8.7.2016 klo 12:00
Tiedote

Maakuntauudistuksessa otettava huomioon elinvoimatekijät

Sosiaali- ja terveyspalvelu- ja maakuntauudistuksessa pitää varmistaa, että maakunta pystyy huolehtimaan myös muista kuin sote-palveluista. Yritysten pitää saada peruspalvelut läheltä ja helposti, linjaa Suomen Yrittäjät.

Hallitus julkisti viime viikolla lakiluonnokset sote- ja maakuntauudistuksesta. Tulevista maakunnista tulee toimijoita, joilla on vaikutuksia kaikkien toimialojen yrittäjille.

– Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut ovat erittäin tärkeitä, on vaara, että maakuntien muut tehtävät unohtuvat. Siksi maakuntauudistuksessa tulisi pohtia myös sitä peruskysymystä, kenelle kuuluu elinvoima, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoi Pudasjärven markkinoilla perjantaina.

Tulevaisuudessa elinkeinokehittämisen tehtäviä on sekä maakunnalla että kunnalla.

– Kunnalla on kuitenkin edelleen vahvin rooli. Sillä on vahva itsehallinto ja yleinen toimivalta. Kunta elää asukkaidensa palkoista maksettavilla veroilla, joten kunnalla on vastuu ja motivaatiokin huolehtia siitä, että kuntalaisilla on töitä, Kujala sanoi.

Kun kunnista poistuu järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista, niille tulee paremmat mahdollisuudet keskittyä elinkeinopolitiikkaan.

– Tilaisuus kannattaa käyttää hyödyksi uusia kuntastrategioita tehdessä.

Yritysten saatava palvelut läheltä ja helposti

Perustettaville maakunnille siirtyvät ELY-keskuksilta, TE-toimistoilta ja maakuntien liitoilta alueen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittämiseen liittyvät tehtävät.

Kujala muistutti, että myös maakunnista tulee siis vahvoja elinkeinotoimijoita.

– Pitää huolehtia, että maakunnalla on riittävät resurssit hoitaa näitä tehtäviä. Toivon, että uudistuksen yhteydessä luodaan myös kannusteita kuntien väliseen yhteistyöhön elinvoimapalveluiden tuottamisessa esimerkiksi kehittämisyhtiöiden kautta.

Kujala varoitti, että pahimmillaan uudistus luo kaksi julkisorganisaatiota, joilla kummallakaan ei ole riittävää taloudellista vastuuta tai motivaatiota huolehtia alueensa työpaikkojen synnystä.

Suomen Yrittäjien mielestä oleellisinta elinvoimapalveluissa on, että yritykset saavat peruspalvelut läheltä ja sujuvasti.

Yrittäjät ehdokkaaksi kuntavaaleihin

Vuoden 2012 kuntavaaleissa valittiin ennätysmäärä, yli 2000 yrittäjiä valtuustoihin. Se on yli viidennes kaikista valtuutetuista.

– Kun sekä kuntien että maakuntien rooli yritysten olosuhteiden vahvistamisessa on entistä merkittävämpi, on tärkeää, että yrittäjät ovat tuomassa oman osaamisensa päätöksentekoon, Kujala sanoi.

Suomen Yrittäjät kannustaa yrittäjiä lähtemään eri puolueiden ehdokkaaksi ensin kuntavaaleissa huhtikuussa 2017 ja myöhemmin maakuntavaaleissa alkuvuonna 2018.

Suomen Yrittäjät on avannut kuntasivuille oman osion ehdokkuudesta.

Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät, 0400 567 925, anssi.kujala@yrittajat.fi

Suomen Yrittäjien malli sote- ja maakuntauudistukseen: http://www2.yrittajat.fi/fi-FI/kunta/materiaalipankki/