1.9.2017 klo 10:54
Tiedote

Suomen Yrittäjät mukana uudessa oppimisen tapahtumassa Dare To Learn

Yhä useampi tekee työuransa yrittäjänä tai pienessä yrityksessä. Työelämä, sen tavat ja työn teon muodot muuttuvat nopeasti. Yrittäjämäinen työote ja asenne auttavat muutoksessa ja tarttumaan mahdollisuuksiin. Siksi on tärkeää, että opiskelijat saavat tukea yrittäjyyttä tukevien osaamisten karttumiseen opintojen aikana.

Suomen Yrittäjät järjestää Dare to Learn -tapahtumassa Kaapelitehtaalla Helsingissä 6.9. klo 13-15 työpajan, jossa on mukana Vincit Oy:n perustaja Mikko Kuitunen.

Työpajassa pureudutaan siihen, kuinka tukea oppijoiden kykyä johtaa itsenään, kehittyä ja rakkautta omaa työtä kohtaan. Kun työ tuntuu tärkeältä, sitä tekee mielellään.

Mikko Kuitunen havainnollistaa teemoja oman yrityksensä kautta ja haastaa yllätystehtävällä osallistujia.

Kuitunen on tulevaisuuden johtamisen suunnannäyttäjä ja rohkea rajojen rikkoja. Hänet on palkittu mm. markkinointihenkisimpänä insinöörinä, vuoden nuorena johtajana sekä vuoden nuorena yrittäjänä.

Työpaja on osa Suomen Yrittäjien Osaavia opettajia – yrittäviä nuoria -hanketta. Lääkintöneuvos Sakari Alhopuro lahjoitti miljoona euroa opettajien yrittäjyysosaamisen lisäämiseksi. Kolmivuotinen hanke käynnistyi keväällä 2015. Se on tavoittanut noin 5600 opettajaa, lukioiden, ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opettajaa ja opettajaksi opiskelevaa sekä opettajien kouluttajaa.

Lisätietoja:

Workshop: Leadership as a Service -Case Vincit, Kaapelitehtaalla 6.9. klo 13-15
projektipäällikkö Päivi Ojala, Suomen Yrittäjät, p. 040 582 2368, paivi.ojala@yrittajat.fi