Yksinyrittäjien ja muiden pienyrittäjien toimintaolosuhteiden parantaminen | Yrittajat.fi
Etusivu > Suomen Yrittajat > Suomen Yrittajien Tutkimukset

Etsi

Yksinyrittäjien ja muiden pienyrittäjien toimintaolosuhteiden parantaminen

 

 

4.4.2000

Sisällysluettelo

1. VEROTUS
1.1 Arvolisäverotuksen perusvähennys
1.2. Pääomatulo-osuuden vahvistaminen matalilla tulotasoilla
1.3 Sukupolvenvaihdosten helpottaminen
1.4 Yrittäjien päivärahat ja kilometrikorvaukset
1.5 Elinkeinonharjoittajan talletukset nettovaroihin
1.6 Negatiivisen oman pääoman ongelmien korjaaminen
1.7 Elinkeinotoiminnan takaajan veroasema

2. HALLINTOMENETTELYT
2.1 Vero- ja maksujärjestelmien yksinkertaistaminen
2.2 Arvonlisäverotuksen maksujaksojen harventaminen
2.3 Lupa- ja ilmoitusmenettelyiden karsiminen

3. YRITTÄJÄN SOSIAALITURVA
3.1. Sosiaaliturvajärjestelmän yhdenmukaisuuden parantaminen
3.2. Yrittäjän työttömyysturva
3.3. Sairauspäiväraha
3.4. Työterveyshuolto
3.5. Yrittäjien eläketurva

4. MUUT TOIMENPITEET
4.1 Yhtiölainsäädäntö pienyrityksille soveltuvaksi
4.2 Yrittäjien välisen verkostotoiminnan edistäminen


YKSINYRITTÄJIEN JA MUIDEN PIENYRITTÄJIEN TOIMINTAOLOSUHTEIDEN PARANTAMINEN

Suomen talous nojautuu ratkaisevalta osin pienyritystoimintaan. Yli 40 prosenttia yrityksistä toimii yksinyrittäjinä. Vaikka pienten yritysten arvostus on viime vuosina kasvanut, useat rakenteelliset epäkohdat estävät edelleen pienyritystoiminnan kilpailukyvyn kehittymistä. Pienimpien työllistävienkin yritysten ongelmat ovat monilta osin samanlaisia. Näin ollen esitettävät korjausehdotukset ovat tärkeitä myös näille yrityksille.

Yleisen sosiaaliturvajärjestelmän tavoitteena on myös pääosin turvata palkansaajien sosiaaliturvaa. Huolimatta eräistä uudistuksista, joilla kansalaisten perusturvaa on viime vuosina parannettu, yrittäjien ja muun väestön perusoikeuksiin liittyy edelleen eräitä poikkeamia, joiden osalta yrittäjien perusturva on keskimääräistä turvaa heikompi.

Yrittämiseen liittyy oleellisena osana riskin kantaminen. Yrittäjäriskiä ei tulekaan siirtää yhteiskunnan kannettavaksi. Eri asia kuitenkin on, että hyvinvointivaltiossa, jossa yritystoiminnasta saatavaa voittoa lähinnä verotuksen muodossa merkittävästi leikataan, on perusteltua, että rahoitukseen osallistuvat riskinkantajat saavat itse osakseen asianmukaiset toimintaolosuhteet sekä kohtuullisen yhteisin varoin rakennetun perusturvan.

Sosiaaliturva on myös kaikkien kansalaisryhmien osalta mitoitettava siten, että se sisältää kaikissa olosuhteissa riittävät kannustimet sekä työntekoon että yrittämiseen.

Oheiseen ohjelmaan on koottu eräitä ehdotuksia, joilla yksinyrittäjät saatettaisiin nykyistä tasavertaisemmiksi muiden kansalainryhmien ja kilpailukykyisemmiksi suurempien tai toimintansa jo vakiinnuttaneiden yritysten kanssa. Yhteisenä piirteenä korjauksille on, että niiden valtiontaloudellinen kustannusvaikutus olisi suhteellisen vaatimaton. Yrittäjälle kysymyksillä voi kuitenkin olla huomattava taloudellinen sekä yrittämisen ilmapiiriin vaikuttava merkitys.

1. VEROTUS

1.1 Arvolisäverotuksen perusvähennys

Ongelma: Työvaltaisten palvelualojen erityisongelmia on yritetty ratkaista EU-tasolla pohtimalla mahdollisuuksia alentaa näiden alv-kantaa. Poikkeavien verokantojen soveltaminen eri toimialoilla mutkistaisi kuitenkin käytännön soveltamistilanteita ja heikentäisi mahdollisuuksia yleiseen verokantojen alentamiseen. Alv-verokantojen eriyttämistä neutraalimpi mahdollisuus olisi suunnata kaikille yrityksille arvonlisäverotuksen perusvähennys. Vähennys olisi samalla pienyrityksille korvaus valtion puolesta suoritetusta verojen keruutehtävästä. Verollisen liiketoiminnan rajan sitominen perusvähennyksen määrään lieventäisi myös verollisen liiketoiminnan rajan ylittymisen vaikutuksia, mitä koskeva tavoite sisältyy pääministeri Paavo Lipposen II hallitusohjelmaan.

Ehdotus: Arvonlisäverotuksessa tulee ottaa käyttöön pienyrityksille asteittain aleneva perusvähennys, määrältään esim. 20.000 markkaa, joka tehtäisiin suoraan tilitettävästä verosta. Vähennystä voitaisiin pienentää asteittain yrityksen alv-verojen kasvaessa siten, että tilitettävien verojen ylittäessä perusvähennyksen enimmäismäärän vähennystä ei myönnettäisi. Perusvähennystä voitaisiin tekniikaltaan verrata kunnallisverotuksen ansiotulovähennykseen. Perusvähennys keventäisi alv-verorasitusta pienimmissä yrityksissä ja lieventäisi myös verollisen toiminnan 50.000 markan alarajan ylittymisen vaikutuksia.

1.2. Pääomatulo-osuuden vahvistaminen matalilla tulotasoilla

Ongelma: Yritystulon jako ansio- ja pääomatuloon voi nykyisin johtaa siihen, että tulo verotetaan ankarammin kuin jos se olisi verotettu kokonaan ansiotulona. Näin käy tulotasoilla, joilla pääomaverokanta on ansioveroa ankarampi. Ongelma koskee erityisesti elinkeinon- ja maataloudenharjoittajia, jotka eivät voi palkalla tai osingonjaolla vaikuttaa ansio- ja pääomatulojakoon.

Ansio- ja pääomaverokantojen leikkauspiste on vuonna 2000 keskimääräisellä kunnallis- ja kirkollisverotasolla noin 120.000 markkaa, marginaaliveroasteita verrattaessa raja on 63.600 markkaa. Verovelvollisen kannalta olisi edullisinta, jos tuloa verotettaisiin ao. tasolle saakka ansiotulona ja vasta ylittävältä osalta pääomatulona. Pääomatulona verottaminen alentaa myös yrittäjän sairausvakuutuksen päivärahaa, joka lasketaan vain ansiotulojen, ei pääomatulojen perusteella. Esim. Ruotsissa pääomatulo-osuuden vahvistaminen on mainitusta syystä valinnaista.

Eduskunta hyväksyi vuoden 2000 budjettilakeja vahvistaessaan Suomen Yrittäjien vaatimuksesta lausuman, jonka mukaan hallituksen tulee selvittää toimenpiteet pääomatulon laskentaongelman korjaamiseksi.

Ehdotus: Tuloverolain yritystulon pääomatulolaskentaa on korjattava siten, että pääomatulo-osuus jätetään vahvistamatta silloin, kun pääomatulona verottaminen on ansiotuloa ankarampaa. Korjaus voitaisiin toteuttaa siten, että verohallinnon veronlaskentaohjelma valitsisi alimmilla tulotasoilla yritykselle optimaalisemman veron kunkin vuoden tulo- ja vähennystietojen sekä ansio- ja pääomatulojaottelussa käytettävien nettovarallisuustietojen perusteella.

Vaihtoehtona - joskin oikeudellisesti epävarmempana ja kokonaistaloudellisesti kalliimpana - voitaisiin harkita valinnan jättämistä verovelvollisille.

1.3 Sukupolvenvaihdosten helpottaminen

Ongelma: Perheyrityksiä katoaa yrittäjäkannan vanhetessa siitä huolimatta, että yritystoiminnan sukupolvenvaihdoksille myönnetään eräitä helpotuksia. Vaihdokset tehdään usein lahjanluonteisina kauppoina, jotta jatkajan velkataakka ei nouse kohtuuttoman suureksi. Jatkaja maksaa kuitenkin lahjaveron, jos hinta on alle kaksi kolmasosaa käyvästä arvosta tai eräin lisäedellytyksin alle puolet. Arvot ovat korkeampia kuin varallisuusverotuksessa, jossa yritysomaisuudesta luetaan veronalaisiksi varoiksi 30 %. Sukupolvenvaihdosten yhteydessä on maksettava myös varainsiirtovero, jos luovutuksessa siirtyy kiinteistöjä tai arvopapereita.

Yksityinen liikkeenharjoittaja on myös muita yritysmuotoja ja maataloudenharjoittajia huonommassa asemassa. Yksityisen elinkeinotoiminnan luovutus verotetaan luovuttajan normaalina verollisena liiketapahtumana siitä huolimatta, että luovutus tehdään sukupolvenvaihdostarkoituksessa. Yhtiömuotoisen yrityksen ja maatalousomaisuuden sukupolvenvaihdosluovutus on sen sijaan kokonaan vapaa luovutusvoittoverosta eräin omistusaika ja –osuusedellytyksin.

Ehdotus: Yritysomaisuuden arvostussäännöksiin tulee perintö- ja lahjaverotuksessa soveltaa samoja huojennusperiaatteita kuin varallisuusverotuksessa, 30 % yritysomaisuuden käyvästä arvosta. Eri yritysmuotojen erot sukupolvenvaihdoksissa tulee myös poistaa sekä luopua varainsiirtoverosta sukupolvenvaihdoksissa.

1.4 Yrittäjien päivärahat ja kilometrikorvaukset

Ongelma: Liikkeen- ja ammatinharjoittajien verovapaat päivärahat vahvistetaan jatkuvasti palkansaajien matkakorvauksista poikkeaviksi. Vuonna 2000 liikkeen- ja ammatinharjoittajien verovapaa kokopäiväraha on 106 markkaa ja puolipäiväraha 56 markkaa, kun palkansaajien kokopäiväraha on 157 markkaa ja puolipäiväraha 71 markkaa. Myös liikkeen- ja ammatinharjoittajien verovapaiden kilometrikorvausten taso on vuonna 2000 110 penniä kilometriltä, kun se on palkansaajilla 211 penniä.

Perustuslain mukainen kansalaisten yhdenvertaisuusperiaate edellyttäisi, että lainsäätäjä ja viranomaiset kohtelevat kansalaisia keskenään samankaltaisissa tapauksissa samalla tavoin. Myös mahdollisuuksien ansaita elantonsa tulisi olla riippumaton ansiotoiminnan muodoista ja säännösten johdettava eri verovelvollisryhmien osalta samaan lopputulokseen. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi vuonna 1997 yrittäjien kantelun johdosta antamassaan päätöksessä, että verohallitus ei ole ylittänyt sille laissa säädettyä harkintavaltaa. Suomen Yrittäjät on tehnyt VM:lle aloitteen lainsäädäntökorjaukseksi.

Ehdotus: Verohallituksen päätöskäytäntöä tai lainsäädäntöä tulee muuttaa siten, että liikkeen- ja ammatinharjoittajien verovapaiden matkakorvausten taso yhdenmukaistetaan palkansaajien korvausten kanssa.

1.5 Elinkeinonharjoittajan talletukset nettovaroihin

Ongelma: Luonnollisten henkilöiden talletustilit ovat verovapaita varoja, joita ei lisätä elinkeinoharjoittajien nettovaroihin pääomatuloa laskettaessa. Myöskään korkotulon lähdeverolaissa tarkoitettuja talletuksia ei pidetä veronalaisina varoina. Sääntö koetaan perustellusti epäkohdaksi, koska ns. käyttelytilit ovat käytännön liiketoiminnassa ainoa järkevä tapa yksityisten elinkeinonharjoittajien varojen hallintaan. Elinkeinonharjoittajien pääomatulolaskentaa tulee korjata siten, että liiketoiminnan yhteydessä käytetyt talletukset lisätään nettovaroihin pääomatulo-osuutta laskettaessa. Eduskunnan vuoden 2000 budjettilakien yhteydessä hyväksymä lausuma pienyritysverotuksen epäkohtien selvittämisestä koski myös talletusten lisäämistä nettovaroihin.

Ehdotus: Liiketoiminnan yhteydessä käytetyt talletukset tulee lisätä elinkeinonharjoittajien nettovaroihin.

1.6 Negatiivisen oman pääoman ongelmien korjaaminen

Pienyritysten ongelmaksi on muodostunut eräissä tapauksissa ns. negatiivinen oma pääoma. Yrityksen velat ovat tällöin suurempia kuin varat ja kirjanpidollinen oma pääoma on negatiivinen. Negatiivisuus pienentää yrityksen korkojen vähennyskelpoisuutta ja voi nostaa merkittävästi yrityksen efektiivistä verorasitusta. Negatiivisuudesta on käytännössä vaikea päästä eroon, koska esim. pääoman korjaamiseen otetun lainan korot eivät ole vähennyskelpoisia.

Myös verot määrätään henkilöyhtiön osakkaan eikä yhtymän maksettavaksi, jolloin jopa verojen maksuun siirretyt yksityisotot, jotka kirjataan oman pääoman vähennykseksi, syventävät negatiivisuutta. Myös varaukset vähennetään omasta pääomasta, vaikka ne eivät ole velkaa. Negatiivisuuden laskentatapa vain taseeseen merkityistä varoista ei ota myöskään huomioon, että tosiasiassa yrittäjän koko henkilökohtainen varallisuus on yleensä sidottu yritykseen.

Ehdotus: Negatiivisuuden korjaamiseen otetun lainan koroille tulee myöntää vähennysoikeus esim. määrävuosiksi. Negatiivisen oman pääoman määrää laskettaessa yrityksen varoihin tulee lisätä myös yrittäjän antamat reaalivakuudet, jotka ovat sitoutuneet yritystoimintaan. Myös varaukset tulee lisätä pääomaan, koska ne eivät ole velkaa.

1.7 Elinkeinotoiminnan takaajan veroasema

Ongelma: Takausvelallisen veroasemaan liittyy epäkohtia, jotka voivat vaikeuttaa elinkeinotoiminnan takaajien asemaa ja sitä kautta pienyritysten rahoitusjärjestelyitä. Luovutusvoittoverotus on ankara tilanteissa, joissa pantinhaltija realisoi elinkeinotoiminnan veloista annetun vakuuden. Vaikka vakuuden kuten liikehuoneiston, osakkeiden tms. myynnistä koko pääoma menee pantinhaltijalle eli yleensä pankille, takaajaa verotetaan luovutusvoitosta.

Verovapaata on lähinnä oman asunnon myyntivoitto sitä koskevin erityisrajoituksin. Koska takaaja menettää usein takauksen nojalla kaikki säästönsä, hän voi joutua käytännössä ottamaan jopa lainaa luovutusvoittoveroa varten.

Eduskunta velvoitti vuoden 1999 tuloverolain muutoksia hyväksyessään hallituksen valmistelevan korjauksen takaajan luovutusvoittoverotukseen. Luovutusvoittoverotuksen kohtuullistamista koskeva valmistelutyö tulee aloittaa ja elinkeinotoiminnan takaaja vapauttaa myyntivoittoverotuksesta, jos tulo on syntynyt takaussitoumuksen nojalla tapahtuneesta omaisuuden myynnistä eikä omistaja ei ole saanut luovutuksesta tuloa itselleen.

Ehdotus: Elinkeinotoiminnan takaajan luovutusvoittoverotusta tulee kohtuullistaa vapauttamalla takaaja luovutusvoittoverosta silloin, kun takaaja menettää antamansa pantin myyntitulon pantinhaltijalle.

2. HALLINTOMENETTELYT

2.1 Vero- ja maksujärjestelmien yksinkertaistaminen

Ongelma: Yritysten keskeisillä verolajeilla ja sosiaalivakuutusmaksuilla on nykyisin eri eräpäivät ja maksuja tilitetään usealle eri saajalle. Myös eri järjestelmien palkka- ja yrittäjäkäsitteet sekä perintä- ja valitusmenettelyt poikkeavat toisistaan. Eläkemaksujen ennakkomaksutekniikka on myös koettu pienissä yrityksissä jäykäksi menettelyksi, koska se johtaa usein maksujen palautuksiin tai lisäperintään.

Työnantajavelvoitteiden hoito on erityisesti ensimmäistä työntekijää palkkaaville vaikeasti hallittavissa. Pientyönantajia ja kotitalouksia on pyritty avustamaan lähinnä kehittämällä Pientyönantajien palvelukeskuksen toimintaa, joka käsittää vastikkeellista maksujen välityspalvelua että pientyönantajien neuvontaa.

Pääministeri Paavo Lipposen II hallitusohjelmassa todetaan, että pientyönantajan työnantajamaksujen ja verojen maksatusta yksinkertaistetaan. Ruotsissa yrityksillä on ns. verotili, johon yrityksen verot ja työnantajamaksut suoritetaan yhdellä maksulla kuukausittain.

Ehdotus: Verojen ja työnantajamaksujen tilitystä tulee yksinkertaistaa Ruotsin verotilityyppisellä menettelyllä. Keskeiset verot ja pakolliset työnantajamaksut tulisi voida suorittaa yhdistettyinä maksupaketteina nykyisten 5-6 eräpäivän sijasta esim. kahtena eräpäivänä kuukaudessa, verojen maksupaketti ja sosiaalivakuutusmaksut omina erinään. Eri järjestelmien palkka- ja yrittäjäkäsitteiden erot tulee myös poistaa ja siirtyä eri järjestelmissä yhteisiin vuosi-ilmoituksiin.

2.2 Arvonlisäverotuksen maksujaksojen harventaminen

Ongelma: Suomessa sovelletaan kaikkiin yrityksiin maataloutta lukuunottamatta yhden kuukauden verokautta, mikä on pienyritysten kannalta työläs järjestelmä. Kaikista pienyrityksistä tulevien kuukausi-ilmoitusten määrä on veron tuottoon nähden kallis myös verohallinnolle.

EU-maissa pääsääntöisesti vain suuret yritykset tilittävät arvonlisäverot kuukausittain. Normaalitilitysten rinnalle on myös kehitetty ennakkomaksuihin perustuvia järjestelmiä, joissa vero voidaan suorittaa valvontajaksojen sisällä kaavamaisina esim. 10-20 %:n suuruisina erinä. Vero tasataan todellista myyntiä vastaavaksi kauden viimeisen tilityksen yhteydessä (esim. Ranska ja Englanti).

VM:n asettama pienyrittäjien verotusmenettelyn kehittämisryhmä on tehnyt ehdotuksensa pienyritysten siirtämisestä vuosimenettelyyn (VM 30.06.1999). Liikevaihdoltaan alle 300.000 markan yritykset voisivat halutessaan siirtyä vuosimenettelyyn sekä tilittää osan veroista kaavamaisina ennakkomaksuina.

Ehdotus: Suomessa tulee ottaa käyttöön normaalien kuukausitilitysten rinnalle harvennettu tilitysjakso, jonka pituus voisi olla VM:n ehdotuksen mukaisesti kalenterivuosi. Menettelyyn oikeuttavan liikevaihdon rajan tulisi olla vähintään 1 miljoona markkaa ja harvennusten koskettava sekä ilmoitus- että maksusuorituksia. Vuosimenettelyn ohella tulisi sallia tilitysten suorittaminen kaavamaisina ennakkomaksuina.

2.3 Lupa- ja ilmoitusmenettelyiden karsiminen

Ongelma: Yrityksiltä kerätään useita kertoja samoja tietoja eri viranomaisille. KTM:n pk-yritysten lupa- ja ilmoitusmenettelyn karsintatyöryhmä on tehnyt laajan ehdotuksen pk-yrityksiä koskevien lupa- ja ilmoitusmenettelyiden karsimiseksi.

Patentti- ja Rekisterihallituksen ja Verohallituksen projektissa on valmisteltu mm. järjestelmä, jossa aloittava yritys voi tehdä yhteisen aloittamisilmoituksen vain yhdelle viranomaiselle. Samoin on valmisteltu yleinen yritystunnusjärjestelmä (YTJ), joka on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2000. Lisäksi on esitetty muita yrityksille tarjottavien yhteispalveluiden kehittämistoimia palveluiden saatavuuden ja yritysasiantuntemuksen parantamiseksi.

Ehdotus: Pk-yritysten lupa- ja ilmoitusmenettelyitä käsitelleen työryhmän ehdotukset tulee toteuttaa.

3. YRITTÄJÄN SOSIAALITURVA

Yrittäjänä aloittaminen vaatii aina riskin ottamista. Lamavuosina merkittävä osa uusista yrittäjistä oli niitä, jotka vaihtoivat työttömyyden yksinyrittämiseen. Työttömästä yrittäjäksi ryhdyttäessä otetaan riski menettää työttömyysturvaetuudet epävarmojen yrittäjäntulojen saamiseksi. Tällä hetkellä yhä suurempi osa yksinyrittäjinä aloittavista siirtyy yrittäjänuralle palkansaajan asemasta. He ottavat riskin vaihtaessaan suhteellisen vakaan työsuhdeuran yrittäjänuraan.

Koska yrityksen vararikkoon joutumisen todennäköisyys on selvästi suurempi kuin palkansaajan työttömäksi jäämisen todennäköisyys, olisi yrittäjän odotettavissa olevien tulojen oltava riittävän suuria riskin vastapainoksi. Käytännössä suuret riskit kattavaa tulovirtaa ei ole realistista odottaa. Työllisyyden ja talouden kasvulle välttämätöntä yritystoimintaa on kannustettava toisella tavoin: riskejä vähentämällä. Yksinyrittäjän sosiaaliturvan parantaminen on tehokas tapa kohtuullistaa yritystoiminnan riskejä. Se on myös sovitettavissa toimivan markkinatalouden ja kilpailun periaatteisiin.

Yrittäjien sosiaaliturvan kehittämisessä kysymys ei ole yrittämisen riskien siirtämisestä yhteiskunnalle tai yritystuesta sosiaalisin perustein. Yrittäjäksi ryhtyvän henkilön on hyväksyttävä varsinaiseen liiketoimintaan ja sen onnistumiseen liittyvä riski. Sosiaaliturvajärjestelmän tulee sitä vastoin olla rakenteeltaan sellainen, ettei se omalta osaltaan lisää yrittäjänriskiä ja muodostu esteeksi yrittäjyydelle. Etenkin nopeasti yleistyvissä mikroyrityksissä omistajayrittäjän sosiaalinen asema vastaa palkansaaja-asemaa eikä eroille sosiaaliturvassa ole perusteita.

3.1. Sosiaaliturvajärjestelmän yhdenmukaisuuden parantaminen

Ongelma: Yrittäjien sosiaaliturvajärjestelmän pahimpia puutteita on sen epäjohdonmukaisuus ja vaikeaselkoisuus. Maksujen ja etuuksien perusteet vaihtelevat. Esimerkiksi yrittäjäeläkkeissä maksuperusteena on yrittäjäin eläkelain mukainen työtulo. Työttömyysturvaa saadaan maksetun vakuutusmaksun mukaan, kuitenkin työtulon tai maksettujen palkkojen rajoissa. Sairauspäivärahalla on oma järjestelmänsä.

Yrittäjämääritelmä vaihtelee eri järjestelmissä. Yrittäjämääritelmiin vaikuttavat monet seikat kuten yhtiömuoto, omistajayrittäjän työskentely ja mahdollinen johtava asema yrityksessä. Koska rajanveto eri yrittäjämääritelmissä ei ole yhtenäinen, erot johtavat siihen, että samaa henkilöä voidaan pitää yhtäällä yrittäjänä ja toisaalla palkansaajana.

Yhtiömuodon ja omistussuhteiden muutokset saattavat muuttaa turvaa ja sen rakenteita: siirtyminen elinkeinonharjoittajan asemasta osakeyhtiöön saattaa muuttaa kustannusten ja etuuksien rakennetta. Yrittäjä saattaa joutua tilanteisiin, jossa yrityksen vakavaraisuuden ja kannattavuuden parantaminen johtaa ongelmiin sosiaaliturvan puolella. Kannattavan ja pitkäjänteisen yritystoiminnan ja verojen ja sosiaaliturvan optimoinnin tavoitteet ovat ristiriidassa.

Puutteelliset tai väärät olettamukset sosiaaliturvan kattavuudesta voivat luoda vääriä käsityksiä sosiaaliturvan kattavuudesta tai aiheuttaa sen, että yrittäjä epätietoisena suorittaa maksuja, jotka eivät tuotakaan niitä vastaavia etuuksia.

Ehdotus: Sosiaalivakuuttamiseen liittyviä järjestelmiä tulee kehittää eri vakuutuslajeissa mahdollisimman yhtenevään yrittäjäkäsitteeseen. Järjestelmien tulee taata kaikille vakuutetuille yhtenäiset perusoikeudet.

3.2. Yrittäjän työttömyysturva

Ongelma: Työmarkkina-aseman muutos palkansaajasta yrittäjäksi kasvattaa työttömyyden riskiä: aloittavien pienyritysten konkurssin todennäköisyys on tuntuvasti suurempi kuin palkansaajan irtisanotuksi joutumisen todennäköisyys. Kuitenkin yrittäjien ansiosidonnaisen työttömyysturvan kattavuus on selvästi heikompi kuin palkansaajien työttömyysturvan. Lisäksi lain tarkoittamien työttömyysturvaetuuksien saanti ei läheskään aina ole itsestään selvää.

Yrittäjien rahoitusvastuu työttömyysturvasta kohtuuttoman korkea

Tällä hetkellä toimivien Suomen yrittäjien työttömyyskassan ja Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassan jäsenenä on vain noin 12.300 yrittäjää. Yrittäjien vähäinen innostus ansiosidonnaisen työttömyysturvan hankkimiseen johtuu suurelta osin työttömyysvakuutuksen rahoituksesta. Kun yrittäjien jäsenmaksuilla katetaan työttömyyskassalain (603/1984) perusteella kokonaan päivärahojen ansioturvaosuus, yrittäjien ja ammatinharjoittajien työttömyyskassojen jäsenmaksut ovat selvästi palkansaajakassoja korkeammat.

Työttömyysturvan kustannusvastuun eroa ei voi perustella sosiaalivakuutusperiaatteella: Työttömyyskassoihin kuulumattomien palkansaajien työttömyysvakuutusmaksuja käytetään Kelan vastuulla olevien peruspäivärahojen kattamiseen, kun sama perusturvaosuus tulee kassojen jäsenille kokonaan valtiolta. Työnantajilta perityt kassoihin kuulumattomien palkansaajien työttömyysvakuutusmaksut käytetään kokonaan kassojen jäsenten työttömyysturvan rahoitukseen.

Yrittäjien ja palkansaajien työttömyysturvan rahoituksen epäsuhtaisuutta korostaa nk. jälkisuojan erilaisuus. Yrittäjien työttömyyskassaan siirtyvällä palkansaajalla on oikeus lukea hyväkseen 6 kuukautta palkansaajakassan jäsenenä tekemästään palkkatyöstä, jos yritystoiminta alkaa kuukauden kuluessa hänen erottuaan palkansaajien työttömyyskassasta. Yrittäjällä on myös ns. jälkisuojaoikeus eli oikeus saada palkansaajakassassa ansaituin eduin työttömyyspäivärahaa, jos hän jää työttömäksi 18 ensimmäisen yrittäjäkuukauden aikana. Jos palkansaaja ei ollut työtön aloittaessaan yritystoimintansa, on jälkisuojaoikeus 14 kuukautta. Jälkisuojan eroavuuksien vuoksi yrittäjien työttömyyskassat joutuvat vastaamaan myös palkansaajien työttömyysturvasta.

Eroavaisuudet työttömyysturvaetuuksien saannissa

Yrityksen ulkopuolisesta työsuhteesta työttömäksi jäänyt yrittäjän perheenjäsen voi menettää oikeuden työttömyysturvaan, jos hän on aiemmin työskennellyt perheen yrityksessä. Yrittäjän perheenjäsen ei ole työttömyysturvalain 1a§ ja 5a§ mukaan oikeutettu työttömyysturvaan, mikäli hän työllistyy perheyrityksessä. Lakia tulkitaan tavalla, joka riistää yrittäjien perheenjäseniltä oikeuden työttömyysturvaan ja kohtuuttomalla tavalla lisää perheyritysten riskiä. Kesätyö vanhempien yrityksessä tai puolison osallistuminen yrityksen alkuvaiheen työhön saattaa poistaa tulevan työttömyysturvan.

Työttömäksi jäävän yrittäjän on työttömyysturvalain 5a§ 3 momentin mukaan näytettävä yritystoiminnan loppuneen. Muussa tapauksessa yritystoiminta katsotaan keskeytyneeksi ja yrittäjän katsotaan työllistyvän yrityksessä neljän kuukauden ajan. Yrityksen poistaminen kaupparekisteristä on kuitenkin käytännössä aikaa vievä toimenpide ja voi aiheuttaa vaikeuksia velkaiselle osakeyhtiölle. Neljän kuukauden aika ilman perusturvaa on pitkä aika, kun toiminta on tosiasiallisesti päättynyt.

Yrittäjän siirtyessä palkansaajaksi yrittäjyysaikaa ei lisätä ansiosidonnaisen päivärahan edellyttämään työssäoloehtoon. Yrittäjän siirtyessä palkansaajakassaan hän joutuu täyttämään 10 kuukauden työssäoloehdon kokonaan uudestaan. Sääntö korostaa yrittäjyyden riskiä:

Yrittäjän oikeus ansiosidonnaiseen päivärahaan karttuu vasta 24 kuukauden yrittäjätoiminnan myötä. Työttömyysturvalain 16a§:n mukainen yrittäjän työssäoloehto on tuntuvasti pitempi kuin 16§:n mukainen palkansaajan työssäoloehto.

Yrittäjätyöstä työttömäksi jäänyt ei saa työttömyyseläkettä, jos työttömyyspäivärahan enimmäisaika 500 päivää on täyttynyt ennen 60 vuoden ikää. Yrittäjä on tällöin oikeutettu vasta 65-vuotiaana alkavaan vanhuuseläkkeeseen. Työttömyysturvalain ns. eläkeputkeen päässeiden palkansaajien ei kannata hakeutua edes lyhytaikaiseen yrittäjyyteen, koska nämä voivat menettää oikeuden työttömyyseläkkeeseen ja eläkeikä voi nousta 65 vuoteen.

Yrittäjän perheenjäsenellä ei ole oikeutta vuorotteluvapaaseen työttömyysturvalain 1a§ mukaisen yrittäjämääritelmän vuoksi.

Työmarkkinajärjestöjen ja viranomaisten työryhmä on päässyt sopuun nk. koulutusvakuutuksen kolmannen vaiheen kehittämisestä tavalla, joka kasvattaa palkansaajien ja yrittäjien eroja. Ehdotuksen mukaan yrittäjien kouluttautumista tuettaisiin vain perusturvaa vastaavilla etuuksilla. Työvoiman osaamisen kartuttaminen elämänikäisellä oppimisella on tunnustettu yhteiskunnan kokonaisedun mukaiseksi tavoitteeksi. Yrittäjien sulkeminen ansiosidonnaisen koulutustuen ulkopuolelle ei ole perusteltua.

Sovitellun päivärahan maksamista koskevat säännökset eivät koske yrittäjiä. Sitä vastoin työosuuskuntien jäsenille voidaan maksaa työtulojen täydennykseksi työttömyysturvalain 5 luvun mukaista soviteltua päivärahaa. Mikäli osuuskunta koostuu vähintään seitsemästä henkilöstä, nämä katsotaan työsuhteessa oleviksi, vaikka työ tosiasiallisesti olisi itsenäistä ammatinharjoittamista. Työosuuskuntatoiminnan laajenemisen myötä eron merkitys on kasvussa ja työosuuskuntien ja niiden jäsenten todellisen työnantaja-työntekijä –suhteen selvittäminen on tarpeellista.

Ehdotus

  • Yrittäjien työttömyysturvan rahoitus on uudistettava. Yrittäjien osuus ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoituksesta on laskettava 5,5 prosenttiin, samalle tasolle kuin palkansaajilla
  • Yrittäjän perheenjäsenen oikeus lainmukaisiin työttömyysturvaetuuksiin on turvattava
  • Yrittäjien ja palkansaajien ansioturvan edellyttämä työssäoloehto on saatettava samalle tasolle
  • Yrittäjän siirtyessä palkansaajaksi yrittäjätyö on sisällytettävä ansioturvan työssäoloehtoon
  • Yritystoiminnan todisteellista keskeyttämistä koskevia periaatteita tulee kehittää huomioimalla käytännön vaikeudet, jotka yritystoiminnan lopettaminen aiheuttaa
  • Yrittäjien työttömyyseläkeoikeus on saatettava samalle tasolle kuin palkansaajien
  • Yrittäjien perheenjäsenten oikeus vuorotteluvapaaseen on saatettava samalle tasolle kuin palkansaajien
  • Sovitellun työttömyyspäivärahan maksamisella ei saa suosia työosuuskuntien muodossa tapahtuvaa elinkeinonharjoittamista.
  • Yrittäjiä ei tule sulkea ansiosidonnaisen koulutustuen ulkopuolelle.



3.3. Sairauspäiväraha

Ongelma: Sairausvakuutuksen päivärahaetuuksien laskentaperusteena ovat verotuksessa todetut ansiotulot, joihin ei lueta pääomatuloja. Yrittäjän sairastuessa tai jäädessä äitiys-, isyys- tai vanhempainlomalle häneltä jää kuitenkin saamatta koko yrityksen tulo, ei vain ansiotulo-osuus. Yrittäjä ei voi oman valintansa mukaan päättää hänelle laskettavien tulojen jakautumisesta ansiotulo- ja pääomatulo-osuuksien välillä. Useissa tapauksissa – esimerkiksi investointien vaikuttaessa yrityksen tulokseen - laskennalliset ansiotulot saattavat painua lähelle nollaa useiden vuosien ajaksi. Tällöin poistuu myös sairauspäivärahaoikeus.

Yrittäjän sairastuessa hän on oikeutettu sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan vasta työkyvyttömyyden kestettyä yli yhdeksän päivää. Vastaavasti työntekijöillä on oikeus sairausajan palkkaan työsopimuslain nojalla yleensä vähintään sairastumispäivää seuraavan 7 päivän ajalta ja useimpien työehtosopimusten nojalla huomattavasti pidemmältä (yhden-kolmen kuukauden) ajanjaksolta.

Ehdotus: Sairausvakuutuksen työtulomääritelmää tulee kehittää siten, että yrittäjän päiväraha määräytyy YEL-työtulon perusteella. Muutokseen mahdollisesti liitettävät maksut tulee säätää enintään muutoksen aiheuttamaa kustannusta vastaavalle tasolle. Samalla tulee huolehtia siitä, että yrittäjiä koskevat yhdenmukaisesti myös muut sairausvakuutuksen edut.

3.4. Työterveyshuolto

Ongelma: Yrittäjät tekevät niin tutkimusten kuin arkipäivän tiedon mukaan pidempiä työviikkoja kuin palkansaajat, pitävät lyhyempiä lomia ja jäävät eläkkeelle muita myöhemmin. Tämän perusteella tarve yrittäjien terveydenhuollon järjestämiseen on vähintään yhtä suuri kuin palkansaajilla. Käytännössä lakisääteinen terveysturva on kuitenkin heikommin järjestetty. Sairausvakuutus ja työterveyshuolto on katsottu yhteiskunnan kokonaisedun mukaiseksi toiminnaksi, ei palkansaajaeduksi.

Lakisääteisen turvan epätasa-arvoa korostaa se, että verolakien muutokset ovat tehneet vapaaehtoisen turvan järjestämisen kannattamattomaksi.

Heikko työterveyshuolto ja yrittäjän työskentely sairaana johtaa helposti sairauksien pitkittymiseen. Yrittäjän työkyvyttömyys sisältääkin koko yrityksen toimintaa koskevan riskin, joka voi johtaa koko yrityksen toiminnan päättymiseen ja työpaikkojen menettämiseen.

Työnantajilla on velvollisuus järjestää työterveyshuoltolaissa säädetyllä tavalla työntekijöiden työterveyshuolto. Työnantajalle suoritetaan sairausvakuutuslain 29 §:ssä olevien korvausluokkien I-II mukaisesti korvaus, jonka suuruus on noin 50 % syntyneistä kuluista. Yksityisen elinkeinonharjoittajan järjestäessä myös itselleen työterveyshuoltoa korvaukset kattavat vain korvausluokka I:n mukaiset kustannukset, mikä merkitsee lähinnä ennaltaehkäisevää perusterveydenhuoltoa.

Elinkeinonharjoittajan omat työterveysmenot eivät lisäksi ole omakustanteisenakaan verotuksessa vähennyskelpoisia, toisin kuin työntekijöiden työterveysmenot. Elinkeinonharjoittaja voi EVL 8 § 4 a mom:n nojalla vähentää vain tapaturmavakuutus- ja pakolliset eläkevakuutusmaksunsa.

Ehdotus: Työterveyshuoltokulujen korvausperusteita tulee muuttaa siten, että yrittäjien omat työterveyskorvaukset vastaavat kattavuudeltaan palkansaajista maksettuja korvauksia.

Työterveyshuoltokulujen vähennyskäytäntö tulee muuttaa lisäämällä yrittäjän omat työterveyskulut EVL 8 § 4 a momentin nojalla vähennettävien menojen luetteloon.

3.5. Yrittäjien eläketurva

Ongelma: Yrittäjien eläkelain (YEL) mukaisen eläketurvan pahin ongelma on eläkevakuutuksen perustaksi valittu liian pieni työtulo, josta seuraa alhainen eläketaso. Yrittäjien YEL-työtulo oli vakuutettua kohden laskettuna keskimäärin alle 60 prosenttia palkansaajien eläkkeiden perustana olevasta työtulosta. Jopa noin puolet yrittäjistä vakuuttaa itsensä niin pienen työtulon perusteella, ettei se oikeuta osa-aikaeläkkeeseen eikä yrittäjäin ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.

Pienituloisimpien yrittäjien kohdalla ansioeläkkeen matala taso on suoraa seurausta aktiivi-iän pienistä tuloista: eläkkeiden verotuksen ja kansaneläkkeen ansioeläkevähenteisyyden vuoksi pienituloisimmat yrittäjät eivät saa vakuutusmaksuilleen juurikaan vastinetta. Sama tulotaso olisi saavutettavissa pelkkien perusturvaetuuksien avulla.

Keskituloisten yrittäjien eläkevakuutuksen alhaisen tason selittäjät löytyvät yrittäjien tekemistä valinnoista. Etenkin nuoret, aloittavat yrittäjät mitoittavat eläketurvansa alhaisiksi. – Myöhemmässä vaiheessa korotettu eläketurvan (ja maksujen) taso ei vaikuta eläkkeeseen riittävästi.

Yrittäjien omat toimet vanhuuseläketurvan lisäämiseksi vapaaehtoisella säästämisellä ulottuvat yksityisten eläkevakuutuksien käytöstä henkilökohtaisten säästöjen keräämiseen ja sukupolvenvaihdosten yhteydessä saatavaan yritysten myyntivoittoon. Yksityisten eläkevakuutuksien verotuksen kiristäminen on vähentänyt tämän vaihtoehdon käyttökelpoisuutta. Sukupolvenvaihdos on taas useissa tapauksissa (SY:n kysely sukupolvenvaihdoksista, syksy 1999) useille yrittäjille epäselvä, joten sen varaan laskettavia myyntituloja ei sellaisenaan voi pitää alkuunkaan riittävänä vanhuudenturvana.

Ehdotus: Pienituloisten yrittäjien kohdalla on selvitettävä onko mahdollista alentaa YEL- eläkkeiden alimpia maksutasoja vai onko perusteltua jättää pienituloisimpien yrittäjien eläketurva kokonaan perusturvaetuuksien varaan.

Keskituloisten yrittäjien YEL-eläketurvan kehittämisessä tarvitaan sekä säädösten uudistamista, että eläkevakuutusyhtiöiden panosta. On selvitettävä, missä määrin YEL-maksun jakaminen ikäkausien mukaan eriytyviin komponentteihin (työkyvyttömyys- ja perhe-eläke nuorille ja vanhuuseläke vanhemmille yrittäjille), maksujen joustavuus ja YEL-maksujen markkinoinnin ja myynnin kehittäminen voisi parantaa eläketurvan tasoa.

4. MUUT TOIMENPITEET

4.1 Yhtiölainsäädäntö pienyrityksille soveltuvaksi

Ongelma: Vuonna 1998 voimaantulleessa osakeyhtiölaissa osakeyhtiöt on jaettu julkisiin ja yksityisiin. Laki on toteutuneen uudistuksen jälkeenkin sangen vaikeaselkoinen ja mutkikas niin yksinyrittäjän kuin muutaman osakkaan yhtiömuodoksi. Osakeyhtiöiden etuna muihin yritysmuotoihin verrattuna on mm. yrityksen varallisuuden, velvoitteiden ja toiminnan tuloksen pitäminen selkeämmin erillään yrittäjän ja hänen perheensä yksityistaloudesta. Käytännössä tilannetta tosin muuttaa se, että yrittäjä joutuu antamaan myös yhtiönsä velvoitteista henkilökohtaisia sitoumuksia. Näissä tilanteissa yrittäjän henkilökohtaiset vastuut ovat kuitenkin paremmin ennakoitavissa ja rajattavissa.

Osakeyhtiömuodon kehittäminen pienyritystoimintaan soveltuvammaksi edistäisi yksinyrittäjien mahdollisuuksia harjoittaa toimintaansa yhtiömuotoisena. Tavoitteena tulisi olla, että myös yksinyrittäjän elinkeinotoiminnan eriyttäminen osakeyhtiössä tapahtuvaksi olisi nykyistä olennaisesti helpompaa. Yksi vaihtoehto olisi laatia osakeyhtiöperiaatteelle rakentuva toinen laki, joka kirjoitetaan tyypillisimpien, enintään muutamien osakkaiden eli ns. pienyhtiöiden sääntelytarpeista lähtien. Toinen vaihtoehto on kirjoittaa osakeyhtiölaki nykyistä enemmän pienyritysten tarpeisiin soveltuvaksi.

Ehdotus: Kirjoitetaan osakeyhtiömuotoista yritystoimintaa koskeva lainsäädäntö uudestaan siten, että lähtökohdaksi otetaan tyypillisesti soveltamisen kohteena olevat pienyhtiöt. Tämä voidaan toteuttaa joko kirjoittamalla uudestaan yleinen osakeyhtiölaki tai jakamalla se koskemaan erikseen pienyhtiöitä.

4.2 Yrittäjien välisen verkostotoiminnan edistäminen

Ongelma: Yrittäjien välinen yhteistyö on saanut viime vuosina uusia muotoja yritysten verkottumisen myötä. Syitä tähän ovat olleet teknologian kehittyminen ja Internet, joka on kaikkien ulottuvilla. Myös EU-ohjelmissa pienyritysten yhteistyötä pidetään tavoiteltavana mm. tuotekehitys- ja markkinoinnin alueilla, jolloin saadaan lisää kilpailukykyä ja tuottavuutta.

Nykyinen kilpailunrajoituslaki jättää epäselväksi sen, mihin asti samalla tuotanto- ja jakeluportaalla toimivien yritysten välinen yhteistyö on sallittua ja milloin kiellettyä. Esim. horisontaalisiksi kilpailurajoituksiksi katsottava hintayhteistyö on kiellettyä kilpailurajoituslain vastaisena. Laissa olevaa poikkeuslupamenettelyä pienyritykset pitävät hankalana. Pienyritykset toimivat usein markkinoilla, joilla toisena osapuolena on harvoja ja suuria yrityksiä. Sopimuskumppanit ovat siksi usein määräävässä asemassa ja sopimustasapaino pienen ja suuren välillä voi olla niin vinoutunut, että jo se haittaa osaltaan kilpailun toimivuutta. Pienten yritysten yhteistyöllä on myös harvoin sellaisia vaikutuksia, että ne heikentäisivät markkinoiden toimintaa.

Ehdotus: Kilpailunrajoituslakia tulisi muuttaa siten, että pienyritysten yhteistoiminnan hyväksyttävyys silloin, kun tarkoituksena on markkinoiden toimivuuden edistäminen, näkyisi suoraan laista.