Etusivu > Statement

Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Lausunto

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1.osa Jaettu ymmärrys työn muutoksesta; luku 3: Toimeentulon muutos

Eduskunta
Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Valtioneuvoston selonteko on ansiokkaasti laadittu ja siinä esitetään kattavasti työn murroksesta käytyä keskustelua ja em. keskustelussa esiin nostettuja skenaarioita siitä, miltä työ ja työelämä tulevaisuudessa mahdollisesti tulevat näyttämään. Työn murros ei kuitenkaan ole ainutkertainen tai yhtäkkinen ilmiö, vaan työ muuttuu ja elää jatkuvasti. Varmaa on, ettei työ häviä tämänkään murroksen myötä kokonaan, vaikka lienee itsestään selvää, että monet nykyisin tunnetut ammattinimikkeet katoavat teknologisen kehityksen myötä. Näin on käynyt työn historiassa aiemminkin, kyse ei ole uudesta asiasta. Teknologian kehitys on myös luonut aina uusia ammatteja. Tuskin meistä kukaan tietääkään, minkälaisissa ammateissa lapsemme tulevat työskentelemään. Koulutuksessa tulee panostaa erityisesti luovuuteen ja sosiaalisiin taitoihin. Näitä taitoja tarvitaan lähes varmasti myös tulevilla työmarkkinoilla.

Vaikka työn tulevaisuutta on perusteltua pohtia pitkälläkin perspektiivillä ja vaikka selonteossa kehotetaan ravistelemaan ajatukset irti siitä, mitä tapahtuu juuri nyt, lienee hedelmällisempää tarkastella käynnissä olevan murroksen jo näkyviä vaikutuksia ja tehdä tämän tarkastelun pohjalta päätöksiä lähitulevaisuuden muutostarpeista yhteiskunnan rakenteisiin. Nyt tehtävillä lainsäädäntöpäätöksillä on täysin mahdollista ohjata muutosta haluttuun suuntaan. 

Nykymuotoinen työsopimukseen perustuva tapa tehdä työtä ei näytä olevan ihan heti katoamassa. Työntekijän ja työnantajan välisen rajan hämärtyminen ei siten vielä ole näköpiirissä, vaikka sellaista selonteossa ennustetaankin. Kaksi kolmasosaa työllisistä työskentelee työsopimukseen perustuvassa vakituisessa kokoaikatyössä, eikä heidän suhteellinen osuutensa ole työmarkkinoilla juuri 2000-luvulla muuttunut.

Työskentelytavoissa sen sijaan on tapahtunut muutosta sekä siinä millaista osaamista työmarkkinoilla tarvitaan. Ajan ja paikan sijaan yhä useammin työsopimussuhde sidotaan työn tulokseen. Asia ei ole työmarkkinoilla uusi, mutta asiantuntijatyön sekä työn ja ei työn välisen rajanvedon haasteiden yleistymisen myötä on tällä hallituskaudella pyritty jo muuttamaan vanhentunutta työlainsäädäntöämme vastaamaan tätä päivää.

Myös yrittäjänä tehtävä työ on lisääntynyt ja yksinyrittäjien määrän kasvu onkin merkittävin muutostrendi työmarkkinoillamme 2000-luvulla. Vaikka yksinyrittäjien määrä on kasvanut tuntuvasti, on heidän suhteellinen osuutensa erilaisten työntekomuotojen joukossa n. 7 prosenttia.

Selonteossa ennustetaan yrittäjyyden ja palkkatyön välisen rajan hämärtymistä. Teknologian kehittymisen myötä tulleet uudet tavat välittää työtä ja laskuttaa osaamista ovat toki johtaneet erilaisten alustojen kautta toimivien henkilöiden epävarmuuteen siitä, että millä statuksella he kulloinkin työtä tekevät. Juridisesti asia ei ole kuitenkaan ole yhtä ongelmainen. 

Suomen työ- ja sosiaalivakuutuslainsäädännössä on erittäin selkeä jaottelu työsopimussuhteiseen työhön ja muuhun taloudellista hyötyä tavoittelevaan toimintaan eli yrittäjätyöhön. Työsopimuslaissa määritellään millä edellytyksillä työntekijän ja työnantajan välille syntyy työsopimussuhde. Rajaus on hyvä ja tarkka. Kaikki virkasuhteiden ulkopuolella tehtävä työ on määriteltävissä olemassa olevien rajausten perusteella jompaankumpaan edellä mainitusta kategoriasta, jonka jälkeen henkilön oikeudet ja velvollisuudet seuraavat statusta. On totta, että lisääntynyt yrittäjämäinen tapa tehdä työtä työsopimussuhteessa voi haastaa rajanvedon työn tekijöiden arjessa, erityisesti jos osa työmarkkinoiden toimijoista pyrkii rajanvetoa tietoisesti hämärtämään, mutta juridisesti rajanvetokysymys ei ole toistaiseksi aiheuttanut ongelmia. Emme usko näin tapahtuvan lähitulevaisuudessakaan.

Yrittäjäjärjestössä yrittäjien määrän kasvu nähdään ensisijaisesti positiivisena asiana. Toisaalta on erittäin tärkeää pohtia, että mikä kehitykseen on johtanut. Merkittävin tekijä näkemyksemme mukaan on se, että työmarkkinarakenteet eivät tällä hetkellä kannusta riittävästi yrittäjiä palkkaamaan työsopimussuhteista henkilökuntaa, vaan työ ostetaan ennemmin toiselta yrittäjältä. Jos haluamme, että myös työsuhteista työtä on jatkossa tarjolla henkilöille, jotka eivät koe soveltuvansa yrittäjiksi, tulee työllistämisen riskiä pienentää.

Yksinyrittäjien määrän kasvua selittänee myös se, että yrittäjyyteen suhtaudutaan nykyään positiivisemmin kuin aiemmin ja nuorista iso osa suhtautuu siihen realistisena, jopa toivottavana, tulevaisuuden työllistymismuotona.  On tärkeää kuitenkin muistaa, että vaikka yrittäjyyteen onkin soveliasta kannustaa, niin siihen liittyvät itsenäisyys, riskit ja toimeentulon epävarmuus eivät sovi kaikille. Toistaiseksi ns. vastentahtoinen yrittäjyys ei näytä olevan Tilastokeskuksen itsensätyöllistäjiä koskevien selvitysten perusteella kovinkaan suuri ongelma eli vaikka yksinyrittäjien määrä on kasvanut, on valtaosa heistä tyytyväisiä työllistymiseensä nimenomaisesti yrittäjän.

Erityisesti aloittavaan yrittäjyyteen liittyy usein merkittävä toimeentuloriski. Yksinyrittäjillä koko yrittäjäuran aikainen työstä tuleva toimeentulo on matalalla tasolla. Sosiaaliturvan rakenteista johtuen sosiaaliturvatilanteissa valtaosa yrittäjistä joutuu tulemaan toimeen varsin pienellä. Lainsäädäntömuutosten tarve erityisesti yrittäjän sosiaaliturvan osalta kasvaa entisestään, jos yrittäjien määrä jatkaa kasvamistaan. 

Eläketurvakeskuksen tilastojen perusteella yrittäjät vakuuttavat itsensä varsin matalalla tasolla. Suomen Yrittäjien jäsenistölleen tekemien kyselyiden mukaan jopa kaksi kolmesta vastaajasta alivakuuttaa itsensä lain edellyttämään tasoon nähden ja puolet myös todellisiin tuloihin nähden. Merkittävin syy alivakuuttamiseen erityisesti nuorilla yrittäjillä on se, etteivät he usko saavansa rahoilleen vastinetta. Kaikista vastaajista jopa kolme neljästä ei usko, että he tulevat saamaan vakuutusmaksuaan vastaavaa eläkettä. Saman verran vastaajista uskoo, että järjestelmää tullaan vielä muuttamaan merkittävästi ennen heidän eläkkeelle jäämistään. Vain neljä prosenttia vastaajista luottaa täysin nykyiseen YEL-järjestelmään. Kahdella vastaajalla kolmesta luottamusta ei ole lainkaan tai vain hyvin vähän.

Vakuutusmaksut koetaan kohtuuttomiksi ja tämä entisestään vähentää halukkuutta osallistua järjestelmään. Yrittäjistä 58 prosenttia on täysin ja vielä 25 prosenttia osittain samaa mieltä väittämän ”Yrittäjän eläkevakuutusmaksu on kohtuuton suhteessa sillä saataviin etuuksiin” kanssa. Kolme neljästä vastaajasta uskoo, että heillä olisi parempi vanhuuden turva, jos he saisivat sijoittaa eläkevakuutukseen käyttämänsä rahat itse.

Luottamus kankeaan, pakolliseen ja kalliiksi koettuun järjestelmään on rikki. Järjestelmän katsotaan rajoittavan yrittäjän vapautta päättää omasta varautumisestaan yritystoiminnan riskeihin ja turvansa tasosta. Järjestelmä on liian jäykkä erilaisiin yritystoiminnan ja elämän tilanteisiin ja aiheuttaa yrittäjille liian suuren toimeentuloriskin sosiaaliturvatilanteissa.

YEL-järjestelmää tulee korjata siten, että järjestelmän uskottavuus ja luotettavuus yrittäjien, järjestelmän rahoittajien, silmissä paranee. Yrittäjän vapautta ja vastuuta oman turvansa järjestämisestä on lisättävä. Sosiaaliturvajärjestelmä ei saa muodostaa yritystoiminnan aloittamiselle kynnystä. Byrokratiaa ja hallinnollista taakkaa on liikaa muutoinkin. Pakkoja ei missään nimessä pidä lisätä.

Nykyjärjestelmän sisällä on mahdollista tehdä muutoksia. Alle neljän kuukauden pituisen toiminnan vapaaehtoinen vakuuttaminen tulisi mahdollistaa. Pakollisen vakuuttamisen alarajaa tulisi nostaa nykyiseltä rajalta tasolle, jolla yrittäjä alkaa saada vakuutusmaksuilleen vastinetta eli ansiosidonnaista etuutta. Sairausvakuutuksessa raja on hieman reilussa 10 000 eurossa ja työttömyysturvassa noin 12 500 eurossa. Työeläketurvassa raja on vielä jossain selvästi korkeammalla. 

On kuitenkin myös uskallettava ajatella isommin. On uskallettava kyseenalaistaa nykyinen järjestelmä ja tehdä analyysit vaihtoehtoisista tavoista järjestää yrittäjien sosiaaliturva. Todellisten tulojen vakuuttamisen mahdollistaminen helpottaisi pienituloisia yrittäjiä. Yrittäjän eläketurvan ja muun sosiaaliturvan eriyttämistä on pohdittava. Yrittäjistä kaksi kolmesta pitää ajatusta eriyttämisestä kannatettavana. On kohtuutonta, että haluttomuus sijoittaa eläkejärjestelmään aiheuttaa yrittäjälle kauttaaltaan matalan sosiaaliturvan. 

Pohdittava olisi myös vakuuttamisvelvollisuudesta vapauttaminen tilanteessa, jossa voidaan katsoa, että yrittäjä on kerryttänyt itselleen riittävän vanhuuden turvan.

Ansioperusteisen järjestelmän säilyttäminen on perusteltua, mutta erityisesti työttömyysturvan osalta tulee ottaa pohtia järjestelmän täysremonttia. Kyseessä on ainoa ansiosidonnaisen sosiaalivakuutuksemme järjestelmä, jossa kaikkea työskentelyä ei tällä hetkellä voi vakuuttaa yhtä aikaa. Vaikka yhtäaikainen merkittävä palkkatyössä ja yrittäjätyössä työskenteleminen ei vielä olekaan kovin yleistä, tulee järjestelmää muuttaa siten, että tällainen toiminta on mahdollista myös työttömyysvakuutuksen piiriin. Työttömyysvakuutusjärjestelmä on myös ainoa sosiaalivakuutusjärjestelmämme, jossa vakuutusmaksuja maksava henkilö voi jäädä ilman ansioperusteista turvaa, koska on valinnut olla liittymättä työttömyyskassan jäseneksi. Edelleen on olemassa työttömyysvakuutusmaksuja maksava ryhmä, jonka maksut menevät muiden etuuksiin, vaikka he olisivat työttömyyskassan jäsenenä. Kyse on yrittäjän perheenjäsenistä, joiden osalta asia olisi helppoa korjata muuttamalla työttömyysturvalakia siten, ettei heitä enää pidettäisi työttömyysturvassa yrittäjinä vaan työntekijöinä, joita he kaiken muun työ- ja sosiaalivakuutuslainsäädännön silmissä ovat.

Tulevaisuuden toimeentulo muodostunee toivottavasti edelleen pääosin työstä saaduista ansioista. Järjestelmiä tulee kuitenkin kehittää edelleen siten, että kaikilla on mahdollisuus päästä sosiaaliturvan piiriin elämäntilanteen sitä vaatiessa. Edelleen on syytä varmistaa, että turvan rahoittajilla säilyy motivaatio osallistua järjestelmän ylläpitämiseen. Tämä edellyttää lainsäädäntö muutoksia jo lähitulevaisuudessa.

Kunnioittavasti

Suomen Yrittäjät

Harri Hellstén
työmarkkina-asioiden päällikkö