Sääntelyä järkeistettävä — Suomen Yrittäjien ehdotuksia | Yrittajat.fi
Yrittäjät > Suomen Yrittajat > Edunvalvonta

Etsi

Sääntelyä järkeistettävä — Suomen Yrittäjien ehdotuksia

  1. Kunnianhimoinen tavoite sääntelykustannusten vähentämiseksi
  2. Verotus
  3. Työlainsäädäntö
  4. Yrityslainsäädäntö
  5. Yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevat normit
  6. Aluehallintovirastojen valvontatoimenpiteet ja -maksut
  7. Viranomaisten ohjeistukset ja käytännöt

Sääntelyä järkeistettävä — Suomen Yrittäjien ehdotuksia

Sääntely on yritysten toiminnalle joko myönteinen kilpailutekijä tai kielteinen kilpailuhaitta. Sääntelypolitiikan pyrkimyksenä pitää olla, että sääntely tukee tehokkaasti yritystoiminnan kilpailukykyä ja aiheuttaa mahdollisimman vähän turhia kustannuksia.

Suomen Yrittäjät on jo pitkään tehnyt esityksiä sääntelyjärjestelmän yleiseksi parantamiseksi. Olemme esittäneet säädösvalmistelujärjestelmän rakenteiden ja menettelyiden uudistamista siten, että lopputuotteet eli säädökset olisivat tarkoituksenmukaisempia. Myönteistä kehitystä onkin tapahtunut. Sääntelyn sujuvoittaminen on yksi pääministeri Sipilän hallituksen kärkihankkeista, ja hallitus on jo asettanut lainsäädännön arviointineuvoston huolehtimaan hallituksen esitysten vaikutusarviointien laadunvarmistuksesta.

Olemme myös kiinnittäneet huomiota sellaisiin yksittäisiin säädöksiin, säännöksiin ja viranomaismenettelyihin, joita tulisi muuttaa yritystoiminnan edellytysten parantamiseksi. Tällaisia aloitteita sisältyy mm. vaaliohjemaamme #työn_tekijä. Lisäksi olemme tehneet erikseen aloitteita EU-lainsäädännön ja kotimaisen lainsäädännön järkeistämiseksi.

Tähän asiakirjaan on koottu sääntelyn järkeistämistä koskevat aloitteet, jotka on mahdollista toteuttaa tällä vaalikaudella. Suurin osa aloitteista koskee sääntelyn keventämistä, mutta joukossa on myös esityksiä sääntelyn tiukentamiseksi. Kaikki sääntely ei ole pahasta yrittäjyydelle, vaan joissakin tapauksissa yrittämisen todellisen vapauden ja kilpailun toimivuuden varmistaminen edellyttää lisäsääntelyä.

Pääosa ehdotuksista perustuu Suomen Yrittäjien jäseniltä saatuun palautteeseen. Suomen Yrittäjät avasi maaliskuussa verkkosivuilleen kanavan (http://yrittajat.fi/saantelyn-jarkeistaminen ), jonka kautta yrittäjät ovat antaneet palautetta sääntelystä sekä ehdotuksia sääntelyn muutostarpeista. Ehdotuksia tuli yhteensä noin 160. Ne liittyvät pääasiassa työlainsäädäntöön, verotukseen, erilaisiin viranomaisten lupamenettelyihin sekä toimialakohtaisiin säädöksiin. Tässä asiakirjassa esiin nostetut muutostarpeet perustuvat kyselyn kautta tulleisiin vastauksiin, aiempiin vastaaviin jäseniltä saatuihin ehdotuksiin sekä SY:n asiantuntijoiden näkemyksiin.

Esitykset yritystoiminnalle haitallisesta sääntelystä eivät ole tyhjentäviä. Yrittäjäjärjestön työ jatkuu jäsenyritysten näkemyksiä kuunnellen. Muistion esimerkit konkretisoivat, millaisia lainsäädäntöön liittyviä epäkohtia sekä ongelmia pienet ja keskisuuret yritykset tällä hetkellä kohtaavat.

Muistioon on kerätty pääasiassa sellaisia kokonaisuuksia, joista erillisiä lainsäädäntöhankkeita ei ole vielä käynnissä. Lisäksi muistiossa tuodaan esille muutama esimerkki viranomaisten muuttuneesta laintulkintakäytännöstä, mikä on ollut omiaan vaikeuttamaan yritystoimintaa.
 

1. Kunnianhimoinen tavoite sääntelykustannusten vähentämiseksi

Esitys: Otetaan käyttöön yksi sisään, kaksi ulos -periaate

Sääntelyjärjestelmän järkeistämiseksi on alettu tehdä töitä aikaisempaa tehokkaammin ja määrätietoisemmin. Työ on kuitenkin edelleenkin jossakin määrin hajanaista. Yhteinen iso tavoite on riittävän selvä: sääntelyä on järkeistettävä. Sen käytännöllinen, tuloksellinen toteuttaminen vaatii kuitenkin konkreettisemman maalin.

Yrityksiä rasittaa yksittäisten lakien ja määräysten lisäksi kasautuva sääntelytaakka. Sääntelyä on jo niin paljon, että sitä voidaan pitää järjestelmäriskinä. Sääntelykuorma ei rohkaise ryhtymään yrittäjäksi eikä kannusta yrittäjiä kasvattamaan yrityksiään.

Suomessa tarvitaan käytännönläheinen tavoite sääntelykustannusten keventämiseksi. On annettava ”norminpurkulaki”. EU on jo toteuttanut hankkeen, jossa tavoitteeksi asetettiin yritysten hallinnollisen taakan vähentäminen 25 prosentilla. Suomi epäonnistui tavoitteen kansallisessa toteuttamisessa täysin. On asetettava määrällinen tavoite, joka ohjaa lainsäätäjän toimintaa tavoiteltuun suuntaan.

Tehokas ja samalla joustava ratkaisu olisi niin sanottu yksi sisään, kaksi ulos –periaatteen käyttöönottaminen lainvalmistelua ohjaavaksi sitovaksi tavoitteeksi. Periaate tarkoittaa, että kun uusi lainsäädäntö aiheuttaa yrityksille tietyn euromääräisen kustannuksen, on samalla kevennettävä kustannuksia vähintään kaksinkertainen määrä. Periaatetta on sovellettu käytäntöön ainakin Saksassa ja Isossa-Britanniassa.
 

2. Verotus

2.1 Yle-veron kertaantuvuuden poistaminen omistajavetoisissa pk-yrityksissä

Esitys: Yle-verosta annettua lakia (31.8.2012/484) tulee muuttaa siten, että vero ei kertaannu omistajavetoisen pk-yrityksen ja sen omistajien kesken. Saman YEL-yrittäjän osalta vain kotitalouden maksaman maksun tulee olla riittävä.

Yle-vero on korvannut televisiomaksun vuodesta 2013. Vero on 0,68 prosenttia ansio- ja pääomatuloista, vuonna 2016 enintään 143 euroa, ja alle 70 euron veroa ei peritä. Yrityksen Yle-vero on 140 euroa, jos verotettava tulo on 50 000 euroa ja ylittävältä osalta 0,35 prosenttia, enintään 3 000 euroa vuodessa. Enimmäismäärän maksavat yhtiöt, joiden verotettava tulo ylittää 868 000 euroa. Veroa ei peritä elinkeinonharjoittajilta ja henkilöyhtiöiltä.

Pk-yritysten näkökulmasta ongelma on, että veron kertaantumista yrityksen ja sen omistajien välillä ei ole estetty. Yrittäjäperheen maksettavaksi tulee kotitalouksilta sekä osakeyhtiömuotoiselta yritykseltä perittävä Yle-vero. Konsernirakenteissa vero voi nousta useampikertaiseksi. Suomen Yrittäjien arvion mukaan osakeyhtiöille verosta aiheutuva vuotuinen bruttovaikutus on 15 miljoonaa euroa. Veron nettovaikutus jää kuitenkin tätä pienemmäksi yhtiöiden vähennysoikeuden myötä.  Muutoksen vaikutukset olisivat Yleisradion toiminnan kannalta niin vähäisiä, ettei se vaarantaisi sen rahoitusta.

Yle-veron kertaantuminen tulee estää, sillä omistajaveroisissa pk-yrityksissä vero mielletään vahvasti useampikertaiseksi. Poistoon voitaisiin käyttää esim. YEL-yrittäjämääritelmää, jolloin saman YEL-yrittäjän osalta vain kotitalouden maksaman maksun olisi riittävä. Verohallinnolta löytyy rekisteröity YEL-tieto, jota voitaisiin hyödyntää päällekkäisyyden poistamisessa. YEL-vakuutetun henkilön Yle-vero määräytyy lisäksi ansio- ja pääomatulon yhteismäärästä tai tätä korkeammasta YEL-työtulon määrästä. Perustetta tulee korjata siten, että vero määräytyy todellisten ansio- ja pääomatulojen perusteella, koska vain näiden määrä kuvaa yrittäjän todellista käytettävissä olevaa tuloa.
  

2.2 Palkka vai työkorvaus konevaltaisilla aloilla

Esitys: Kuljetus- tai koneyrityspalvelua voidaan myydä yrittäjänä silloinkin, kun työ suoritetaan toimeksiantajan kalustolla.

Verohallinto on päivittänyt ohjettaan siitä, milloin alihankkijan tekemä työ on tehty yrittäjänä ja milloin työsuhteessa. Ohjetta on päivitetty muutoksilla, jotka vahvistavat pienyritysten mahdollisuutta toimia yrittäjänä eikä vain palkansaajana. Ohjeen mukaan yleensä kyse on toimeksiantosuhteesta, kun työn tekee yritys tai yrittäjä, joka on hoitanut yritystoiminnan aloittamiseen ja yrittäjänä toimimiseen liittyvät velvoitteet. Kyse on verotuksen pitkäaikaisesta ongelmasta, jossa yrittäjämallien monipuolistuminen on vasta vähitellen hyväksytty laajemmin myös verotuksessa.

Tietyillä toimialoilla toiminnan harjoittaminen edellyttää kalliiden koneiden ja laitteiden hankkimista. Ohjeen mukaan tällaisilla toimialoilla henkilön katsotaan kuitenkin edelleen yleensä olevan työsuhteessa, jos hän ei itse omista tai hallitse leasing- tai muun vuokrasopimuksen perusteella toiminnassa tarvittavia koneita ja laitteita. Esimerkiksi kuljettaja työskentelee työsuhteessa, jos hän ei omista tai ole vuokrannut itselleen työssä käyttämäänsä ajoneuvoa. Sama koskee koneyrittäjää, joka ei omista tai ole vuokrannut esimerkiksi kaivinkonetta tai muuta työkonetta.

Kuljetus- ja konealallakin verkostoidutaan enenevässä määrin. Työt ovat usein lyhytaikaisia ja edellyttävät joustavuutta. Kaikkea työtä ei tehdä perinteisessä työsuhteessa, vaan kuljettajia joudutaan kutsumaan töihin tarpeen mukaan ajamaan toimeksiantajien koneita ja kulkuneuvoja. Konevuokraamot ovat alkaneet vuokrata työkoneita ja ajoneuvoja myös lyhytaikaisiin töihin. Myös tällöin on tyypillistä, että tarvitaan ammattitaitoinen henkilö tai toinen saman alan yritys käyttämään tilapäisesti konetta tai kulkuneuvoa. Verohallinnon mukaan koneen käyttäjä katsotaan yrittäjäksi vain silloin, jos hän vuokraa itse joko ulkopuoliselta tai toimeksiantajaltaan laitteen, jolla työ tehdään. Konevuokraussuhteiden rakentaminen vain verotuksen vuoksi ei ole taloudellisesti tarkoituksenmukaista.

Tilaajavastuumääräykset ja rakennusalalle voimaan tullut ilmoitusvelvollisuus ovat torjuneet työkone- ja kuljetusaloilla harmaata taloutta tehokkaasti. Kuljettajilta edellytetään myös korkeaa ammattitaitoa ja liikennealalla ammattipätevyyttä. Toimeksiantajien on kuljetusalalla otettava huomioon myös loma- ja työaikarajoitukset, joka käytännössä asettaa monessa tapauksessa suuren haasteen toimeksiantojen hoitamiselle. Palvelun tarjoajan on myös tunnettava vastuunsa, koska hänen haltuunsa on uskottu toimeksiantajan elinkeinotoiminnan kannalta elintärkeä kalusto.

Nykyisin voidaan toimia yrittäjänä lukuisissa ammateissa kuten kirvesmiehenä, maalarina, siivoojana, atk-henkilönä, kampaajana, kirjanpitäjänä ym., mutta ei kuljettajana, vaikka kyse on vastaavasta ammattitoiminnasta. Esimerkiksi ennakonpidätysten varmempi karttuminen yrittäjätuloihin verrattuna ei ole riittävä syy kuljetusalalla asettaa verotuksellista palkkatyötä yrittäjätyön edelle, jos yrittäjyyden tunnusmerkit täyttyvät. Henkilöillä tulee siksi myös kuljetus- ja konealoilla olla oikeus tulla katsotuksi yrittäjäksi, vaikka hän ei omista tai ole vuokrannut itselleen työn suorittamiseen tarvittavaa kalustoa.
 

3. Työlainsäädäntö

3.1 Paikallinen sopiminen

Esitys: Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia tulee laajentaa lainsäädäntömuutoksilla.

Lainsäädäntömuutoksilla pitäisi mahdollistaa, että työpaikalla voitaisiin työpaikkakohtaisella sopimuksella poiketa työehtosopimuksen työaikoja, palkkoja ja eri korvauksia koskevista määräyksistä. Tällä olisi merkittävä vaikutus pk-yritysten työllistämismahdollisuuksiin. Pk-yritysbarometrin vastausten perusteella paikallista sopimista laajentavien toimenpiteiden vaikutus perusuraan verrattuna olisi noin 60 000 – 65 000 uutta työpaikkaa. Tehtäessä lainsäädäntömuutoksia on lisäksi varmistettava, että työntekijöillä on mahdollisuus valita edustaja riippumatta siitä, kuuluuko henkilö ammattiliittoon.

Lisäksi työlainsäädännön pakottavuutta tulee lieventää säännösmuutoksilla. Koko työlainsäädäntö tulee käydä läpi ja arvioida, miltä osin nykyisille pakottaville säännöksille on enää tarvetta. Pakottavuutta voidaan lieventää niin, että muutetaan pakottavia ja ns. puolipakottavia säännöksiä työnantajan ja työntekijän välillä toisin sovittaviksi.
 

3.2 Työsuhteen päättäminen henkilöön liittyvällä perusteella

Esitys: Lievennetään työsopimuslaissa (26.1.2001/55) olevia työntekijän henkilöön liittyviä irtisanomisperusteita.

Työsopimuslaki edellyttää, että työsopimuksen irtisanomiselle on oltava asialliset ja painavat perusteet. Kynnys irtisanomiselle on käytännössä erittäin korkea. Liian tiukaksi asetettu yksilöperuste vaikuttaa haitallisesti varsinkin pienimpien yritysten palkkaushalukkuuteen, koska epäonnistuneen rekrytoinnin seuraukset ovat yritykselle sitä vahingollisemmat mitä pienemmästä yrityksestä on kysymys.

Palkkaamista voi helpottaa lainsäädännöllä lieventämällä työsopimuslaissa olevia työntekijän henkilöön liittyviä irtisanomisperusteita. Henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen sääntelyä tulisi muuttaa niin, että sopimuksen päättämiseen riittäisi asiallinen syy (tai vaihtoehtoisesti hyväksyttävä peruste). Muutoksella saavutettaisiin todennäköisesti hyvinkin nopeasti näkyviä myönteisiä vaikutuksia pienten yritysten haluun palkata työntekijöitä.
 

3.3 Työaika- ja vuosilomalain uudistukset

Esitys: Työaikalain (9.8.1996/605) kokonaisuudistuksessa tulee joustavoittaa työaikajärjestelyjä ja mahdollisuuksia sopia työajoista nykyistä enemmän työpaikoilla. Lisäksi työaikalaista tulee poistaa työnantajan velvollisuus maksaa sunnuntaityöstä kaksinkertaista palkkaa.

Hallitusohjelman täytäntöönpanosuunnitelmassa on työaikalain ja vuosilomalain (18.3.2005/162) kokonaisuudistukset, joilla pyritään yksinkertaistamaan sääntelyä sekä vähentämään kustannuksia. Työaikalaki on jäykkä lukuun ottamatta liukuvaa työaikaa koskevaa sääntelyä. Työpaikoille pitäisi antaa laajempi mahdollisuus järjestellä työaikoja työpaikan osapuolten ja liiketoiminnan tarpeista. Erityisesti tarpeet koskevat keskimääräisen työajan mahdollistamista, nykyistä joustavampaa liukuvan työajan sääntelyä sekä lakiperusteista mahdollisuutta työaikapankkiin.

Myös sunnuntaikorvausta koskeva työaikalain sääntely pitää arvioida. Työaikalakia olisi syytä muuttaa niin, ettei sunnuntaityöstä ole velvollisuutta maksaa kaksinkertaista palkkaa. Kaksinkertaisesta kustannusrasituksesta luopuminen parantaisi palveluiden saatavuutta ja lisäisi kilpailua. Lisäksi tehtyjen työtuntien määrä yhteiskunnassa lisääntyisi. Tämä helpottaisi työllistämistä ja alentaisi kustannuksia sekä lisäisi tuottavuutta.

Vaikka työehtosopimuksissa nykyisin tyypillisesti määrätään sunnuntaityöstä kaksinkertainen palkka, lainsäädäntö todennäköisesti ohjaisi myös työehtosopimusten sisältöä pidemmällä aikavälillä. Muutos hyödyttäisi myös niitä noin 20 000 työnantajayritystä, jotka eivät ole velvollisia noudattamaan työehtosopimuksia ja parantaisi näiden kustannuskilpailukykyä. Vaikutus olisi 5000 - 10 000 työpaikkaa.
 

3.4 Työnantajayritysten suunnitteluvelvoitteet

Esitys: Yhteistoimintalain (30.3.2007/334) soveltamisalarajaa tulee nostaa ja työnantajayritysten suunnitteluvelvoitteita tulee karsia sekä yksinkertaistaa.

Työnantajayrityksillä on lukuisia suunnitelmien laatimisvelvoitteita. Osa näistä velvoitteista vähenisi nostamalla yhteistoimintalain soveltamisrajaa.

Yhteistoimintalakia sovelletaan, jos työntekijöitä on vähintään 20. Laki lisää työnantajan hallinnollista taakkaa muodollistamalla tarpeettomasti yhteistyötä työpaikoilla. Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometrin mukaan pienissä yrityksissä yhteistyö ja tiedonkulku työntekijöiden ja työnantajan välillä ovat kunnossa. Työpaikan yhteistyön määrämuotoisuudelle ei ole osoitettavissa hyväksyttävää perustetta. Pienet alle 50 työntekijän yritykset tulisi jättää kokonaan määrämuotoisen yhteistoiminnan soveltamisen ulkopuolelle ja ulottaa yt-laki koskemaan ainoastaan vähintään 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä.

Yleisesti velvoitteet koskevat useimmissa tapauksissa yrityksiä, joissa työntekijämäärä ylittää tietyn rajan, ja jotka siten toimivat myös yhdenlaisina kasvun kynnyksinä. Tällaisten velvoitteiden tarkoituksenmukaisuus on syytä punnita. Velvoitteiden ja niiden noudattamisen valvonnan tulisi olla oikeasuhtaisia, eikä ylimääräisten kustannusten aiheuttaminen ole perusteltua.
 

3.5 YEL-yrittäjän sairauspäivärahan omavastuuaika

Esitys: Lyhennetään YEL-yrittäjän omavastuuaikaa sairauspäivärahassa yhteen päivään.

YEL-yrittäjän omavastuuaika sairauspäivärahassa tulisi lyhentää sairastumispäivään. Tällä hetkellä yrittäjän omavastuuaika on sairastumispäivä ja sitä seuraavat kolme arkipäivää. Yrittäjä on siis sairastumisensa ensimmäiset neljä päivää työkyvyttömänä omalla vastuullaan poissa työstä ja ilman toimeentuloa. Järjestelmä aiheuttaa merkittävän taloudellisen riskin etenkin yksinyrittäjälle, jonka kaikki toimeentulo tulee omasta työstä. SY:n arvion mukaan tästä aiheutuisi muutoksesta yhteensä etuuskuluja järjestelmälle noin 4 miljoonaa euroa.
 

4. Yrityslainsäädäntö

4.1 Maksukyvyttömyyslainsäädännön kehittäminen yrityssaneerauksen osalta

Esitys: Yrityssaneerauslakia (25.1.1993/47) tulee kehittää siten, että myös pienempien yritysten mahdollisuudet hakeutua yrityssaneeraukseen paranevat.

Saneerausmenettelyn kehittämiseksi tulee pohtia keinoja, joilla yrityssaneerauslain mukaisen nopeutetun menettelyn edellytyksiä voitaisiin kehittää ja yksinkertaistaa. Tavoitteena tulee olla, että myös pienemmät yritykset pystyisivät nykyistä useammassa tapauksessa ohjautumaan yrityssaneeraukseen ja näin välttämään mahdolliset turhat ja menettelyltään raskaat konkurssit.

Tilastokeskuksen mukaan vireille pantujen konkurssien määrä on vakiintunut viime vuosina noin 3000:een. Sen sijaan vireille pantujen yrityssaneeraushakemusten määrä on asettunut vuositasolla reiluun 500:aan. Konkursseja ei voi eikä pidä poistaa kokonaan, koska ne osaltaan turvaavat markkinoiden tervettä toimintaa poistamalla kannattamattomia yrityksiä markkinoilta. On kuitenkin perusteltua selvittää, miten jatkamiskelpoiset yritykset välttäisivät perusteettomat konkurssit. Jos konkursseja kyettäisiin vähentämään esimerkiksi viidellä prosentilla, säästyttäisiin kymmenien miljoonien eurojen menetyksiltä veroissa ja julkisissa maksuissa.

Yrityssaneerauslakia uudistettaessa tulee selvittää, voitaisiinko laissa säätää niin kutsutusta ”rauhoitusajasta”, jonka piiriin yritys voisi hakeutua ennen varsinaisen saneerausmenettelyn aloittamista (nk. stay). Tämä edesauttaisi niiden keinojen löytämistä, joiden avulla yritystä koskevan elvytysprosessin volyymi voitaisiin mitoittaa sekä yksittäisen yrityksen että sen velkojien tarpeiden mukaiseksi. Lailla säännelty rauhoitusaika tulisi luoda nimenomaan selvitystarkoitukseen eli yritykselle tarjolla olevien vaihtoehtojen kartoittamiseen. Tämä tarjoaisi yritykselle oikeussuojaa ja toisaalta edesauttaisi yritysten hakeutumista oikeaan maksukyvyttömyysmenettelyyn.
 

4.2 Oikeudenkäyntimaksujen kohtuullistaminen

Esitys: Oikeudenkäyntimaksujen kohtuullistamista tulisi harkita erityisesti käräjäoikeuden, hallinto-oikeuden, vakuutusoikeuden ja markkinaoikeuden osalta. Oikeudenkäyntimaksut tulisi palauttaa samalle tasolle kuin ennen joulukuussa 2015 hyväksyttyä lainmuutosta, jolla säädettiin uusi tuomioistuinmaksulaki (1455/2015). Etenkin julkisten hankintojen arvoon sidottujen markkinaoikeusasioiden osalta oikeudenkäyntimaksut tulee palauttaa lainmuutosta edeltävälle tasolle tai enintään puoleen verrattuna voimassa olevan tuomioistuinmaksulain 2 §:n sääntelyyn.

Uuden tuomioistuinmaksulain nojalla oikeudenkäyntimaksut nousivat erittäin merkittävällä tavalla. Lisäksi lainmuutoksen myötä useat ennen maksutta käsitellyt asiaryhmät muutettiin maksulliseksi.

Korkeat oikeudenkäyntimaksut yhdistettynä siihen, ettei yrittäjien osalta ole mahdollisuutta oikeusapuun, saattavat muodostaa tosiasiallisen esteen oikeussuojakeinojen käyttämiselle. Nykyinen sääntely heikentää pk-yritysten oikeussuojaa ja haittaa samalla vakavasti markkinoiden toimintaa.

Erityisesti markkinaoikeuden julkisia hankintoja koskevien ja immateriaalioikeudellisten asioiden osalta korkeat oikeudenkäyntimaksut heikentävät hallitusohjelman pk-yritysmyönteisten tavoitteiden vastaisesti pienten yritysten osallistumista julkisiin hankintoihin ja lisäävät yrityksille aiheutuvia kustannuksia sekä haittaavat koko markkinoiden toimintaa.

Tavanomaisten tavara- ja palveluhankintojen kansallinen kynnysarvo on vielä tällä hetkellä 30 000 euroa. Osa markkinaoikeuteen tehdyistä valituksista on sellaisia, joissa jutun intressi on lähellä kansallista kynnysarvoa. Tällaisissa tapauksissa oikeudenkäyntimaksun suuruus on siis yli 6 prosenttia jutun intressistä, mikä on kohtuutonta. Lisäksi oikeudenkäyntimaksujen tulisi olla kohtuullisessa mittakaavassa pienten yritysten taloudelliseen asemaan, jotta maksusta ei muodostu tosiasiallista estettä oikeussuojan käytölle. Vaikka kynnysarvot ovatkin nousemassa jo annetun hallituksen esityksen perusteella, oikeudenkäyntimaksujen kohtuuttomuus on edelleen ilmeinen.
 

4.3 Perintälainsäädännön muuttaminen

Esitys: Saatavien perinnästä annettua lakia (513/1999) tulee muuttaa siten, että myös yrityssaatavien perintäkuluille säädetään enimmäismäärät.

Nykyinen perintälaki on tullut voimaan vuonna 1999. Lakia on voimaantulon jälkeen muutettu useita kertoja, mutta perintälain aiempien muutosten yhteydessä ei ole päädytty säätämään yritysperinnän kulujen taksoittamisesta. Suomen Yrittäjät esittää perintälainsäädännön muuttamista kohtuuttoman suurien perintäkulujen hillitsemiseksi ja oikeustilan selventämiseksi.

Perintätoiminnan lainmukaisuutta valvova Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on viime vuosina antanut lukuisia yritysperinnän kuluja koskevia päätöksiä, joissa perintätoimistojen perintäkulut on todettu kohtuuttomiksi. Vaikka perintälain kuluttajasaatavia koskevia perintäkulujen enimmäismääriä ei sovelleta yrityssaatavien perintään, AVI on ratkaisukäytännössään katsonut, että niillä on merkitystä arvioitaessa perintäkulujen kohtuullista määrää. AVI on valvontakäytännössään todennut, että mikäli perintäyhtiö ei pysty näyttämään toteen, että perinnän toimenpiteet eroaisivat kuluttajaperintään verrattuna, ei ole perusteltua vaatia niistä kuluttajaperintää suurempia kustannuksia.

On kuitenkin hyvä huomata, ettei AVI:lla ole toimivaltaa alentaa perintäkuluja. AVI voi ainoastaan antaa perintätoimistolle asiasta varoituksen tai peruuttaa toimiluvan. Vuonna 2015 AVI antoi yhteensä 11 varoitusta.

Onkin ilmeistä, ettei oikeustila yritysperinnän osalta ole selvä. Kaikilla tulee olla samat ja selvät pelisäännöt, joiden mukaan perintää harjoitetaan. Perintäkulujen määrän tulisi olla kohtuullinen suhteessa saatavan suuruuteen riippumatta siitä, onko velallinen kuluttaja vai yrittäjä. Perintälain tarkoituksena ei ole ollut, että velalliselta perittävät kulut määrättäisiin kaavamaisena osuutena saatavan pääoman määrästä tai muutoin suoraan suhteutettuna saatavan suuruuteen. Saatavan suuruus ei vaikuta suoraan perintäprosessiin tai vaadittavaan työmäärään.

Ehdottamamme lakimuutos säästäisi yritysten kustannuksia. Muutos myös selkeyttäisi oikeustilaa valvontaviranomaisen kannalta. Aiempaa selkeämmät ja yksiselitteiset säännöt vähentäisivät tarvetta kohtuuttomia perintäkuluja koskevien kanteluiden käsittelylle, ja näin ollen uudistus vähentäisi viranomaisten työmäärää ja vapauttaisi resursseja muuhun työhön. Selkeät säännöt palvelisivat myös velkojan oikeusturvaa. SY on tehnyt asiasta aloitteen oikeusministeriölle.
 

4.4 Osakeyhtiön vähimmäispääomasta luopuminen

Esitys: Osakeyhtiölakia (21.7.2006/624) tulee muuttaa siten, että osakeyhtiön vähimmäispääomavaatimuksesta luovutaan.

Oikeusministeriön arviomuistiossa ”Osakeyhtiölain muutostarve” todetaan, ettei nykyisellä 2500 euron pääomavaatimuksella ole merkitystä velkojiensuojan kannalta. Sen sijaan velkojiensuojan kannalta merkitystä on ajantasaisilla tilinpäätöstiedoilla, muilla avoimuusvaatimuksilla, varojenjaon edellytyksillä sekä johdon ja osakkaiden vastuulla.

Vähimmäispääomavaatimus rajoittaa tai viivästyttää uusien yritysten perustamista. Vaatimus vaikuttaa erityisesti sellaiseen yritystoimintaan, joka perustuu osakkaiden palveluiden tarjontaan. Lisäksi vähimmäispääomavaatimuksesta luopuminen yksinkertaistaisi osakeyhtiön sähköistä rekisteröintiä. Samalla tulisi luopua vaatimuksista toimittaa liitteitä osakepääoman maksusta kaupparekisteriin sekä tehdä tarvittavat muutokset oman pääoman menettämisen rekisteröintiä koskeviin säännöksiin.
 

4.5 Tilintarkastusvelvollisuuden raja-arvojen nostaminen

Esitys: Tilintarkastusvelvollisuuden raja-arvoja nostetaan merkittävästi.

Osakeyhtiön perustamisen helpottaminen ja siihen liittyvien kustannusten alentaminen on tärkeää. Tämän lisäksi tulee huolehtia myös siitä, että yritysten toiminnan harjoittamiseen liittyvää turhaa byrokratiaa puretaan, ja sääntelyn järkeistämistä tarkastellaan erityisesti pienten yritysten näkökulmasta. Oikeusministeriön osakeyhtiön muutostarpeita käsittelevässä arviossa esitetään, että tilintarkastusvelvollisuuden rajoja nostetaan, mitä voidaan pitää kannatettavana.

Voimassa olevan tilintarkastuslain (18.9.2015/1141) raja-arvot (liikevaihto, tase, henkilöstön määrä) tilintarkastusvelvollisuuden syntymiselle ovat huomattavasti tiukemmat kuin tilintarkastusdirektiivin vähimmäisvaatimusten mukaiset raja-arvot. Suomessa rajat ovat niin matalat, että myös pienet yhtiön ovat lain nojalla tilintarkastusvelvollisuuden piirissä. Raja-arvojen korottamista valmistellaan työ- ja elinkeinoministeriön alaisessa työryhmässä. Työryhmän tulisi arvioida, voisiko rajoja nostaa niin, että pienet yritykset voisivat oman päätöksensä mukaisesti joko jättää tilinpäätöksen tilintarkastamatta tai vaihtoehtoisesti kehittää nykyisen menetelmän rinnalla vaihtoehtoisia, kevyempiä menettelyjä.
 

4.6 Digitalisaation hyödyntäminen ja viranomaisen yhteistoiminnan parantaminen

Esitys: Viranomaisille toimitetaan sama tieto vain yhteen kertaan. Eri viranomaisilla, jotka tarvitsevat samaa tietoa, on mahdollisuus saada jo toimitettu tieto sähköisestä järjestelmästä.

Hallitusohjelmassa on todettu, että julkinen hallinto sitoutuu kysymään samaa tietoa kansalaisilta ja yrityksiltä vain kerran. Tämä tulee toteuttaa. Lisäksi tulee vahvistaa kansalaisten sekä yritysten oikeutta valvoa ja päättää itseään koskevien tietojen käytöstä, samalla varmistaen tietojen sujuva siirtyminen viranomaisten välillä.

Lainsäädännöllä tulee varmistaa, että viranomaiset päivittävät jatkossa rekisteritietonsa Patentti- ja rekisterihallituksesta (PRH) sähköisen rajapinnan välityksellä kansallista palveluväylää hyödyntäen. Lisäksi tulee luopua lainsäädännössä olevista vaatimuksista toimittaa kaupparekisteriotteita viranomaisille.

Uudistuksia tehtäessä pitää pidättäytyä luomasta rekisteröidyille uusia velvoitteita ja palveluille tulee löytää yrityskoko sekä asiointikanava (paperi vs. sähköinen) huomioonottava rahoitusratkaisu. Uudistuksella parannetaan tuottavuutta, kevennetään yritysten tiedonantovelvoitteita sekä parannetaan tiedon luotettavuutta.
 

4.7 Kuluttajalainsäädännön velvoitteet ja sääntelytaakan kokonaisarviointi

Esitys: Kuluttajansuojalain etämyyntiä koskevaa sääntelyä on järkevöitettävä pienen yritysten toimintamahdollisuuksien edistämiseksi. Digitaalisten sisämarkkinoiden tehostamiseksi myös muusta kuluttajaoikeudellisesta sääntelystä - jo olemassa olevasta ja suunnitteilla olevasta — aiheutuvaa sääntelytaakkaa tulee arvioida kokonaisuutena kriittisesti sääntelyn järkevöittämisen näkökulmasta.

Esimerkiksi kuluttajansuojalaissa (38/1978) asetut raskaat, kuluttajien oikeuksista annettuun direktiiviin (2011/83/EU) perustuvat, etämyyntiä koskevat tiedonantovelvoitteet ovat huomattavan laajoja. Tiedonantovelvoitteista aiheutuu hallinnollista taakkaa erityisesti pienille verkkokauppaliiketoimintaa harjoittaville yrittäjille.

Kasuistisen ja sektorikohtaisen kuluttajasääntelyn sijasta kuluttajaoikeudellista sääntelykokonaisuutta tulisi kehittää mahdollisimman pitkälle horisontaaliseen ja teknologianeutraalin yleissääntelyn suuntaan. Esimerkiksi verkkokauppaa koskevassa sääntelyssä sääntelytaakan arviointi olisi erittäin tarpeellista niin nykyisten kuluttajien oikeuksista annettuun direktiiviin perustuvan sääntelyn kuin myös komission joulukuussa ehdottomien sektorikohtaisten tavaran etäkauppaa ja digitaalisen sisällön kauppaa koskevien direktiiviehdotusten osalta (komission ehdotukset COM(2015) 635 final ja COM(2015) 634 final).
 

4.8 Väestönsuojien rakentamisvelvoite

Esitys: Poistetaan yrityksiltä velvollisuus väestönsuojien rakentamiseen.

Yrityksen on rakennettava väestösuoja, jos rakennuksen tai rakennusryhmän kerrosala on vähintään 1500 neliömetriä. Järjestelmä on yrityksille kohtuuton ja rasittaa myös pienten yritysten laajenemista. Vaikka väestösuojaa edellyttävää kerrosalaa onkin aiemmin nostettu, on Suomessa päästävä järjestelmään, jossa yhteiskunta huolehtii tarvittavien väestösuojien rakentamisesta. Hallitusohjelmassa on todettu, että säädösten sujuvoittamisen kärkihankkeen yhteydessä käynnistetään valtion ja kuntien rakentamisen normitalkoot muiden kustannusten ja byrokratian keventämiseksi, esimerkiksi väestönsuojien ja pysäköintipaikkojen rakentamisen osalta. Yrityksiä koskevista velvoitteista tulee luopua pikaisesti.
  

4.9 Yhden luukun periaate

Esitys: Investointien vauhdittamiseksi ja työpaikkojen luomiseksi toteutetaan nopeasti ympäristöasioiden yhden luukun toimintamalli. Myös ilmoitusmenettelyjen liittämistä malliin tulee ryhtyä valmistelemaan siten, että yrityksen tarvitsee jatkossa antaa sama tieto viranomaisille vain kerran. Yhden luukun periaatteen tehokkuuden takaamiseksi malliin sisällytetään kaavamuutosten hankekohtainen toteuttaminen.

Ympäristöministeriön tilaama selvitys ”Ympäristömenettelyjen yhden luukun palveluiden toteuttamisvaihtoehdot” julkaistiin kesäkuussa. Selvityshankkeen tavoitteena ei ollut norminpurku, vaan menettelytapasäännösten sujuvoittaminen ja kehittäminen. Tästä huolimatta raportissa esitettyjä ratkaisuja voidaan pitää yritysten taakkaa vähentävinä ja investointeja tukevina toimenpiteinä.

Selvityksen johtopäätöksenä esitetään yhden luukun mallin sisältävän ympäristölupa-, maa-aineslupa- ja vesilupa-asiat. Näihin ydinmenettelyihin yhdistettäviä asioita ovat luonnonsuojelulain mukaiset poikkeukset, osittain YVA- ja mm. rakennus-, kaivos- ja kemikaaliturvallisuusluvat. Selvityksen johtopäätökset ovat myönteisiä, koska Suomessa on edelleen verrattain paljon ympäristöluvan varaisia toimintoja. Esitysten jatkovalmistelusta tai sen laajuudesta ei kuitenkaan ole olemassa suunnitelmaa.

Yhden luukun malli ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, jos järjestelmän ulkopuolelle jätetään erilaiset ympäristöoikeudelliset ja kemikaaleihin liittyvät ilmoitusmenettelyt sekä hankekohtaiset maankäyttöratkaisut. Selvityksen laatijoilla on ollut esityksiä viimeksi mainitun osalta, mutta niitä ei ole hankkeen ohjausryhmän toimesta saatettu osaksi kokonaisselvitystä. Tätä voidaan pitää valitettavana ja kokonaisjärjestelmän kannalta puutteena. Uusi lausunnolla oleva maankäyttö- ja rakennuslain muutosesitys (22.6.2016) ei sisällöltään vastaa tähän tarpeeseen tai tuo maankäytön suunnittelua osaksi yhden luukun periaatetta.
 

5. Yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluita koskevat normit

Esitys: Yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja sääteleviä lakeja (ns. valvontalait) uudistetaan sosiaali- ja terveysministeriön vetämänä. Työssä on mahdollista edistää hallitusohjelman mukaisia tavoitteita, jotka liittyvät normien purkuun ja yksinkertaistamiseen sekä joilla ohjaus-, valvonta- ja lupaprosesseja voidaan uudistaa ja digitalisaatiota edistää. Tämä mahdollisuuden hyödyntäminen on varmistettava.

Useilla nykyisillä normeilla, mitoituksilla ja sijoitusohjeilla estetään järkevät, kustannustehokkaat ja tarkoituksenmukaiset tavat tuottaa palveluita. Haaste on yhteinen sekä kuntien omassa tuotannossa että yritysten ja järjestöjen tuottamissa palveluissa. Kaikilla tuottajilla on ongelmia normien noudattamisessa, joten vaatimusten tarpeellisuus tulee arvioida.

Myös julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palveluntuottamisen eriarvoisuus on haaste. Palveluiden tuottamista ohjaava lainsäädäntö ja valvonta tulee saada tasapuoliseksi. Tavoitteena tulee olla järkevä ja kansalaisten tarpeita tyydyttävä palvelutuotanto. Siksi kaavamaisiin mitoituksiin, lisävelvoitteisiin ja lisätehtäviin johtaneita normeja ja velvoitteita pitää poistaa tai keventää.

Sääntelyn yleisen yksinkertaistamisen lisäksi alla on tiivistetty yksittäisiä esiin nousseita esityksiä:

Lakia yksityisestä terveydenhuollosta (151/1990) tulee muuttaa siten, että sivutoimipisteen avaamiseksi ei käyttöönottotarkastusta tarvitsisi tehdä etukäteen, vaan toiminta voitaisiin aloittaa pelkän ilmoituksen jälkeen. Sama koskee toimipaikan vaihdosta.

AVIen yksityisen terveydenhuollon toimipisteiltä edellyttämät tilavaatimukset ja tulkinta yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain osalta ovat vähimmäispinta-alavaatimusten osalta liian kovat. Ohjeistusta tulisi keventää ja harkintaa lisätä tilavaatimuksissa. Määräävänä tekijänä tulisi olla toiminnan laajuus, esim. toimenpidehuone pienten toimenpiteiden hoitamiseen esim. apteekeissa. Nykyinen prosessi estää usein terveyspalveluyrityksen perustamismahdollisuuden esimerkiksi apteekkien yhteyteen.

Lisäksi haasteita on erityisesti yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden valvonnassa. Aluehallintovirastot maan eri osissa ovat edellyttäneet erilaisia kriteerejä esimerkiksi palveluasumiselle, vaikka lainsäädäntö ei edellytä tiukkojen mitoituksien (esimerkiksi henkilöstömäärä) noudattamista.
 

6. Aluehallintovirastojen valvontatoimenpiteet ja -maksut

Esitys: Useiden toimialojen yritysten velvoitteena on suorittaa maksuja erilaista viranomaistoimista. Niihin tulisi suhtautua pidättyväisesti ja niiden oikeudenmukainen kohdentuminen on varmistettava.

Tältä osin viittaamme aluehallintovirastojen käynnistämään HAVI-hankkeeseen ja sen helmikuussa 2016 julkaistussa loppuraportissa esitettyihin huomioihin. Valvontaketjuja tulee yksinkertaistaa ja lupamenettelyt tulee korvata ilmoitusmenettelyin, ellei asiassa ole erityistä perustetta toimia toisin.

Nykyisessä lupa- ja valvontajärjestelmässä on liikaa erillisiä toimijoita ja tasoja, mikä tekee kokonaisuuden epäselväksi asiakkaalle. Esimerkiksi monilla aloilla aluehallintovirastojen alueellinen lupa ja Valviran valtakunnallinen lupa asettavat erikokoiset toimijat eriarvoiseen asemaan. Operatiivista valvontaa olisikin järkevää toteuttaa vain yhdellä tasolla. Tehtävät tulee keskittää siten, että niiden hoitaminen on mahdollisimman tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta.
 

7. Viranomaisten ohjeistukset ja käytännöt

7.1 Kansaneläkelaitoksen ohjeistukset Kela-korvaukseen perusteista

Esitys: Muuttaessaan ammatin tai julkisen palvelun koulutuspohjavaatimuksia, säilytetään jo markkinoilla olevien yrittäjien tai työntekijöiden mahdollisuus harjoittaa ammattiaan. Uudet koulutusvaatimukset koskisivat markkinoille tulevia henkilöitä.   

Kansaneläkelaitos on nostanut Kela-korvauksen perustana olevan hoidon tai palvelun toteuttajan koulutuspohjavaatimusta esim. fysioterapian sekä viittomakielen tulkkauksen kohdalla niin, että useat pitkään ammattia harjoittaneet henkilöt ovat menettäneet tai ovat menettämässä mahdollisuutensa ammatinharjoittamiseen.

Molemmissa yllä mainituissa esimerkeissä uusien koulutuspohjavaatimusten ulkopuolelle jäävä ammatinharjoittajien joukko on lukumäärältään varsin pieni. Lisäksi monet ovat niin iäkkäitä, että uusien koulutusvaatimusten täyttäminen lisäkoulutuksen avulla on käytännössä hyödytöntä tai mahdotonta. Uusien koulutuspohjavaatimusten käyttöönotto lopettaa käytännössä näiden pitkään alalla toimineiden ammatinharjoittajien mahdollisuudet ammatinharjoittamiseen.
 

7.2 Julkisten kilpailutusten kriteeristöt

Esitys: Julkisessa kilpailutuksessa vältetään poissulkevia kriteerejä silloin, kun niille ei ole erityistä perustetta. Käytetään julkisen hankinnan sijaan esim. palveluseteleitä tai muita asiakasvalintaan perustuvia malleja.

Esimerkiksi kilpailuttaessaan yritysten konsultointipalveluiden toteuttajia työ- ja elinkeinoministeriö asetti poissulkevaksi vaatimukseksi konsulteille vähintään korkea-asteen tutkinnon. Tämä esti lukuisien esimerkiksi opistoasteen tutkinnon suorittaneiden kokeneiden konsulttien osallistumisen kilpailutukseen.
 

7.3 Liian yksityiskohtaiset kaavamääräykset

Esitys: Kaavoittajat tekevät yritystoiminnan ja asumisen tarpeisiin riittävän väljiä kaavaratkaisuja.

Maankäytön suunnittelussa on liikkumavaraa sen suhteen, miten yksityiskohtaisia kaavamerkinnät ovat. Esimerkiksi uuden rakennuksen hinnasta jopa kolmannes voi muodostua kaavoittajan ratkaisuista. On arvioitu, että määräykset esimerkiksi autopaikoista, julkisivuista, parvekkeista ja esteettömyydestä nostavat huomattavasti rakentamisen kustannuksia ja voivat johtaa siihen, että tarjouskilpailuun ei pääse osalliseksi kaikki kilpailutukseen mukaan haluavat yritykset. Liian yksityiskohtaisista kaavamerkinnöistä aiheutuu haittaa suoraan sekä yrityksille että kohtuuhintaista asuntoa tarvitseville työntekijöille.
 

8. Lopuksi

Jatkamme työskentelyämme sääntelyn järkeistämiseksi. Julkistamme sääntelyn kehittämistä koskevan arvion ja arvioon pohjautuvat toimenpidesuositukset kahdesti vaalikauden aikana.

Järjestelmän rakenteiden ja valmisteluprosessien on muututtava, jotta kokonaiskuva sääntelykustannusten suunnasta on riittävän kirkas. Kirkastuvan kuvan kautta on mahdollista suunnata yksittäisiin säädöksiin liittyvät toimenpiteet tarkoituksenmukaisesti. Ilman tällaista kuvaa hyvää tarkoittava toiminta uhkaa hajota sarjaksi sinänsä tarpeellisia mutta vaikutuksiltaan rajallisia muutoksia.