Etusivu > Suomen Yrittajat > Tutkimukset

Etsi

Yksinyrittäjäkyselyt

 

Yksinyrittäminen on yrittäjyyden yleisin muoto. Yksinyrittäjyyden yleistyminen on ollut työelämässä 2000-luvun merkittävin trendi. Vuosituhannen alussa yksinyrittäjien määrä oli Tilastokeskuksen mukaan 123 000 ja vuonna 2017 jo 171 000. Samaan aikaan työantajayrittäjien määrä on pysynyt suunnilleen samana, noin 90 000 yrittäjässä. Yrittäjien määrän kasvu on perustunut yksinyrittäjien määrän kasvuun. Myös niin kutsuttu kevytyrittäjyys on lisääntynyt 2010-luvulla. 

Suomen Yrittäjien jäsenistä noin 58 prosenttia on yksinyrittäjiä. Alueellisesti yksinyrittäjien osuudessa on jonkin verran eroja. Osuus vaihtelee 52 prosentin ja 62 prosentin välillä. Tyypillisin toimiala yksinyrittäjälle on palvelusektori. Palvelualalla toimivista jäsenyrittäjistämme noin 62 prosenttia on yksinyrittäjiä. Yksinyrittäjien ikäjakauma noudattaa yleistä yrittäjien ikäjakaumaa. Määrällisesti suurin ikäluokka ovat 45–54-vuotiaat. Omistajanvaihdos on ajankohtaista lähivuosina merkittävälle osalle jäsenyksinyrittäjistä, sillä yli 55-vuotiaita yksinyrittäjiä on noin 15 000. 

Suomen Yrittäjät tekee kolmen vuoden välein Yksinyrittäjäkyselyn. Edelliset kyselyt tehtiin vuosina 2010. 2013 ja 2016. 

TUTUSTU: 

» Tavoite ja toimenpideohjelma yksinyrittäjille 2019–2022
→ Ohjelma pitää sisällään keskeisimmät tavoitteet yksinyrittäjyyden edistämiseksi.