Yrittäjien tulot ja verot 2013 | Yrittajat.fi
Yrittäjät > Suomen Yrittajat > Suomen Yrittajien Tutkimukset

Etsi

Yrittäjien tulot ja verot 2013

 
TIIVISTELMÄ JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Yrittäjien keskimääräiset tulot vuonna 2011 olivat 45 061 euroa. Vuonna 2011 yrittäjien tulot jatkoivat toista vuotta kasvuaan useamman vuoden laskun jälkeen ja nousivat  8,8 prosenttia edellisestä vuodesta. Tuloista ansiotuloa oli 72 prosenttia ja loput 28 prosenttia pääomatuloa. Tulojen jakautuminen ansio- ja pääomatuloihin muuttui siten, että ansiotulojen osuus laski yhden prosenttiyksikön edellisestä vuodesta. Yrittäjälle tuloista jäi verotuksen jälkeen käteen keskimäärin 11,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin eli 34 414 euroa.

Yrittäjien tulot eivät jakaudu tasaisesti. Reilulla viidenneksellä yrittäjistä tulot jäivät toissa vuonna alle 15 000 euroon, lähes kahdella kolmanneksella tulot jäivät alle keskipalkan ja vain vajaalla viidenneksellä tulot ylittivät 55 000 euroa. Alle 15 000 vuositulot kertovat, että osa yritystoiminnasta on osapäiväistä tai sivutoimista.

Yrittäjien tuloistaan maksama keskimääräinen veroprosentti oli 26,8 mukaan luettuna yhteen kertaan verotetuista osingoista maksettu vero. Yrittäjien verotus oli 0,1 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin vuonna 2010. Kun eläkemaksu otetaan huomioon, yrittäjien keskimääräinen veroaste oli 33,0 prosenttia. Vastaavalla tulotasolla[1]  laskettuna palkansaajan tulorakenteen mukainen laskennallinen verorasitus olisi vuonna 2011 ollut 28,2 prosenttia.

Taulukko 1. Saman tulotason yrittäjien ja palkansaajien verotuksen vertailu vuonna 2011

 

 
Yrittäjät
Palkansaajat
Tulot
45 061
 
 
 
- Siitä ansiotuloa
32 298
72 %
42 349
94 %
- Siitä pääomatuloa[2]
12 763
28 %
2 712
6 %
Maksetut verot
10 647
 
11 061
 
Käteen jäävät tulot verotuksen jälkeen
34 414
 
34 000
 
- Yrityksessä maksettu vero[3]
1 977
 
320
 
Bruttotulot I (veronalaiset tulot ja yritysvero)
47 038
 
45 381
 
Veroaste ml. yrityksessä maksettu vero, %
26,8
 
25,1
 
- Lakisääteiset vakuutusmaksut
4 332
 
1991
 
Bruttotulo II (bruttotulot I ja lakisääteiset maksut)
51 370
 
47 372
 
Kokonaisveroaste, %
33,0
 
28,2
 

Esimerkkilaskelma osoittaa, että palkansaajan verotus olisi yrittäjien keskimääräisellä tulotasolla yrittäjiä kevyempää. Lopputulokseen vaikuttavat muun muassa tulojen rakenne ja erot sosiaaliturvamaksuissa.

Vuoden 2011 maksuunpanotilaston mukaan palkansaajien keskimääräiset tulot olivat  32 798 euroa, mikä on 3,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010. Yrittäjien tulot olivat siten 37,4 prosenttia korkeammat kuin palkansaajilla. Verrattaessa tuloja tulee ottaa huomioon, että yrittäjät tekivät noin neljänneksen pidempää työpäivää. Palkansaajien keskimääräinen veroprosentti oli 22,0 prosenttia ja käteen jäävä tulo 25 576 euroa.

Tulojen muutosta selittää se, että niin yrittäjien kuin palkansaajien pääomatulot nousivat. Yrittäjien ja palkansaajien pääomatulot nousivat vajaan kuudenneksen reilun viidenneksen. Myös ansiotulojen kehitys oli molemmilla ryhmillä samansuuntainen: yrittäjien ansiotulot kasvoivat yhdeksän prosenttia, ja palkansaajien ansiotulot nousivat hieman alle neljä prosenttia.

Nykyinen yritys- ja pääomaverojärjestelmä teki pääsääntöisesti tulon nostamisen palkkana yrityksestä aiempaa kannattavammaksi suhteessa ansiotulo-osinkoon. Maksuunpanoaineiston perusteella yrittäjien palkkatulon määrä onkin kasvanut huomattavasti samaan aikaan kun ansiotulo-osingon määrä on laskenut vuosina 2004–2011. Ansiotulo-osingon saajien määrä oli sen sijaan kääntynyt kasvuun. Vuonna 2011 niitä sai 23 619 henkilöä, mikä on vain noin kuusi prosenttia vähemmän kuin 2004. Vastaavana aikana yrittäjistä palkkatuloa saavien osuus on noussut neljänneksen ja oli 119 895 henkilöä vuonna 2011. Pitkään jatkunut yrittäjien verotuksen keventyminen jatkui viimevuotisen poikkeuksen jälkeen jälleen vuonna 2011. Kaikki lakisääteiset maksut mukaan lukien yrittäjien keskimääräinen kokonaisveroaste oli 33–35 prosenttia vuosina 2005–2011, kun palkansaajilla vastaava veroaste oli 26–30 prosenttia.

Vuoden 2005 yritysverouudistus ja ansiotulojen verotuksen keventyminen ovat vuotta 2010 lukuun ottamatta laskeneet keskimäärin yrittäjien kokonaisuudessaan maksamia veroja. Verotuksen maksuunpanotilaston mukaan on kuitenkin noin 23 000 sellaista omistajayrittäjää, joiden verotus on kiristynyt voimassa olevan yritys- ja pääomaverojärjestelmän vuoksi, koska heillä on ansiotulona verotettavaa osinkoa.

Lisäksi on 1 900 sellaista yrittäjää, joilla yritysverojärjestelmässä asetettu 90 000 euron osinkotuloraja täyttyy. Näistä valtaosalla verotus on kiristynyt, koska rajan ylittävät pääomatulo-osingot verotetaan osittain kahteen kertaan.

Osinkoverotuksen sitominen yrityksen nettovaroihin on sisältänyt kannustimen huolehtia yrityksen omavaraisuudesta ja lisännyt eri sijoitus- ja rahoitusmuotojen neutraalisuutta. Tämä on auttanut yrityksiä kartuttamaan varallisuuttaan. Tätä kautta vahvistuneet taseet ovat osaltaan vähentäneet konkurssien määrää ja erityisesti työpaikkojen menetyksiä talouskriisin aikana pk-yrityksissä

[1] Kyseessä eivät ole palkansaajan keskimääräiset tulot, vaan esimerkki on laadittu sen selvittämiseksi, kuinka palkansaajia verotettaisiin yrittäjien keskimääräisellä tulotasolla.
[2] Sisältää ns. pääomaosingon, joka on verotettu yhteen kertaan yhtiössä.
[3] Saatu laskennallisesti.

Tämän raportin on laatinut ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä
 


>> Raportti: Yrittäjien tulot ja verot 2013 vuoden 2011 tulo- ja verotiedoilla pdf-muodossa)

>> Kalvosarja: Yrittäjien tulot ja verot 2013 vuoden 2011 tulo- ja verotiedoilla (pdf-muodossa)


>> Lue tiedote: Yrittäjää verotetaan ankarammin kuin palkansaajaa
>> Läs meddelande: Företagare reagerade kraftigt till dividendbeskattningens förändringar


LISÄTIETOJA:
 
Suomen Yrittäjät 
 
ekonomisti Petri Malinen, p. 09 2292 2845, 050 434 5952
petri.malinen@yrittajat.fi
 
johtaja Timo Lindholm, p. 09 2292 2856, 050 303 9398
timo.lindholm@yrittajat.fi