13.11.2008 klo 16:32
Tiedote

Suomen Yrittäjien mielestä hallitus ei saa alistua järjestöjen kumileimasimeksi kaupan aukioloasiassa

Suomen Kaupan Liitto ja Palvelualojen Ammattiliitto ovat ilmoittaneet alustavasti sopineensa, että kaupat olisivat jatkossa auki sunnuntaisin ympäri vuoden kello 18:aan asti. Suomen Yrittäjien mielestä kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen palvelisi pientä osaa kaupasta ja olisi kuluttajillekin viime kädessä vahingollista.

Julkisuudessa on ollut tieto Suomen Kaupan Liiton ja Palvelualojen Ammattiliiton sopimuksesta kauppojen sunnuntaiden aukiolokysymyksessä. Liitot ovat ilmoittaneet alustavasti sopineensa, että kaupat olisivat jatkossa auki sunnuntaisin ympäri vuoden kello 18:aan asti. Marras-joulukuussa aukioloja jatkettaisiin kello 21:een asti, ja viimeisiltä kolmelta tunnilta maksettaisiin kaksinkertaista iltalisää.

Järjestöjen tekemän sopimuksen hyväksyminen lisäisi yrittäjävetoisen erikoiskaupan kustannuksia olennaisesti. Kauppakeskuksissa toimivien yritysten kannalta aukiolosääntelyn laajentaminen järjestöjen sopimalla tavalla johtaisi kohtuuttomaan tilanteeseen. Käytännössä kauppakeskusten ammattitaitoista työvoimaa tarvitsevat erikoisliikkeet maksaisivat siitä, että keskusliikkeiden päivittäistavaraliikkeet saisivat olla pidempään auki.

– Järjestöjen sopimus on vain heidän välisensä, eikä se velvoita maan hallitusta toimiin. Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen palvelisi pientä osaa kaupasta ja olisi kuluttajillekin viime kädessä vahingollista. On hallituksen asia tehdä lakiesitykset ja eduskunnan asia säätää lait. Kuluttajien etu vaatii, että hallitus ottaa huomioon kuluttajia palvelevan erikoiskaupan toimintaedellytykset, Suomen Yrittäjien johtaja Antti Neimala vaatii.

Lue myös Erikoiskaupan liito ry:n tiedote:

Kaupan sunnuntaiaukiolon työmarkkinakysymykset

Lisätietoja:

Suomen Yrittäjät, johtaja Antti Neimala