Sök

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Alivaltiosihteeri kieltää käynnin koriste-esinekaupassa – Koriste-esinekauppias vastaa: "Jos en pärjää, lopetan"

Pitkän linjan taide- ja koriste-esinekauppias on valmis rajoituksiin, jos niillä on merkitystä epidemian kitkemisessä.

Liikkumisrajoitukset herättävät kysymyksiä siitä, missä rajoitusten aikana saa käydä, missä ei. Julkisuudessa on kummasteltu muun muassa sitä, miksi Alkot saavat pitää ovensa auki.

Hallituksen ydinviesti on, että kotoa saa poistua elämisen kannalta välttämättömien tavaroiden, kuten ruuan tai lääkkeiden hankkimista varten.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) tiedotustilaisuudessa esille nostettiin esimerkkitapauksina koriste-esineet. Tiedotustilaisuudessa kysyttiin, voiko tavaratalossa ruokaostosten lomassa käydä sovittamassa vaatteita.

Alivaltiosihteeri Timo Lankinen totesi ykskantaan, että samaan aikaan välttämättömien tuotteiden ostamisen kanssa ei-välttämättömien tuotteiden hankkiminen on sallittua. 

Lankisen mukaan oleellista on, mikä on ostajan matkan tarkoitus. Jos se on ensisijaisesti koriste-esineen ostaminen, tällainen reissu tulee jättää tekemättä.

Taidekauppias valmis rajoituksiin

Helsingissä 53 vuotta taide- ja koriste-esinekauppaa pyörittänyt Sven Hollming suhtautuu rajoituksiin myöntyväisesti, tietyin ehdoin.

– Hyvä että on rajoituksia. Se että rajoitetaan liiketoimintaa, on paikallaan, jos se auttaa koronatapausten vähentämisessä. Toisaalta jos en saa pitää liikettä auki, siitä pitää saada korvaus. Olen valmis pitämään liikettä kiinni, mutta jollain täytyy elää.

Hollming ei pidä liikettään tällä hetkellä auki arkisin, koska asiakkaita ei ole. Hän on hoitanut kiireellisimmät asiat lauantaisin.

– Arkisin ei tapahdu yhtään mitään. Jos rajoituksia ei olisi, liikkeessäni ei varmasti leviäisi mikään. Normaaliaikoinakin asiakkaita käy korkeintaan pari-kolme kerrallaan.

Hollming yritti hakea kustannustukea, mutta yllättyi, kun taidekauppa ei kuulunut avustuksia saavien toimialojen joukkoon. 

– En ymmärrä tätä, koska huutokaupatkin saavat avustusta. En viitsi enää yrittää avustuksia. Jos en pärjää niin lopetan tai laitan liikkeen myyntiin.

Kaupan liitto: Yrityksiä kohdeltava tasa-arvoisesti

Kaupan liitto pitää erikoisliikkeiden eriarvoista kohtelua ongelmana.

 – Meille on tärkeää, että kaikessa sääntelyssä noudatetaan kilpailuneutraliteettia. 

Kilpailuneutraliteetilla tarkoitetaan sitä, että julkisella ja yksityisellä elinkeinotoiminnalla on tasapuoliset toimintaedellytykset. Kiviniemi viittaa esimerkiksi Alkoon.

– Yrityksiä pitää kohdella samalla tavalla. Nyt monopolista saa hakea alkoholia, mutta erikoiskaupasta ei saa hakea välttämättömiksi katsomiaan tavaroita. Kilpailuneutraliteetin näkökulmasta tämä on erittäin hankala lainsäädäntö.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi