17.11.2017 klo 14:09
Lausunto

Lausunto sosiaali- ja terveysministeriön kannustinloukkuja pohtineen työryhmän loppuraportista

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikon asiassa, minkä johdosta esitämme seuraavaa.

Kannustinloukut-projektissa on selvitetty työnteon lisäämisen kannusteita työkyvyttömyyseläkkeellä. Tavoitteena on ollut löytää keinoja, joilla eläkkeensaajan jäljellä oleva työkyky saataisiin paremmin käyttöön.

Raportissa kannustinongelma nähdään erityisesti työkyvyttömyyseläkkeen ja ansiotulon yhteensovittamisessa, jossa seuraa jyrkät kokonaistulonpudotukset useassa tilanteessa, jossa työansio hieman nousee. Ongelma on sama myös tilanteessa, jossa henkilö saa työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeen ja palkkatulon lisäksi Kelan etuuksia.

Työryhmä ehdottaa osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevien työnteon kannusteiden parantamiseksi lineaarista mallia, jossa suojaosuuden ylittävät ansiot pienentäisivät maksussa olevaa eläkettä. Suojaosuuden ehdotetaan olevan 50 prosenttia eläkkeen perusteena olevista ansioista, kuitenkin vähintään 600 euroa kuukaudessa. Suojaosuuden ylittävät ansiot pienentäisivät eläkettä 50 prosenttia jokaista ansaittua lisäeuroa kohti. Kansaneläkejärjestelmässä osatyökyvyttömyyseläke tulisi niissä tapauksissa, joissa osatyökyvyttömyyseläke maksetaan myös työeläkejärjestelmästä.

Työryhmä katsoo, että myös täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen olisi hyvä ottaa käyttöön lineaarinen malli. Sen osalta jatkovalmistelussa tulisi vielä täsmentää mallia ja selvittää, millä edellytyksillä työkyvyttömyyseläkeoikeus jatkuu, jos eläkkeen rinnalla työskennellään pitkäaikaisesti.

Pidämme työkyvyttömyyseläkkeellä olevien henkilöiden kannustamista hyödyntämään jäljellä olevaa työkykyään ansiotasonsa parantamiseen kannatettavana tavoitteena. Tunnistamme myös raportissa esitetyt kannustinongelmat jotka tällä hetkellä ohjaavat ja rajoittavat työkyvyttömyyseläkeläisten työllistymistä ja työllistämistä.

Katsomme, että esitetty lineaarinen malli on lähtökohtaisesti oikeansuuntainen ja se johtaisi nykyistä tehokkaammin samoihin sääntöihin eri eläkkeensaajien kesken. Koska mallissa Kelan eläkkeen ja työeläkkeen yhteensovitustavat yhdenmukaistuisivat ja samanaikaistuvat, tulisi järjestelmästä eläkkeensaajan kannalta ymmärrettävämpi. Malli myös parantaisi työkyvyttömyyseläkeläisten työllistymismahdollisuuksia, koska työnantajan ei tarvitsisi tarkkailla henkilön tuloja rajojen vuoksi vaan voisi esim. lisätyötilanteissa hyödyntää myös työkyvyttömyyseläkkeellä olevia työntekijöitään aiempaa helpommin.

Vaikka täyden työkyvyttömyyseläkkeen saajista vain pieni osa työskentelee, olisi malli syytä ulottaa myös heihin. On epäloogista, jos työskentelyn vaikutukset osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä on erilaiset. Tämä saattaa johtaa jopa ei-toivottavaan pyrkimykseen hakeutua itselle työskentelymielessä paremman malliin piiriin. Myös aidot muutokset eläkkeensaajan työkyvyttömyyden asteessa aiheuttaisivat eläkkeensaajan siirtymisen yhteensovitusmallista toiseen.

Malli vaatii vielä monelta osin täsmentämistä ja vaikutusten arviointia (esim. taloudelliset vaikutukset) ennen kuin sen toteuttamiskelpoisuus on arvioitavissa. Pidämme kuitenkin esitettyä mallia jatkokehittämisen arvoisena. Jatkokehittelyssä olisi tärkeää huomioida myös yritystoiminnan harjoittaminen työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla ja sen kannustavuus. Edellä mainittua ei ole huomioitu työryhmän raportissa lainkaan.

Kunnioittavasti

Suomen Yrittäjät

Janne Makkula Harri Hellstén
työmarkkinajohtaja työmarkkina-asioiden päällikkö