Etusivu > Suomen Yrittajat > Suomen Yrittajien Tavoiteohjelmat

Etsi

Yrittäjien Suomi

Yrittäjien Suomi -sivulle on koottu Suomen Yrittäjien ohjelmia seuraaville hallituskausille. Tuotamme esityksiä suomalaisen yhteiskunnan uudistamiseksi.

Yrittäjäliike haluaa olla Suomea uudistava voima. Näemme, että yrittäjyys on merkittävä osa kaikkia niitä uudistushankkeita, joilla suomalaista yhteiskuntaa viedään eteenpäin.


Ilmastonmuutos muokkaa markkinoita – keskeiset vaikutukset yrittäjille ja politiikkalinjaukset 2035

Ilmastonmuutos aiheuttaa haasteita talouden kehitykselle ja yrittäjyyden toimintaympäristölle. Siksi ilmastonmuutoksen hillitseminen on myös pienten ja keskisuurten yritysten etu. Ilmastonmuutos ja sen hillitseminen tulee muokkaamaan markkinoita ja vaikuttamaan kaikkiin yrittäjiin. Yrittäjillä on merkittävä rooli vähähiiliseen talouteen siirtymisessä. Pk-yritykset tarjoavat ratkaisuja muun muassa vähäpäästöisessä energiassa, kiertotaloudessa ja puutuoteteollisuudessa. Ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi tarvitaan poliittisesti asetettuja ohjauskeinoja. Korkeammalla hiilidioksidin hinnoittelulla ja uuden teknologian kehittämiseen satsaamalla saavutetaan kustannustehokkaimmat ratkaisut.

Ilmastopäästöjen voimakkaammalla hinnoittelulla mahdollistetaan työn ja yrittämisen verotuksen keventäminen.

» Ilmastonmuutos muokkaa markkinoita – keskeiset vaikutukset yrittäjille ja politiikkalinjaukset 2035, pdf, julkaistu 17.1.2020


Digitalisaatio ja digipolitiikka 2025 –  Lähdekoodi uudelle ja uudistuvalle yrittäjyydelle 

Digitaalinen teknologia avaa ihmisille ja yrityksille mahdollisuuksia tehdä asiat vieläkin paremmin. Näistä teoista syntyy digitalisaatio. Se uudistaa yrittäjyyttä ja synnyttää kokonaan uutta ja näin murtaa teollisen aikakauden rakenteita. Uudessa digitaalisessa taloudessa yrittäjien ja kaikkien muiden on opittava jatkuvasti uutta ja uskallettava luopua vanhasta. 

Suomen Yrittäjissä uskomme, että vastuu yrityksen kehittämisestä on aina sillä itsellään. Tämä pätee myös digitaaliseen liiketoimintaan tai liiketoiminnan digitalisoimiseen. Julkisen vallan on kuitenkin edesautettava uuden yritystoiminnan syntyä ja vallitsevan yritystoiminnan päivittymistä tukemalla uuden teknologian kehitystä ja käyttöönottoa. Samalla hallinnon on itse digitalisoiduttava asiakaslähtöisesti. 

Digitalisaatio ja digipolitiikka 2025 -ohjelmaan olemme koonneet yrittäjäjärjestön tavoitteet ja toimenpide-esitykset niin yksityisen kuin julkisen sektorin digitalisaation edistämiseksi. 

» Digitalisaatio ja digipolitiikka 2025: Lähdekoodi uudelle  ja uudistuvalle yrittäjyydelle, pdf, julkaistu 17.5.2019

» Digitalisaatio ja digipolitiikka 2025: Lähdekoodi uudelle ja uudistuvalle yrittäjyydelle / tiivistelmä,  pdf, julkaistu 17.5.2019


Suomi 2025 – Kohti tehokkaampaa julkista sektoria

Julkisen sektorin tulee keskittyä perustehtäviinsä. Vuosien saatossa julkisiin toimiin on siirtynyt valtavasti asioita, joilla ei ole ydintehtävien kanssa mitään tekemistä, ja tilanne syö kansakunnan resursseja. Ei riitä, että tehdään hallituskaudesta toiseen menoleikkauslistoja, jotka eivät johda mihinkään.

Suomen Yrittäjät on koonnut analyysin tilanteesta ja korjausehdotuksia Suomi 2025 – Kohti tehokkaampaa julkista sektori -asiakirjaan. 

 » Suomi 2025 – Kohti tehokkaampaa julkista sektoria, pdf, julkaistu 4.2.2019


Suomi 2025 – Kannustava verotus luo kasvua

Suomen Yrittäjien verolinjaukset lähtevät siitä, että verotuksen tulee aina kannustaa toimeliaisuuteen. Tämä koskee sekä työn että yrittämisen verotusta. Siksi Suomi 2025 – kannustava verotus luo kasvua -vero-ohjelman punaisena lankana on verotuksen painopisteen siirtäminen välittömästä verotuksesta välilliseen verotukseen.

» Suomi 2025 – kannustava verotus luo kasvua, pdf, julkaistu 30.1.2019


Suomi 2025 – Yrittäjän uusi mahdollisuus

Vuosittain 2000 yritystä päätyy konkurssiin ja yli 400 hakee yrityssaneeraukseen. Jos yrittäjä epäonnistuu, on sekä inhimillisesti oikeudenmukaista että yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista saada hänet nopeasti takaisin aktiiviseksi toimijaksi. Myös velkojien intressit on samalla huomioitava. Konkurssin tehneen yrittäjän uuden yrityksen perustamiselle on Suomen lainsäädännössä ja käytännöissä useita esteitä. Niitä kannattaa purkaa, sillä konkurssi jos mikä opettaa yrittämään.  

Yrittäjän uusi mahdollisuus -asiakirjaan on koottu Suomen Yrittäjien esitykset asian korjaamiseksi.

» Suomi 2025: Yrittäjän uusi mahdollisuus, pdf, julkaistu 14.12.2018 


Osaamisen ekosysteemi 2025: Kohti jatkuvan oppimisen järjestelmää

Digitaalinen teknologia mullistaa työtä ja yrittäjyyttä yhtä paljon kuin teollinen vallankumous aikanaan. Osaavan työvoiman puute on muodostunut yhä useamman yrityksen kasvun esteeksi. Siitäkin huolimatta, että oppilaitoksemme ovat maailman huippua, ne kykenevät yhä heikommin vastaamaan digitalisaation alati nopeammin liikuttaviin osaamis- ja sivistystarpeisiin. Osaamistaseemme on valahtamassa rakenteellisesti alijäämäiseksi.

Tarve uudelle osaamista tuottavalla järjestelmälle ja sitä ohjaavalle politiikalle lisääntyy päivä päivältä. Osaamisen ekosysteemi 2025: Kohti jatkuvan oppimisen järjestelmää -ohjelmamme on yrittäjähenkinen visiomme tulevaisuuden osaamisjärjestelmästä, sen tunnusmerkeistä ja rakenteista. Samalla esitämme tukun toimenpiteitä ekosysteemin kasvatustyön ensivaiheisiin.

» Osaamisen ekosysteemi 2025: Kohti jatkuvan oppimisen järjestelmää, pdf, julkaistu 20.11.2018

» Kohti osaamisesta ja yrittäjyydestä kasvavaa Suomea, pdf, pdf, julkaistu 17.5.2019


Yrittäjän sosiaaliturvajärjestelmän kehittäminen – Suomi 2025

Yrittäjällä on oikeus lähes kaikkiin samoihin etuuksiin kuin palkansaajallakin. Kehitettävää on kuitenkin edelleen paljon, sillä yritystoiminnan luonteesta johtuen yrittäjällä ei ole aina tosiasiallisesti yhtäläistä mahdollisuutta sosiaaliturvaan. Suomen Yrittäjät esittää muutoksia esimerkiksi yrittäjien eläkejärjestelmän, perhevapaaetuuksien ja työttömyysturvan kehittämiseksi. 

» Yrittäjän sosiaaliturvajärjestelmän kehittäminen, pdf, julkaistu 26.9.2018


Suomi — yritysmyönteisen sääntelyn kärkimaa 2025

Normien purkamisessa ja sääntelyn sujuvoittamisessa on asetettava uusi ja kunnianhimoinen tavoitetaso: yritysten hallinnollista taakkaa ja sääntelykustannuksia tulee vähentää tavoitteellisesti ja määrältään merkittävästi.

» Suomi — yritysmyönteisen sääntelyn kärkimaa 2025, pdf, julkaistu 28.3.2018


Yrittäjämyönteinen korkeakoulutus 2025

Suomi ja Suomessa toimivat yritykset tarvitsevat huippuosaamista. Emme menesty kovassa kansainvälisessä kilpailussa, jos osaaminen ja yrittäjyys eivät ole maailman huippua.

Haluamme Suomeen yliopistojärjestelmän, joka tukee yrittäjyyttä eri puolilla maata, yhdistää yrittäjyyden maailmanluokan tutkimukseen ja osaamiseen sekä varmistaa Suomessa toimivien yritysten menestyksen kansainvälisessä kilpailussa.

»  Yrittäjämyönteinen korkeakoulutus 2025, pdf, julkaistu 12.9.2017