4.8.2017 klo 12:29
Uutinen

Yrittäjänpäivän 5.9.2017 päivällinen

Kutsu:

Yrittäjä on päivänsä ansainnut – joka vuosi 5.9.

Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Yrittäjän Päivä -säätiön anomuksesta 5.9. on merkitty almanakkaan merkkipäiväksi.

Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnassa vahvistuu koko ajan. Suomalaisten työllistämisen vastuu on siirtynyt pk-yrityksille, joihin syntyy suurin osa uusista työpaikoista. Yrittäjyyttä tarvitaan siis yhä enemmän. Varkaudessa on tehty erityisesti parin viime vuoden aikana töitä myönteisemmän yritysilmapiirin aikaan saamiseksi. Tämä on johtanut siihen, että kanssakäyminen ja vuorovaikutus sekä vuoropuhelu yritysten kanssa on lisääntynyt. Yritysten toiveita on pyritty aidosti kuulemaan ja kuullaan myös jatkossa.

Varkauden kaupunki (kaupunginjohtaja Hannu Tsupari) haluaa muistaa yrittäjiä ja tarjoaa heille Yrittäjänpäivän päivällisen Varkauden kaupungintalolla.

Toivotan Sinut tervetulleeksi Yrittäjänpäivän päivälliselle 5.9.2017 klo 17 alkaen Varkauden kaupungintalon ravintolaan nauttimaan hyvästä ruuasta ja keskustelemaan yhdessä ajankohtaisista asioista.

Pyydän Sinua ilmoittautumaan mukaan päivälliselle tämän linkin kautta https://my.surveypal.com/yrittajanpaiva05092017, jotta voimme varmistaa jokaiselle mukaan tulijalle mukavan Yrittäjänpäivän illan.

Kiitos Sinulle, kun toimit yrittäjänä. Olet meille tärkeä.

Kunnioittaen, Varkauden kaupunginjohtaja Hannu Tsupari ja elinkeinotoimijat