8.3.2007 klo 10:07
Tiedote

Pienissä yrityksissä suhteet ovat kunnossa, työ miellyttävää ja sairastavuus vähäistä

Tulevaisuudessa pienet ja suuret yritykset kilpailevat osaavasta työvoimasta julkisen sektorin kanssa. Tässä kilpailussa hyvät työolot antavat työnantajille kilpailuedun. Suomen Yrittäjien tekemän selvityksen mukaan pienillä työnantajilla on hyvät edellytykset menestyä tässä kilpailussa. Mitä pienemmästä yrityksestä on kyse, sitä avoimemmat ja luottamuksellisemmat ovat suhteet työntekijöiden ja johdon välillä.

Selvityksen perusteella pienissä yrityksissä työnteon mielekkyys on parempi kuin suurissa yrityksissä. Yksityisellä sektorilla mielekkyyden kehitys ei ole ollut yhtä heikkoa kuin kuntasektorilla. Myös kiire on vähäisempää. Kiire on kuitenkin kasvanut kaikissa yrityksissä, mutta pienissä vähemmän.

Sen sijaan sairastavuus on kasvanut huomattavasti keskisuurissa ja suurissa yrityksissä. Mikroyrityksissä työntekijöiden sairauspoissaolot ovat jopa vähentyneet.

Selvityksen mukaan pienten ja keskisuurten yritysten työntekijät ovat terveitä ja työssään viihtyviä. Heillä on hyvät vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä. Työntekijöitä kannustetaan kokeilemaan uusia asioita. Mahdollisuudet oppia uusia asioita ja kehittää itseään koetaan hyviksi. Työntekijät pitävät kohteluaan työpaikoillaan tasapuolisena.

Pienten yritysten työntekijät suhtautuvat tulevaisuuteen suuria luottavaisemmin. Varmuus työpaikkojen säilymiseen on vahvinta pienissä yrityksissä. Palkkausta pidetään kilpailukykyisenä ja oikeudenmukaisena.

Suomen Yrittäjät on selvittänyt vuoden 2006 työministeriön työolobarometrin yhteydessä kerättyjä haastattelutietoja, jossa kysyttiin arvioita suomalaisen työelämän laadun ja palkansaajien työolojen kehittymisestä.

Lisätiedot:

Suomen Yrittäjät,
lainopillinen asiamies Anna Manner-Raappana, p. (09) 2292 2843,
040 575 6618 ja ekonomisti Harri Hietala, p. (09) 2292 2845, 0500 789 906

Tästä linkistä: Pk-yritys – hyvä työnantaja –selvitys 2007