29.5.2019 klo 15:35
Uutinen

Sähäkkä strategialeiri tulee taas – hae mukaan!

Mikä erottaa yrityksesi kilpailijoistasi nyt ja tulevaisuudessa? Onko yritykselläsi kasvutavoitteita, aikomus työllistää enemmän henkilökuntaa tai kansainvälistyä? Kristallinkirkas strategia on yrityksellesi tärkein menestymisen tae, olivatpa tavoitteesi sitten mitä tahansa. Nyt sinulla on Kuopion Yrittäjien jäsenenä mahdollisuus hakea Mika Sutisen vetämälle strategialeirille.

– Haluamme korostaa strategiatyön merkitystä ihan kaikenlaisissa ja kaikenkokoisissa pk-yrityksissä, sanoo koulutusidean ”äiti”, Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja Sirpa Karppi. Viime lokakuussa ensimmäistä kertaa järjestettyyn koulutukseen osallistuneet 19 yrittäjää antoivat koulutuksen kokonaisarvosanaksi 4,02 ja sisällölle peräti 4,5.

Tulevana syksynä koulutus toteutetaan 28. – 29.10. Tahkolla niin, että leiri alkaa maanantaina lounaalla ja päättyy tiistaina lounaaseen. Ennen leiriä toteutetaan yhteistyössä Feelbackin kanssa asiakaskysely, ja lopuksi Mainostoimisto X piirtää strategiasi kuvaksi. Tahkon leirin lisäksi 14.11. järjestetään puolenpäivän jälkisparraus, jolla varmistetaan että jokainen yritys saa strategiatyönsä hyvin käyntiin.

– Yhteistyökumppanimme Nordea, If ja Finnvera mahdollistavat osallistumisen koulutukseen huikean edullisesti: kolmesta puolenpäivän koulutuksesta koostuva koulutuspaketti majoituksineen ja ruokailuineen maksaa osallistujille ainoastaan 290 e / osallistuja, kertoo Sirpa Karppi.

Hakuaika syksyn koulutukseen päättyy 15.9., koulutukseen mukaan päässeille 20 yritykselle ilmoitetaan mukaan pääsystä syyskuun loppuun mennessä. Koulutus on tarkoitettu Kuopion Yrittäjien jäsenyrityksille, ja hakulomake löytyy osoitteesta kuopionyrittajat.fi / tapahtumat.

Viime syksynä koulutukseen osallistuneet Anja Lappi (Anya Produvtions) ja Vesa Lappi (KalaLappi) suosittelevat koulutusta lämpimästi erityisesti siksi, että koulutus antoi ajan keskittyä nimenomaan strategiseen suunnitteluun loistavassa ohjauksessa, ja leirikavereiden kannustavassa sparrauksessa.

Jätä hakemuksesi koulutukseen 15.9. mennessä – katso lisätietoa ja jätä hakemus!