11.11.2016 klo 11:56
Tiedote

Esitys hankintalaiksi on hyvä – rajat ulosmyyntiin tarvitaan

​– Hallituksen esitys hankintalain uudistukseksi on hyvä. Se pitäisi saada voimaan nopeasti. On tärkeä tehdä tilaa yksityiselle toiminnalle, ettei veronmaksajien rahoja kulu usein tehottomaan kunnalliseen liiketoimintaan, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ottaa kantaa julkisuudessa käytävään keskusteluun.

Julkisuudessa olevien tietojen mukaan hallituksen esitys hankintalain uudistuksesta olisi vastatuulessa. Kiistaa aiheuttaa kohta julkisomisteisten yhtiöiden toiminnasta markkinoilla.

Suomen Yrittäjien mukaan lähtökohtana on oltava se, että hankinnat kilpailutetaan.

– Kilpailu häiriintyy aina, kun esimerkiksi kunnan omistama yhtiö myy yksinoikeudella omistajalleen ja samalla toimii markkinoilla. Se saa tällöin kilpailijoihinsa nähden epäreilun, verovaroilla kustannetun kilpailuedun muun muassa volyymin kautta, Pentikäinen sanoo.

– Siksi kilpailuttamisvelvollisuudesta saisi poiketa vain erittäin painavista syistä.

Suomessa julkinen sektori toimii markkinoilla poikkeuksellisen paljon. Tämä on osaltaan seurausta kuntien yleisestä toimialasta, jollaista esimerkiksi Ruotsissa ei ole. Yleinen toimiala tarkoittaa, että lain mukaan kunta voi harjoittaa liiketoimintaa lähes rajoituksetta.

– Suomalaista kuntasosialismia on aika alkaa purkaa ja avata tilaa yrittäjille. Se säästää veronmaksajien rahaa, Pentikäinen sanoo.

Hän muistuttaa, että kuntayhtiöt ovat monilla sektoreilla suuria toimijoita. Niiden liikevaihto voi olla kymmeniä, jopa satoja miljoonia euroja. Tällöin matalatkin prosenttiperusteiset rajat tarkoittaisivat hyvin huomattavaa toimintaa kilpailluilla markkinoilla läpi toimialojen.

– Tämä syö markkinoita etenkin pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä. Siksi tarvitaan myös euromääräinen raja.

Nyt esitettyjä rajoja (5 prosenttia liikevaihdosta tai 500 000 euroa vuodessa) ei voi pitää Suomen oloissa matalina, eikä niitä Suomen Yrittäjien mukaan tule nostaa ehdotetusta.

Ulosmyynnistä päättää omistajaohjaus, ei hankintalaki

Päätösvalta markkinoille menoon on hankintalain rajoista riippumatta aina julkisessa yhtiössä ja tämän omistajaohjauksessa.
– Viisasta omistajaohjausta on keskittyä palvelun laatuun, tehokkuuteen ja saatavuuteen, ei kilpailuttamisen välttämiseen, kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin Suomen Yrittäjistä sanoo.

Toimialakohtaiset ongelmat tulee selvittää alan erityislainsäädännössä

Jos halu pitää sidosyksikköasemasta kiinni aiheuttaisi jollakin sektorilla sen erityispiirteistä johtuvia haasteita, ne tulisi Suomen Yrittäjien mukaan ratkaista kyseistä toimialaa koskevassa erityislainsäädännössä, ei hankintalaissa, jossa kerrotaan säännöt kilpailuttamiseen.

– Sidosyksikkösääntelyn kahden ja viiden vuoden siirtymäaika antaa tähän hyvin aikaa, Grekin muistuttaa.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi
kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin, Suomen Yrittäjät. p. 050 550 3488, satu.grekin@yrittajat.fi