Etusivu > Suomen Yrittajat > Yrittajien Edunvalvonta > Tyomarkkinat

Etsi

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen — mitä se on ja mitä se merkitsisi
suomalaiselle työelämälle?


Paikallinen sopiminen  mitä se on?

Paikallinen sopiminen tarkoittaa sitä, että työntekijöille ja työnantajalle annetaan tilaa yhdessä sopien löytää järkeviä ratkaisuja työn tekemiseen, palkkaukseen ja työaikojen sekä erilaisten vapaiden järjestelemiseen niin, että se on järkevintä työntekijöiden tarpeiden sekä yrityksen tuotannon ja toiminnan tehokkuuden kannalta. Tällä on myönteinen vaikutus tuottavuuteen. Paikallisen sopimisen lisäämisessä on kysymys ennen kaikkea työllisyyden ja kasvun turvaamisesta.

Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että erilaisia lisiä yhdistetään kokonaispalkkaan yhdessä sovitulla tavalla. Tällöin palkkauksen rakenne yksinkertaistuu. Paikallisesti voitaisiin joustavasti sopia myös työaikojen järjestelystä osapuolten yhteisesti hyväksi katsomalla tavalla.

Paikallinen sopiminen edellyttää luottamusta työpaikalla. Työntekijöillä on oltava riittävästi tietoa yrityksen taloudesta, ajankohtaisesta tilanteesta ja ylipäätään yrityksen asioista. Yrittäjän kannattaa varmistaa tämä, sillä työehtosopimuksesta poikkeavaa paikallista sopimusta ei voi syntyä ilman yhteistä tahtoa. Työ- ja elinkeinoministeriön vuosittain laatimasta työntekijöiden vastauksiin perustuvasta Työolobarometrista ilmenee, että pienemmissä yrityksissä henkilöstö keskimäärin tuntee yrityksen tilanteen hyvin. Suhteet työnantajaan ovat hyvät ja luottamukselliset.


Tärkeät termit

Paikallisesta sopimisesta keskusteltaessa käytetään usein sanoja, jotka eivät ole kaikelle kansalle tuttuja. Tässä tärkeimpien termien selitykset:

Työlainsäädäntö: Lainsäädäntöä, jolla säädellään työn tekemistä ja teettämistä, esimerkiksi työsopimuslaki, työaikalaki ja vuosilomalaki. Siitä vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Se valmistelee työlainsäädäntöä yhdessä työnantajien ja työntekijöiden etujärjestöjen kanssa. Suomen Yrittäjät on mukana valmistelussa. 

Pakottava työlainsäädäntö: Ei voi sopia toisin.

Puolipakottava työlainsäädäntö: Voi sopia työehtosopimuksella toisin.

Tahdonvaltainen työlainsäädäntö: Voi sopia työntekijän ja työnantajan välillä toisin.

Työehtosopimus: Työehtosopimus on työntekijäjärjestön ja työnantajan tai työnantajien järjestön välinen sopimus alakohtaisista työehdoista. Työehtosopimuksia on yleissitovia ja normaalisitovia

Paikallinen sopiminen: Mahdollisuus sopia työ ehdoista ja -ajoista työpaikalla yhdessä sopien toisin kuin työehtosopimus määrää. Työlainsäädäntöa on aina noudatettettava. 

Järjestäytynyt yritys: Yritys, joka kuuluu työnantajaliittoon, ja noudattaa normaalisitovaa työehtosopimusta. Näitä yrityksiä on Suomessa on noin 20 000.

Järjestäytymätön yritys: Yritys, joka ei kuulu työnantajaliittoon. Osa noudattaa yleissitovaa työehtosopimusta. Näitä yrityksiä on Suomessa noin 50 000. Osa kuuluu niin sanottuun vapaaseen kenttään, eli nillä ei ole työehtosopimusta ollenkaan. Näitä yrityksiä on Suomessa noin 20 000. 

Järjestäytynyt työntekijä: Työntekijä, joka kuuluu johonkin ammattiliittoon. 

Järjestäytymätön työntekijä: Työntekijä, joka ei kuulu ammattiliittoon. 

Luottamusmies: Työehtosopimuksen perusteella valittu luottamusmies. Hänen on kuuluttava työehtosopimuksen sopineeseen ammattiliittoon, ja hänen valintaansa voivat pääsääntöisesti osallistua vain samaan ammattiliittoon kuuluvat työntekijät. Luottamusmiehiä on arviolta 3000–5000 yrityksessä.

Luottamusvaltuutettu: Työsopimuslain (55/2001) 13 luvun 3 §:n mukainen luottamusvaltuutettu, jonka voi kuulu ammattiliittoon tai olla kuulumatta. Luottamusvaltuutetun valintaan voivat osallistua kaikki työntekijät. 

 

Paikallinen sopiminen ei ole nyt laajasti mahdollista

Usein väitetään, että työehtosopimukset antavat jo nykyisellään runsaasti mahdollisuuksia yrityskohtaiselle eli paikalliselle sopimiselle. Suomen Yrittäjät kävi läpi ⁴) pienten yritysten kannalta tavanomaisimmat työehtosopimukset, jotta saatiin tietää paljonko työehtosopimukset mahdollistavat paikallista sopimista ja minkälaisia asioita sopimismahdollisuudet koskevat.

Kävi ilmi, että suurelle osalle suomalaisia yrityksiä sopimismahdollisuuksia on työehtosopimuksissa vain niukasti. Keskimäärin yli satasivuisessa TES-kirjassa on 10–20 määräystä, jotka mahdollistavat paikallista sopimista.

Järjestelmä on hyvin monimutkainen

Työehtosopimukset ovat myös sisällöltään mutkikkaita. Sen tulkitseminen, milloin työehtosopimuksen määräyksestä poikkeaminen on yrityksessä mahdollista, edellyttää sellaista juridista asiantuntemusta, jota ei työpaikan osapuolilta voi kohtuudella vaatia.

Järjestelmän monimutkaisuus on johtanut siihen, että nykyisiäkään jouston mahdollisuuksia ei erityisesti pienissä yrityksissä osata tai uskalleta käyttää.

 

 

Nykyiset sopimisen mahdollisuudet eivät juuri paranna kilpailukykyä

Nykyiset mahdollisuudet poiketa työehtosopimuksen määräyksistä vaikuttavat vain vähän yrityksen kilpailukykyyn: sopimisen kohteita ovat tyypillisesti

  • säännöllisen työajan järjestely,
  • ruokatunnin kesto, palkanmaksupäivän määrittely,
  • lomarahan muuttaminen vapaaksi 
  • työvuoroluettelon pitäminen.

Järjestäytyneet ja järjestäytymättömät yritykset eriarvoisessa asemassa

Mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen ovat työehtosopimuksissa huomattavalta ja vaikuttavimmalta osin käytettävissä vain niissä yrityksissä, jotka kuuluvat työnantajaliittoihin (järjestäytyneet yritykset). Tämä erikoisuus seuraa työlainsäädännön yleissitovuusopeista. Suomessa on yhteensä noin 90 000 työnantajayritystä. Näistä vain noin 20 000 kuuluu työnantajaliittoihin.

Yleissitovuuden piirissä on tyypillisesti pieniä liittoihin kuulumattomia yrityksiä, joille paikallisen sopimisen tarjoamat sopeutumismahdollisuudet olisivat erityisen tarpeellisia. Ne siis eivät voi käyttää työehtosopimusten antamia mahdollisuuksia sopia tiosin. Järjestäytymistä ei kuitenkaan voi vaatia – perustuslaki turvaa oikeuden olla kuulumatta liittoon. Suomen yleissitovuusjärjestelmästä ja perusoikeuksista voi lukea tarkemmin tästä


Paikallista sopimista pitää lisätä, jotta Suomen kilpailukyky ja työllisyys paranevat

Suomessa työmarkkinat ovat selkeästi jäykemmät kuin kilpailijamaissa. Tämä on todettu useasti mm. Euroopan komission Suomea koskevissa maakohtaisissa suosituksissa ja muissa maiden kilpailukykyä verranneissa selvityksissä ja tutkimuksissa.¹) Suomen talouskasvu on ollut sekä historiallisesti että kansainvälisesti vertailtuna pitkään hidasta. Suomi ei ole päässyt muun euroalueen elpymisvauhtiin. 

Jos halutaan nopeasti vaikuttavia muutoksia, ei voida jäädä odottamaan, että alakohtaisiin työehtosopimuksiin saataisiin sisällytetyksi Saksassa noudatetun kaltaisia paikallisen sopimisen lausekkeita. Kolmikantaneuvotteluilla (sopimista työnantajajärjestöjen, työntekijäjärjestöjen ja valtion kesken) ei ehdi reagoida maailman muutokseen riittävän nopeasti ja vaikuttavasti.

Nopeasti vaikuttava keino on muuttaa lainsäädäntöämme siten, että tehdään mahdolliseksi kaikilla työpaikoilla sopia työehtosopimuksesta poikkeavista järjestelyistä yhdessä henkilöstön ja työnantajan kesken.

Kuten Suomen kilpailijamaiden (erityisesti Saksan) esimerkit osoittavat, paikallisen sopimisen lisääminen parantaa työllisyyttä ja vähentää työttömyyttä. Kun asioista voi sopia yritystasolla, voidaan parhaimmillaan välttää työnantajan yksipuoliset toimenpiteet kuten lomautukset ja irtisanomiset.

Tällä hetkellä työmarkkinat joustavat työttömyyteen. Se on huono sekä työttömäksi jäävälle että koko yhteiskunnalle. Siksi on tärkeä etsiä muita jouston elementtejä. Työpaikkakohtaisesti räätälöidyillä palkkaus-, työaika- ja muilla ratkaisuilla voidaan päästä osuvimmin ja nopeimmin vaikuttaviin muutoksiin. Nämä ratkaisut ovat myös osapuolten kannalta pehmeämpiä, koska ne on sovittu yhteisymmärryksessä työpaikan osapuolten kesken.

Se, että paikallisen sopimisen mahdollisuuksia lisättäisiin työehtosopimuksissa, ei riitä, sillä silloin niitä pääsisivät käyttämään vain ne noin 20 000 yritystä, jotka kuuluvat työnantajaliittoihin. Jos halutaan, että esimerkiksi työllisyys paranee huomattavasti, paikallisen sopimisen mahdollisuuksia pitää lisätä lainsäädännöllä. 


Luovuttaisiinko yleissitovuudesta?

Paikallisen sopimisen laaja mahdollistaminen ei merkitsisi työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumista. Jos työntekijät ja työnantaja haluaisivat paikallisesella sopimuksella poiketa työehtosopimuksesta, se edellyttäisi aina sopimista eli yhteisymmärrystä poikkeusjärjestelyn tarpeesta.

Jos yhteisymmärrystä poikkeamistarpeesta tai sen toteuttamistavasta ei olisi, yritystä koskevaa alan työehtosopimusta noudatettaisiin edelleen sellaisenaan. Henkilöstö voisi siis aina vedota yleissitovaan työehtosopimukseen.

Paikallinen sopiminen ei olisi uhka myöskään ammattiyhdistysliikkeelle. Työntekijöillä tulisi esimerkiksi aina halutessaan olla mahdollisuus myös valita keskuudestaan yhteinen edustaja neuvottelemaan heidän puolestaan. Edustajalla on jo voimassaolevien säännösten mukaan erityisen vahva työsuhdeturva. Työntekijöillä olisi halutessaan oikeus pyytää avukseen myös asiantuntijaa esimerkiksi ammattiliitosta.

Suomen Yrittäjien näkemyksen mukaan työntekijän turva paikallisessa sopimisessa rakentuisi työntekijän oikeuteen vedota työehtosopimukseen, oikeuteen irtaantua tehdystä sopimuksesta ja mahdollisuuteen kääntyä liittonsa puoleen tuen saamiseksi.

Tasapainoa turvaa työnantajaliittoon kuulumattomissa yrityksissä sekin, että työrauhavelvoite ei ole niissä lainkaan voimassa. Työntekijöillä on aina mahdollisuus laillisesti puolustaa omia työehtojaan myös työtaistelutoimin.

Paikallisessa sopimisessa on kyse lähidemokratiasta: työmarkkinoiden kehittämiseen tarvittavat ratkaisut löydetään parhaiten työpaikoilla, työntekijöiden ja yrittäjän kesken. Ammattiliitot voisivat halutessaan tukea tätä prosessia ja jäseniään omalla asiantuntemuksellaan.


Paikallinen sopiminen muissa maissa 

Kun arvioidaan paikallisen sopimisen merkitystä maan kilpailukyvyn kehittymisessä, on tärkeä katsoa, minkälaisia ratkaisuja keskeiset Suomen kilpailijamaat ovat työmarkkinoilla tehneet.

Saksa

Saksan työmarkkinoiden rakenne mahdollistaa työn joustavan järjestelyn paikallisesti. Avainasemassa ovat sopimusjärjestelmän niin sanotut avaamislausekkeet, joihin yritykset voivat turvautua esimerkiksi kriisitilanteessa. Nykyisin avaamislausekkeita käytetään myös kilpailukyvyn palauttamiseksi, ei pelkästään kriiseissä. Tietyistä työehdoista voidaan sopia yrityksissä toisin kuin on yleisissä sopimuksissa määrätty.

Avaamislausekkeet antavat mahdollisuuden muokata esimerkiksi työviikon kestoa, pidentää työaikaa, alentaa alkupalkkoja tai palkanosia tietyksi ajanjaksoksi, lykätä sovittua palkankorotusta, maksaa sen alennettuna tai jättää se kokonaan maksamatta. Myös vuosittaisia bonuksia tai lomakorvauksia voidaan alentaa tai jättää kokonaan maksamatta. Vastapainoksi yritys voi sitoutua esimerkiksi välttämään irtisanomisia ja takaamaan työntekijöiden työpaikkojen säilymisen tietyn ajanjakson. Jotta avaamislausekkeeseen voi turvautua, työnantajan pitää osoittaa, että sen käytölle on todella tarvetta. Perusteluina voivat olla esimerkiksi yrityksen heikosta taloudellisesta tilanteesta kertovat asiakirjat.

Avaamislausekkeen käytöstä sovitaan paikallisesti esimerkiksi yrityksen johdon ja yritysneuvoston kesken tai suoraan työnantajan ja työntekijöiden kesken. Yritysneuvosto on valittava työntekijöiden niin halutessa yrityksiin, jonka toimipisteessä on vähintään 5 työntekijää. Yritysneuvosto vahvistaa sopimustasapainoa tietyn työntekijämäärän ylittävissä yrityksissä. Myös työehdot on mahdollista muokata paikallistasolla yhteisymmärryksessä. 

Valtionvarainministeriön tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan sihteeristön raportin mukaan keskeisin Saksan menestystä selittävä tekijä on ollut palkanmuodostuksen hajautuminen 1990-luvun puolivälistä lähtien toimialatasolta yritystasolle.³)

Ruotsi

Ruotsissa työehtosopimukset velvoittavat lievemmin kuin Suomessa. Ruotsissa ei ole lainkaan työehtosopimusten yleissitovuutta. Yleiskorotusten eli kaikille yhtä suurten palkankorotusten käyttö on harvinaista. Koko 2000-luvun ajan vain 10–20 prosentilla yksityisen sektorin palkansaajista palkankorotukset on toteutettu pelkkinä yleiskorotuksina.

Enemmistöllä palkansaajista palkankorotukset on sovittu toteutettaviksi paikallisesti sopimalla joko niin, että työehtosopimus määrittää paikallisesti jaettavan yrityserän suuruuden tai jättää myös korotuksen suuruuden paikallisesti sovittavaksi.

Tanska

Tanskan työehtosopimusjärjestelmä on hyvin järjestäytynyt, ja kollektiiviset työehtosopimukset koskevat kattavasti Tanskan työmarkkinoita. Yksityisellä sektorilla sopimukset solmittiin aiemmin keskusliittojen välillä, mutta nykyään sopimuksia solmitaan pääasiassa suoraan työnantaja- ja työntekijäliittojen välillä. Lisäksi Tanskassa palkkaehtoja koskevissa neuvotteluissa on annettu paljon mahdollisuuksia paikalliselle sopimiselle. Tätä kuvaa se, että vain alle 20 prosentilla yksityisen sektorin työntekijöistä palkanmuodostus tapahtuu liittotason neuvottelujen perusteella.

¹) Esim. World Economic Forum. The Global Competitiveness Report 2014–2015.  (viitattu 24.8.2015)
²) http://stats.oecd.org/Index.aspx?DataSetCode=STLABOUR (viitattu 24.8.2015) 
³) Palkat tuottavuus ja työllisyys – kokemuksia Saksasta. Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan sihteeristön raportti 29.9.2014

⁴) http://www.yrittajat.fi/fi-FI/suomenyrittajat/tutkimustoiminta/tyoehtosopimusten-paikallinen-sopiminen/

 


Lisätietoja:
toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944
johtaja Janne Makkula, Suomen Yrittäjät, p. 040 581 2472