24.8.2020 klo 13:37
Lausunto

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 3 §:n muuttamisesta

Valtiovarainministeriö

Vero-osasto

1 Taustaa

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia siten, että pienyrityksiin sovellettava tilikauden liikevaihtoon perustuva verovelvollisuuden alaraja korotettaisiin 10 000 eurosta 15 000 euroon. Liukuen poistuvaan alarajahuojennuksen ylärajaan, joka tällä hetkellä on 30 000 euroa, ei ehdoteta muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2021 alusta lukien. Lakeja sovellettaisiin lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen alkavaan tilikauteen

Suomi on tammikuussa 2020 hakenut hallitusohjelman mukaisesti EU:lta poikkeuslupaa arvonlisäveron alarajan korottamiseksi 15 000 euroon ajalla 1.1.2021—31.12.2024. Poikkeuslupa olisi siten voimassa siihen saakka, kunnes pienyrityksiä koskeva erityisjärjestelmä otetaan käyttöön jäsenvaltioissa. Tämän jälkeen Suomi voi ilman poikkeuslupaa soveltaa 15 000 euron suuruista raja-arvoa. Euroopan unionin neuvosto on 8 päivänä kesäkuuta 2020 antanut Suomelle kyseisen luvan.

Suomen Yrittäjät kiittää lausuntopyynnöstä ja esittää lausuntonaan seuraavaa.

2 Lausunto

Suomen Yrittäjät kannattaa arvonlisäveron alarajan nostoa nykyisestä 10 000 eurosta. SY on kuitenkin esittänyt vähäisen toiminnan rajan nostamista 20 000 euroon ja liukuen poistuvan alarajahuojennuksen ylärajan nostamista nykyisestä 30 000 eurosta 50 000 euroon. Tähän nähden pidämme rajan nostamista 15 000 euroon oikeasuuntaisena toimenpiteenä.

Arvonlisäverottoman toiminnan alarajan nosto maltillisesti 20 000 euroon ja liukuen poistuvan ylärajan nosto 50 000 euroon helpottaisi pienyritystoimintaa sekä kannustaisi yrittäjyyteen. Näin voitaisiin poistaa yrittäjyyden ja kasvun esteitä, jotka johtuvat käytännössä ahtaasta verollisen toiminnan rajasta. Uudistus toisi yhteiskuntaan muutoinkin lisää joustavuutta, koska yrittäjyys olisi entistä houkuttelevampi vaihtoehto. Vähäisen toiminnan rajan nostaminen maltillisesti on kuitenkin tärkeää haitallisten kilpailuvaikutusten minimoimiseksi.

Liukuen poistuva huojennus on tärkeä, sillä myynnin ylittyminen pienelläkin määrällä muuttaa taannehtivasti koko myynnin verolliseksi tilikauden alusta lukien, mikä voi olla kohtuuton seuraus rajan tuntumassa toimiville. Liukuen poistuva huojennus on tärkeä myös kilpailuvaikutusten vuoksi. Toiminnan lähtiessä kasvuun huojennus on enää osittainen, eikä poistuminen muodosta liian jyrkkää kasvukynnystä.

Kansallisen arvonlisäverollisen toiminnan rajan tarkastelussa tulisi huomioida pienyrittäjien erityisjärjestelmän uudistamisesta Euroopan unionin neuvostossa saavutettu yhteisymmärrys (arvonlisäverotusta koskeva ns. pk-direktiivi). Nykyisen alarajahuojennuksen poistuminen vuodesta 2025 olisi nähdäksemme antanut aihetta jo tässä vaiheessa tarkastella arvonlisäverollisen toiminnan kansallista rajaa direktiivin soveltamista silmällä pitäen, sillä emme pidä tarkoituksenmukaisena useampia kansallisen raja-arvon muutoksia lyhyellä aikavälillä. Vähäisen toiminnan rajan nostamista koskeva hallitusohjelmakirjaus ei kuitenkaan tätä tue.

Suomen Yrittäjät

Mika Kuismanen Tuula Gregory

pääekonomisti veroasiantuntija