Johtaja, pääekonomisti Mika Kuismanen. Kuva: Markus Sommers
5.4.2018 klo 12:04
Tiedote

Yrittäjät pettyi, kun yritystukityöryhmä ei päässyt sopuun

– Olisimme olleet valmiita hakemaan kunnianhimoista ratkaisua yritystukien uudistamiseen. Nyt olisi ollut hyvä hetki sitoutua pitkäjännitteiseen yritystukien leikkaus- ja uudelleenkohdentamisohjelmaan, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen kommentoi yritystukityöryhmän työn tyssäämistä.

Suomen Yrittäjät on pettynyt siihen, että parlamentaarinen yritystukityöryhmä ei päässyt yhteisymmärrykseen tukien karsimisesta tai uudelleen kohdentamisesta.

– Oleellista ei olisi ollut tukien nopea karsiminen, vaan kohdentaminen talouden uudistamista edesauttaviin kohteisiin kuten tutkimukseen ja tuotekehitykseen, pääekonomisti Kuismanen sanoo.

Kuismanen oli mukana työryhmässä pysyvänä asiantuntijajäsenenä. Hänen mukaansa olisi yhteiskunnan etu, jos myös elinkeinoelämä pystyisi kantamaan oman osansa tarvittavissa rakenteellisissa uudistuksissa.

– Seuraavan hallituksen on otettava asiassa johtajuus itselleen ja edettävä yritystukien uudistamisessa. Julkisen talouden tulevat haasteet ovat niin isot, että yritystuet on kohdennettava sinne, missä niiden vaikuttavuus on suurin mahdollinen, Kuismanen sanoo.

Ryhmän puheenjohtajan Mauri Pekkarisen kompromissiehdotus noin 60 miljoonaa euroa nettosäästöä tuovaan uudistukseen olisi Kuismasen mukaan ollut hyvä alku jatkotyölle. Suomen Yrittäjien arvion mukaan oikean kokoluokan uudistus pidemmällä aikavälillä olisi noin puolen miljardin euron luokkaa.

– Puheenjohtaja Mauri Pekkariselle on annettava erityiskiitokset asiantuntevuudesta ja sitkeydestä hakea kompromissia, Kuismanen sanoo.

Lisätietoja:
pääekonomisti Mika Kuismanen, Suomen Yrittäjät, p. 0503560705, mika.kuismanen@yrittajat.fi