29.3.2021 klo 13:21
Uutinen

Hankintojen kehittämisfoorumi aloittaa Kuopiossa

Julkisilla hankinnoilla on yrittäjille suuri merkitys: valtakunnallisesti julkisissa hankinnoissa kilpailutetaan joka vuosi n. 35 miljardia euroa. Kuopion kaupungin julkiset hankinnat ovat n. 450 000 000 euroa vuositasolla. Pienhankintoja Kuopion kaupungissa tehdään noin 100 milj. euron edestä. – Kuopion Yrittäjät teki Kuopion kaupunginjohdolle aloitteen hankintojen kehittämisfoorumin perustamisesta. Olemme asettaneet hankintafoorumille viisi tavoitetta, joiden kehittymistä voidaan myös seurata. Tavoitteet ovat palvelusetelin käytön lisääminen, pienhankintojen läpinäkyvyys, markkinavuoropuhelujen määrän lisääminen sekä se, että tarjouskilpailuihin saataisiin lisää tarjouksia. Viides tavoite on viestinnän ja vuorovaikutuksen lisääminen kaupungin hankintoja tekevien henkilöiden ja yrittäjien välillä, kertoo Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja Sirpa Karppi.

Kuopion Yrittäjien hallituksen jäsen Karoliina Partanen toimii hankintafoorumin puheenjohtajana.- Kuopiolaisten intresseissä pitäisi vahvasti olla se, että kuopiolaiset yritykset voittaisivat tarjouskilpailut. Tällainen elinkeinopolitiikka kehittää yrittäjyyttä, työllisyyttä ja innovaatioita sekä tuo alueelle hyvinvointia. Jopa hankintalaki kannustaa antamaan mahdollisuuksia pienille yrityksille. Laki ohjaa jakamaan hankinnat osiin, jolloin pienemmätkin yritykset pystyvät kilpailutuksiin osallistumaan, muistuttaa Partanen.

Vaikka kilpailutuksissa ei voi suosia paikallista tai kunnan alueen yritystä, kilpailutuksiin voi sisällyttää monenlaisia vaatimuksia. Niiden pitää pääsääntöisesti liittyä hankittavaan palveluun tai tuotteeseen. Esimerkiksi, kun tilataan koulun keittiöön kasviksia tai lihaa, vaatimukseksi voi asettaa pienet hiilidioksidipäästöt tai suosia luonnonmukaisesti tuotettuja elintarvikkeita. Hankinta kannattaa myös jakaa osiin esimerkiksi elintarvikkeittain. Näin menetellen monella pienyrittäjällä on mahdollisuus osallistua kilpailutukseen.

– Aloitamme myös hankinnoista viestimisen lähettämällä hankinnoista kiinnostuneille oman hankintoihin keskittyneen uutiskirjeen neljä kertaa vuodessa, kertoo Kuopion Yrittäjien toiminnanjohtaja Kirsi Sisso-Litmanen. Uutiskirjeessä käsitellään tiedossa olevia tulevia kilpailutuksia tai markkinavuoropuheluita, sekä annetaan yrittäjille vinkkejä ja neuvoja tarjouskilpailutuksiin osallistumisesta.

Kaupunki on nimennyt foorumiin omat edustajansa eri palvelualueilta, lisäksi mukaan on pyydetty Kuopion Kauppakamari ja lautakuntien puheenjohtajat. Hankintafoorumi kokoontuu ensimmäisen kerran 30.3.2021 ja jatkossa neljä kertaa vuodessa.

Teksti: Kirsi Sisso-Litmanen