25.3.2020 klo 16:20
Lausunto

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnan talousvaliokunta

Eduskunnan talousvaliokunta on pyytänyt lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta (HE 25/2020). Lausumme asiasta seuraavaa:

Esityksessä ehdotetaan majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetun lain väliaikaista muuttamista Suomen poikkeusolojen vuoksi. Ravitsemisliikkeet suljettaisiin asiakkailta toukokuun 2020 loppuun saakka koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Esityksen mukaan ravitsemisliikkeet eivät saisi tarjoilla ruokaa ja juomaa asiakkaille ravitsemisliikkeen sisä- tai ulkotiloissa. Tuotteiden ulosmyynti asiakkaille ravitsemisliikkeiden tiloista olisi kuitenkin sallittua.

Esityksen mukaan ravintola-ala työllistää yli 50 000 henkilöä. Ravintola-alan yrityksiä on noin 10 000. Koko hotelli- ja ravintolatoimialalla on lähes 90 000 työntekijää. Hallituksen esitys vaikuttaa siten merkittävällä tavalla laajaan yritys- ja työntekijäkenttään. Kysymys on merkittävästä elinkeinotoiminnan rajoittamisesta, ja sellaista pitää tehdä vain todella välttämättömin perustein.

Korostamme, että ravintoloiden sulkeminen merkitsee isolle osalle alalla toimivista yrityksistä merkittävää liiketoiminnan supistumista tai jopa sen päättymistä kokonaan. Se johtanee merkittävään määrään yritysten konkursseja ja työpaikkojen menetyksiä. Konkurssien määrän minimoiseksi hallituksen tulisi nopeasti päättää toimenpiteistä, joilla suoraa tukea suunnataan yritysten kustannuksiin tilanteessa, jossa poikkeusolojen vuoksi elinkeinovapautta merkittävästi rajoitetaan.

Suomen Yrittäjät

Janne Makkula
työmarkkinajohtaja