmentä sidosryhmien ja yhteistyökumppaneiden edustajaa. Heille puheenjohtaja Karppi kertoi Kuopion Yrittäjien toimintasuunnitelmasta tulevalle vuodelle sekä esitteli hallituksen jäsenet.

Kuopion Yrittäjien hallitus

Kuopion Yrittäjien hallitukseen valittiin 20.11. pidetyssä syyskokouksessa uusina jäseninä Aki Miettinen (Vipuvaikutus Consulting Ky), Assi Moilanen (Assi Moilanen Oy), Mika Moisander (Hotelli IsoValkeinen Kuopio) ja Joanna Niininen (e-Sollertis Oy). Toiselle kaksivuotiskaudelle valittiin Mikko Jalkanen (Lukander Ruohola HTO Oy). Vanhoina jäseninä hallituksessa jatkavat Tuomo Burman (Kuopion Softop Oy), Kari Jaakkola (tmi Kari Jaakkola) ja Eeva-Riitta Koponen
(Crazy Station). Yhdistyksen puheenjohtajana toisen vuoden aloittaa Sirpa Karppi (K-market Neulamuikku). Hallituksen sihteerin tehtäviä hoitaa toiminnanjohtaja Kirsi Sisso-Litmanen.

(Ylin kuva Iita Sillanpää, kuvassa vasemmalta: Aki Miettinen, Assi Moilanen, Sirpa Karppi, Eeva-Riitta Koponen ja Kirsi Sisso-Litmanen, ylhäällä vasemmalta Mika Moisander, Joanna Niininen ja Tuomo Burman. Alempi kuva Kirsi Sisso-Litmanen).