16.5.2017 klo 08:12
Tiedote

Yrittäjät: Julkisen sektorin aiheuttamiin kilpailuhäiriöihin puututtava tiukasti

Suomen Yrittäjät kannattaa kilpailulain tiukentamista, mutta torjuu toimialajärjestöihin kohdistuvat sakkojen kiristykset. Lisäksi julkisen sektorin aiheuttamat kilpailuhäiriöt on saatava tiukempaan kontrolliin.

Suomen Yrittäjät vaatii tiukempaa lainsäädäntöä ja uusia keinoja, jotta julkisen sektorin aiheuttamat markkinahäiriöt voidaan tutkia ja poistaa nykyistä nopeammin.

– Esimerkiksi kunnissa on jatkettu palveluiden tarjoamista markkinoille eikä ole yhtiöitetty toimintoja, vaikka niillä on siihen velvollisuus, kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin Suomen Yrittäjistä kuvaa nykytilannetta.

Suomen Yrittäjät antoi lausuntonsa kilpailulakityöryhmän mietinnöstä maanantaina.

– Kuntiin ja valtioon kohdistuvat kilpailututkinnat kestävät nykyisin vuosia, jolloin kilpailuhaitta jatkuu kohtuuttoman pitkään, Grekin sanoo.

Maakuntia ei vielä ole, mutta sama saattaisi tapahtua niissä.

– Kilpailu- ja kuluttajaviranomaisen täytyy voida esittää seuraamusmaksua kilpailua rajoittaneelle julkisen sektorin toimijalle samaan tapaan kuin se voi tehdä nyt yrityksille. Kyse on kilpailuneutraliteetin kannalta olennainen, Grekin korostaa.

Toimialajärjestöjen kilpailurikkomukset eivät ole laaja ongelma – rangaistustasoa ei tarvitse muuttaa

Suomen Yrittäjät torjuu toimialajärjestöihin kohdistuvat sakkojen kiristykset. Niihin ei ole osoitettu olevan tarvetta. Vaikka sakon uhka koskeekin vain kilpailurikkomuksiin syyllistyneitä järjestöjä, esitys voi vaarantaa toimialajärjestöjen mahdollisuuksia toimia. Nykyinen järjestön liikevaihdon mukaan määräytyvä rangaistustaso riittää ehkäisemään kiellettyä toimintaa kilpailijoiden muodostamissa toimialajärjestöissä.

– Jos sakkoja kiristetään, seurauksena on, että ne maksatetaan myös sellaisilla yrittäjillä, jotka eivät ole osallistuneet kilpailun rajoittamiseen, Grekin huomauttaa.

Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät, p. 040 173 7007, antti.neimala@yrittajat.fi
kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin, Suomen Yrittäjät, p. 050 550 3488, satu.grekin@yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, yli 105 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät noin 650 000 henkilöä. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 64 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.