16.5.2017 klo 13:02
Tiedote

Kenelle Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto? Kuka tahansa saa ehdottaa voittajaa!

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlan kunniaksi kisaa uudistetaan niin, että kuka tahansa voi ehdottaa palkittavaa yritystä. Palkinnot jaetaan Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Joensuussa lokakuussa. Juhlapuheen pitää pääministeri Juha Sipilä.

Yleisö pääsee tänä vuonna antamaan ehdotuksensa palkittavasta yrityksestä vuosittain jaettavalle Valtakunnalliselle yrittäjäpalkinnolle. Aikaisempina ehdokkaita ovat voineet esittää Suomen Yrittäjien jäsenjärjestöt.

– Juhlavuoden kunniaksi haluamme tehdä palkintoa tunnetuksi, Suomen Yrittäjien yhteyspäällikkö Kari Hiltunen sanoo.

Hiltunen toivoo, että uudella ilmiantomahdollisuudella kilpailuun saataisiin myös uusia toimialoja.

– Kilpailleet yritykset ovat olleet aika perinteisiä, tuotannollisia yrityksiä. Haemme mukaan uusia yrittämisen muotoja. Esimerkiksi IT-ala on ollut aika vähän esillä, Hiltunen toteaa.

Lopulliset ehdokkaat valitsevat Suomen Yrittäjien toimiala- tai aluejärjestöt. Palkittavat valitsee palkintoraati, jossa on edustajat Suomen Yrittäjistä, Fenniasta, Suomalaisen Työn Liitosta ja Yksityisyrittäjäin säätiöstä.

Palkinnot jaetaan Suomen Yrittäjien vuoden päätapahtumassa Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Joensuussa 21.10. Yrittäjägaalan juhlapuhujaksi saapuu pääministeri Juha Sipilä.

Ilmiantokäytäntöä on ollut käytössä Vuoden nuori yrittäjä -kisassa jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla ehdotuksia tuli 187 ja tänä vuonna jo 251.

Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla on pitkät perinteet

Vuonna 1968 Suomen Yrittäjiä edeltänyt Suomen Yrittäjäin Keskusliitto ja vakuutusyhtiö Fennia halusivat nostaa yrittäjyyden arvostusta kannustamalla ja palkitsemalla menestyneitä yrittäjiä. Syntyi Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto, joka on vuosien aikana luovutettu sadoille yrityksille tai yksityishenkilöille.

Lisätietoja:
Ilmoita ehdokas Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saajaksi täältä.
Katso aiemmat palkitut täältä.
yhteyspäällikkö Kari Hiltunen, Suomen Yrittäjät, p. 0500 604 090, kari.hiltunen@yrittajat.fi