Etusivu > Statement

Etsi

Lausunto

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportti

Valtiovarainministeriö

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmä on arvioinut Suomen yritysverojärjestelmää ja jättänyt mietinnön, joka sisältää esityksiä erityisesti listaamattomien yritysten osinkojen verotukseen, samoin ansiotulojen verottamiseen. Työryhmä pitää yritysverojärjestelmää sinänsä kilpailukykyisenä, eikä esitä siihen muutoksia. Työryhmä ehdottaa kuitenkin verotuksen tehokkuuden lisäämistä siten että,

  • Listaamattomien yritysten osinkoverotuksessa käytetty oman pääoman tuottoaste 8 % korvattaisiin alemmalla 4 %:n korolla ja näin lasketun tuoton määrästä 40 % olisi osingonsaajan pääomatuloa nykyisen 25 %:n sijaan. Huojennetun osingon euromääräinen yläraja poistettaisiin.
  • Ansiotulon rajaveroastetta alennettaisiin noin 82 000–128 000 euroa vuodessa ansaitsevilla. Pitkällä aikavälillä rajaveroasteita alennettaisiin niin, ettei rajaveroaste ylitä 50 prosenttia millään tulotasolla.

Osinkoverotuksen kiristämisellä pyrittäisiin vähentämään verotuksen ohjaavuutta osingonjakoon ja tehostamaan investointien kohdentumista tuottavampiin kohteisiin. Samoin pyritään ehkäisemään ns. tulonmuuntoa ansiotulosta pääomatuloksi, poistamaan kasvun esteitä ja pienentämään eroja listayhtiöiden ja listaamattomien yhtiöiden välillä. Mietinnön omienkin laskelmien mukaan muutos kiristäisi verotusta valtaosalla listaamattomien yritysten osingonsaajista ja toisaalta euromääräisen 150 000 enimmäisrajan poisto keventäisi verotusta, kun osakas nostaisi suuria osinkoja suuren nettovarallisuuden yhtiöstä. Työryhmä ei näe tarvetta yhteisöveron alentamiselle, vaikka pidemmällä aikavälillä on työryhmän mukaan huolehdittava sen pysymisestä kansanvälisesti kilpailukykyisenä.   

Suomen Yrittäjät esittää lausuntonaan seuraavaa:

1.       Yleisarvio esityksistä

Katsomme, että verotyöryhmän julkistamia osinkoverotuksen muutosehdotuksia ei tule toteuttaa, sillä muutokset heikentäisivät merkittävästi yrittäjyyden, kasvun ja työllistämisen kannusteita. Työryhmän esitykset johtaisivat moniin seurauksiin, joita raportissa ei käsitellä. Vaikka ehdotettu ansioverotuksen keventäminen ja yhteisöverotason kilpailukyvyn turvaaminen ovat sinänsä kannatettavia kehityssuuntia, osinkoverotuksen kiristäminen johtaisi etenkin kasvuhakuisten pienten ja keskisuurten osakeyhtiöiden omistajien verotuksen merkittävään kiristymiseen. Talouskasvu edellyttää kannustavaa yrittäjyyden toimintaympäristöä ja vahvaa motivaatiota toimia yrittäjänä ja listaamattomien yritysten osinkoverotuksen kiristäminen ei tue tätä tavoitetta.

Osakeyhtiö voi nykyisin – maksettuaan itse ensin 20 prosentin yhteisöveron – jakaa osinkoa alemmalla verolla kahdeksan prosenttia nettovaroista, enintään 150 000 euroa. Tällä lievennetään osakeyhtiöiden kahdenkertaista verotusta. Suomen osinkojärjestelmä kannustaa pk-yrityksiä myös vahvistamaan omavaraisuuttaan. Osinkojen kahdenkertaista verotusta lievennetään eri tavoin myös muissa valtioissa, Suomi ei ole tässä poikkeus. Pääosin yhdenkertainen osinkoverotus tulee säilyttää edelleen pk-yrittäjyyden kannustimena ja esityksiä osinkojen tuottoprosentin leikkaamisesta puoleen ja veronalaisen osuuden korottamisesta ei tule toteuttaa.

Verotyöryhmän esityksissä hyvää on sinänsä se, että pk-yritysten jakamien osinkojen verotus esitetään jatkossakin perustuvaksi yhtiön nettovaroihin. Koska osingon kahdenkertaista verotusta huojennettaisiin kuitenkin vain 4 %:n tuottoon asti, yrittäjyyden kannustin heikkenisi olennaisesti nykyisestä. Tämän jälkeen yrityksiin ei luonnollisestikaan kannattaisi enää panostaa omaa pääomaa tai kerryttää kasvuun ja työllistämiseen tarvittavia varoja, mikä johtaisi vieraan pääoman rahoituksen kasvuun ja lisäisi pk-yritysten velkaantumista.

Osakeyhtiöiden osingot ovat tuottoa sijoitetusta pääomasta ja omistajan osuus voitosta. Sijoitus omaan yritykseen on riskisijoitus, jonka tuoton tulee olla selvästi korkeampi kuin sijoituksissa riskittömiin kohteisiin, joihin työryhmän ehdotus johtaisi. Jo tällä hetkellä sijoittaminen esim. kiinteistöihin on houkutteleva vaihtoehto verrattuna yrityksen liiketoimintaan. Näissä riski on merkittävästi pienempi, tuotto vakaata ja samalla vertailukelpoisella tasolla yritystoiminnasta nostettavan tuoton kanssa. Yrittäjäkannusteiden heikentäminen johtaisi todennäköisesti yritysvarojen siirtymiseen esimerkiksi juuri tällaiseen riskittömämpään ja passiivisempaan kiinteistö- ja asuntosijoittamiseen, mikä ei ole kasvun ja työllisyyden kannalta järkevää.

Mietinnössä esitetty ansioverotuksen keventäminen on myös sinänsä tärkeää, sillä tämä lisää yritysten ja kansalaisten ostovoimaa, vaikuttaa myönteisesti tavaroiden ja palveluiden kysyntään ja parantaa näin myös työllisyyttä. Suomalainen tuloverotus on pienipalkkaisimpien verotusta lukuun ottamatta kireää myös verrattuna muihin maihin. Ansioverotusta tulee siksi kyetä keventämään ja tavoitteena tulee olla, että lisäansioista tulisi aina jäädä vähintään 50 prosenttia. Tätäkään ei kuitenkaan tule toteuttaa yrittäjien kannustimien kustannuksilla, vaan vastaavia säästöjä tulee etsiä muualta.

Yritysverotuksessa on tärkeää, että veropolitiikka on johdonmukaista, pitkäjänteistä ja ennustettavaa, mikä on kirjattu myös hallitusohjelmaan. Yritysten oman pääoman riittävyyden merkitystä myöskään esimerkiksi suhdannepuskurina ei pidä vähätellä. Katsomme, että listaamattomien yritysten osinkoverotuksen tulee edelleen edistää kasvuyrittäjyyttä, oman pääoman ohjautumista yritystoimintaan ja liiketoiminnan pitkäjänteistä kehittämistä.

1.1        Yhteisöverokannan ja osinkoverotuksen merkitys

On myös esitetty arvio, että yhteisöverokannan tasolla olisi investointien kannalta suurempi merkitys kuin osinkoverotuksella. Yrittäjäsektorissa näin ei ole, sillä yritys on perustettu tuottamaan toimeentuloa yrittäjälle. Vaikka yhteisöverokanta olisi hyvin matala, mutta yrityksestä ulos otetun tulon vero tuntuva, kasvu jäisi pieneksi, koska yrittäjä ei saisi riittävää korvausta riskinotostaan. Yrittäjälle suurempi merkitys on sillä, paljonko hän maksaa kokonaisveroa tulostaan. Pidämme nykyistä veromallia, joka palkitsee yritysten kasvattamisesta riskinottajaa ja yrittäjää itseään, kasvun kannalta parhaana. 

On myös muutoin vaikea tunnistaa kaikkia heikkouksia, joita verotyöryhmä näkee nykyjärjestelmässä. Esitykset ovat teoreettisia, eivätkä kuvaa investointitapahtumia yrittäjien näkökulmasta. Yrittäjät tavoittelevat investoinneille korkeaa tuottoa ja tulovirtoja. Myöskään tilinpäätöstilastojen tai pääoman tuottoasteiden valossa ei ole evidenssiä siitä, että yritykset tekisivät verojärjestelmän vuoksi heikosti kannattavia investointeja. Huonompinakin vuosina sijoitetun pääoman tuotto on ollut pk-yrityksissä keskimäärin kohtuullisella tasolla (esim. 2015 pienet 15,6 % vrt. suuret 10,4 %). Näin korkea sijoitetun pääoman tuotto ei olisi mahdollinen, jos taseissa olisi runsaasti yritystoimintaan kuulumatonta tai heikkolaatuista omaisuutta. On myös syytä muistaa, että jos omistaja käyttää yrityksen omaisuutta yksityistaloudessaan käyvästä arvosta poiketen, tähän voidaan puuttua peiteltyä osingonjakoa koskevilla säännöillä, jotka ovat verotuksellisesti kalliita.

Alle 50 henkeä työllistäviin pk-yrityksiin on syntynyt 2000-luvulla yli 100 000 uutta työpaikkaa, mikä on pääosa yksityisen sektorin kokopäiväisistä uusista työpaikoista. Yritysten vahvojen omien pääomien merkitys työllisyyden kannalta korostuu etenkin taantumien aikana. Myös tämä on huomioitava arvioitaessa yhteisö- ja pääomaverotuksen kokonaisuutta, mihin työryhmä ei ole mielestämme kiinnittänyt riittävästi huomiota.

Jos osinkoveroa kiristetään esitetyllä tavalla, omistajat nostavat jatkossa tuloksia enemmän luovutusvoittona myymällä yrityksen. Tällä olisi merkittäviä vaikutuksia pk-yrityskulttuuriin nopeutuvien omistajavaihdosten myötä. Myös yritysten sukupolvenvaihdokset vaikeutuisivat, koska kauppahinnat tai lahjaverot maksetaan näissä yleensä osingoilla. Uudistus johtaisi yritysten taseiden heikkenemiseen myös jo ennen uudistusta tehtävien osingonjakojen vuoksi.

Tärkeä kysymys tulevia verovalintoja tehtäessä on se, minkälaista dynamiikkaa muutokset toisivat koko talouteen ja millä tavoin talouskasvua parhaiten edistettäisiin. Yrittäjäkannustin on toteutettu osakeyhtiöissä pääosin yhdenkertaisella osinkoverotuksella ja tämä kannustin tulee säilyttää. Kun kilpailu kasvusta ja investoinneista myös globaalisti kiihtyy, työllistävään pk-yritystoimintaan suuntautuviin sijoituksiin on syytä kannustaa, päinvastoin kuin työryhmä ehdottaa.

Esitämme mietintöön myös seuraavat yksityiskohtaiset huomautukset.

2.       Yksityiskohtaiset huomautukset

2.1        Osinkoverouudistuksen hyötyjät ja häviäjät

Työryhmä on selvittänyt yhteisöverokannan alentamisen ja eri osinkomallivaihtoehtojen vaikutuksia erikokoisiin yrityksiin. Lopullinen osinkoveroesitys on pitkälti samanlainen, jollaista on esitetty myös Hetemäen työryhmän mietinnössä (VM 35/2010). VATT:n laskelmat osoittivat jo tuon työn yhteydessä, että veromallit, jotka perustuvat yhteisöverokannan alentamiseen ja toisaalta omistajien osinkoverotuksen kiristämiseen, iskevät pahimmin pienimpiin yrityksiin (VATT 19.1.2010). Myös mietinnön laskelmien mukaan on nykyisen yrittäjähuojennetun osingon veroaste nousisi 7,5 %-yksiköstä 12-13,6 %-yksikköön siirryttäessä uudistusmalliin. Yrityksen nettovarallisuuden vahvistumisesta saatava hyöty osingon kokonaisveroasteessa olisi siksi uudistusmallissa selvästi pienempi kuin nykyisin. Voimakkaimmin kiristykset kohdistuisivat noin 120 000 – 210 000 euron suuruisiin osinkoihin yrityksissä, joihin on kertynyt nettovarallisuutta (mietintö, kuvio 13). Nämä ovat mitä todennäköisimmin yrityksiä, jotka ovat myös kyenneet työllistämään ja kasvamaan. Kiristykset olisivat suurimmat yrityksissä, joissa osinko on noin 8 % nettovarallisuudesta ja suuruudeltaan 150 000 euroa, jolloin muutos voisi olla yli 9 %-yksikköä.  Kiristyminen ei olisi yhtä vahvaa pienemmän nettovarallisuuden yrityksillä, mutta voisi kuitenkin olla suuressa osassa osingon ja nettovarallisuuden yhdistelmistä useampia prosenttiyksikköjä, jolloin myös keskimääräinen kiristyminen olisi huomattavaa.

Johtuen 150 000 euron rajan poistamisesta osingon kokonaisveroaste voisi samalla olla eurorajan ylittävältä osalta jopa 10 % alempi kuin nykyisin (veroasteen lasku 40,4 – 43,1 %:sta 29,6 – 30,9 %:n tasolle). Tästä hyötyisivät harvalukuiset suuria osinkoja suuren nettovarallisuuden yhtiöistä saavat osingonsaajat. Jo aiemmin laadittujen VATT:n arvioiden mukaan tällainen kehitys korostuu edelleen, jos myös yhteisöveroa edelleen lasketaan (VATT 19.1.2010). Tämä ero pienten ja suurten yritysten välillä johtuu VATT:n arvion mukaan siitä, että pienimmät yritykset eivät hyödy samassa määrin yhteisöveron alentamisesta kuin suuret, mutta kärsisivät voitonjaon verotuksen kiristymisestä. Vaikka suurituloisissa osingonsaajissa onkin kyse laajaa pk-kenttää harvalukuisemmasta joukosta, joiden joukossa on myös merkittäviä kasvuyrittäjiä ja työllistäjiä ja joiden osalta on myös korostettava koko yhteiskunnan hyötynäkökohtia, kokonaisverotuksen merkittävä kiristyminen samanaikaisesti muussa yrittäjäkentässä ei ole oikeansuuntaista yrittäjyyden kannustavuuden näkökulmasta.   

Myös valtiontalouden näkökulmasta muutokset olisivat kokonaisuutena osinkoverotusta kiristäviä ja osingoista saatavat verotulot kasvaisivat staattisen laskelman mukaan 288 milj. eurolla. Uusi malli merkitsisi siksi sitä, että pk-yritysten ja yrittäjien veroja korotettaisiin ja tästä syntynyt rahoitusvara menisi ansiotulojen verotuksen ja suurituloisten osakkaiden osinkoverotuksen keventämiseen. Vaikka ansiotuloverojen keventäminen on sinänsä kannatettava kehityssuunta, osinkoverotuksen kiristäminen johtaisi pk-yritysten omistajien kokonaisverorasituksen kohtuuttomaan kasvuun ja sitä kautta yrittäjäkannustinten heikkenemiseen. Pk-yritysten omistajakanta koostuu lähes yksinomaan kotimaisista omistajista, joiden tuloverot, kulutus- ym. verot jäävät pääosin Suomeen. Myös tällainen yhteiskunnan rahoituspohjaa heikentävä vaikutus tulee huomioida uudistuksessa.

Koska työryhmän ehdottama yritysverorakenteen muutos johtaisi pk-yritysten heikentymiseen, niiden velkarahoituksen kasvuun ja siitä johtuvaan toimintaolosuhteiden heikkenemiseen, katsomme, että se on työllisyyden ja hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamisen kannalta nykyistä huonompi. Tällaista yrittäjyyteen ja yhteiskunnan rahoituspohjaan heikentävästi vaikuttavaa uudistusta ei tule toteuttaa.

2.2        Ohjaavuus ja tulonmuunto

Mietinnön mukaan noin 70 % yrityksistä jakaa osinkona melko tasan sen verran, joka vastaa 8 %:n tuottoa nettovarallisuudelle (mietintö, kuvio 9). Työryhmä pyrkisi siksi vähentämään verotuksen ohjaavuutta osingonjakoon. Osinko on kuitenkin käytännössä ainoa keino palkita omistajaa riskinotosta, emmekä pidä tätä vääränä ohjaavuutena. Myös muut sijoittajat, vuokranantajat ym. vaativat säännöllisesti korvauksen sijoittamalleen pääomalle. Verotus ohjaa päätöksentekoa ja veropolitiikka on juuri sen seikan määrittelyä, missä asioissa halutaan verotuksen olevan neutraalia ja missä määrin halutaan ohjata käytöstä. Yhtälailla kuin palkansaajia kannustetaan työntekoon, on kansantalouden kannalta mielekästä, että verotuksella kannustetaan myös perustamaan yrityksiä ja kasvattamaan niitä, mistä osinko on kompensaatio.

Keskeisenä perusteena esitetään myös ns. muunto-ongelmaksi kutsuttu tilanne, jossa väitetään yrittäjien voivan muuttaa ansiotuloaan pääomatuloksi. Yrittäminen ja palkkatyö eroavat kuitenkin olosuhteiltaan merkittävästi, jolloin yrittäjätyö ja palkkatyö on pidettävä käsitteellisesti erillään ilman, että muunto-ongelmaa sekoitetaan yrittäjätyöhön luonnollisena osana kuuluvaan aktiiviseen toimintaan. Väitetyn muunto-ongelman voi ajatella syntyvän, kun yrittäjäksi itseään kutsuva henkilö ei ole tosiasiallisesti yrittäjä, vaan työskentelee palkansaajaan rinnastettavissa olosuhteissa ilman yrittäjätyöhön tavanomaisesti liittyvää riskiä. Tällaisiin näennäistä yrittäjyyttä tarkoittaviin ongelmatilanteisiin, joiden laajuudesta on vallinnut eri käsityksiä, on toteutettu ns. työperäisiä osinkoja koskeva osinkoveromuutos.

Yrityksissä investoidaan myös ensisijaisesti tuotannolliseen pääomaan ja vasta toissijaisesti muuhun ulkoiseen pääomaan. Se seikka, että yrityksille kertyy toiminnassaan jossain määrin myös muuta ulkoista pääomaa kuin investointihyödykkeitä, toimii työllisyyttä, investointeja ja kasvua turvaavasti. Katsommekin, että työryhmän selvityksissä ei ole kyetty esittämään näyttöä väitetyistä verojärjestelmämme tehokkuusongelmista.

Tulo- ja verotilastot osoittavat sen sijaan, että yli 90 % suomalaisista yrityksistä on pieniä mikroyrityksiä. Vuonna 2014 YEL-vakuutetuista yrittäjistä lähes 60 %:lla vuositulot vaihtelivat 15 000–55 000 euron välillä, vain 21 %:lla vuositulot olivat tätä korkeammat.  Ansiotulona verotettiin 74 % ja pääomatulona 26 %. Keskimääräinen veronalainen tulo yrittäjillä oli noin 47 000 euroa ja kokonaisveroaste lakisääteiset vakuutusmaksut mukaan lukien 33,8 %, mikä vastaa kokonaisuutena keskituloisen palkansaajan veroa. Alle puolet YEL-vakuutetuista yrittäjistä sai ylipäätään osinkoa listaamattomista yhtiöistä ja noin 80 %:lla pääomatulo-osinko oli alle 10 000 euroa.

Yrittäjien osalta annetaan yleisesti liioiteltu kuva suurituloisesta, kevyesti verotetuista henkilöistä, jolloin ei tuoda esiin koko yrittäjäkentän tilannetta. Yleensä ei kuvata myöskään mahdollisen suurituloisuuden taustalla olevia muita tekijöitä ja yhteiskunnan hyötynäkökohtia, joita ovat yrittäjyyteen ja kasvuun kannustaminen sekä näin saatava verotulojen, tuotannon ja työpaikkojen kasvu. Vaikka verojärjestelmä on yrittäjäkannusteiden kannalta kohtuullinen, kannustavuudessa on edelleen parantamisen varaa, sillä suuri osa yrittäjistä toimii tällä hetkellä lähes täysin ilman verotuksellista etua palkansaajiin nähden.

3.       Yhteenveto

Investointeja, kasvua ja työllistämistä miettiessään yrittäjän tulee voida luottaa siihen, että talous- ja veropolitiikka tukevat yritystoimintaa. Uudistusten yritysvaikutukset on siksi selvitettävä huolellisesti. Talouskriisin jälkihoidossa Suomella on myös erityinen haaste yritysten riskinottohalukkuuden kasvattamiseen siten, että yritysten työllistämismahdollisuudet Suomessa paranevat. Työryhmä ei kuitenkaan ole mielestämme kyennyt tekemään uskottavia ehdotuksia yritysten kasvuun kannustavaksi veromalliksi. Yritysten verotusta myöhentävien veromallien, kuten Viron veromallin tai Ruotsin varausmallin hylkääminen ei perustu uskottavaan analyysiin mallien eduista ja haitoista. Yritysverotuksen käsittelemät vaihtoehtoiset ACE- ja CBIT-mallit eivät myöskään ole ajankohtaisia.

Etlan julkaisi helmikuussa 2017 selvityksen, jonka mukaan yritykset painottavat sijaintikriteereissään voimakkaasti verojärjestelmää (Miksi yritysten investoinnit ovat vähentyneet, VN 11/2017). Sen mukaan Viro on noussut Suomen tärkeimmäksi kilpailijamaaksi valmistuksen ja myös muiden yritysten toimintojen sijaintikilpailussa (Johtopäätökset, s. 9). Etenkin pienet, alle 50 työntekijän yritykset ovat harkinneet yrityksen siirtoa ja useimmat niistä ovat olleet kiinnostuneita nimenomaan Virosta. Kyselyn perusteella Viron kolme tärkeinä houkutustekijää ovat yritysverotus, muu verotus ja joustavat työmarkkinakäytännöt. Selvityksen mukaan yritysten rahoituspuutteet johtuvat myös todennäköisimmin oman pääoman puuttumisesta ja rahoitusongelmia voi olla juuri kasvuhakuisilla, innovatiivisilla ja riskipitoisilla yrityksillä. Myös tällaiset yritysten investointihalukkuutta tai sijaintipaikan valintaa koskevat selvitykset tulisi huomioida verojärjestelmän kehittämistyössä, koska Suomi kilpailee etenkin Viron kanssa teollisista investoinneista ja yritysten sijainnista.

Vaikka osaan työryhmän tekemistä ehdotuksista voisi sisältyä myös myönteisiä vaikutuksia, katsomme, että erityisesti yritysverotuksen myöhentämiseen tähtäävien kannusteiden etuja kasvuun ja työllisyyteen tulee edelleen selvittää. Työryhmän ehdotukset eivät sen sijaan tarjoa perusteita ehdotetun laajuiseen verojärjestelmän, yritysten toimintaympäristön ja yhteiskunnan rahoituspohjan muuttamiseen.

Kunnioittavasti

Suomen Yrittäjät

 

Mikael Pentikäinen                                  Anna Lundén 
toimitusjohtaja                                         johtaja