20.10.2018 klo 19:46
Tiedote

Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot Beautyhair Sirpa Mansnerille, Elcoline Groupille, Finnfoamille, Lyytille ja Nordic Business Groupille

Beautyhair Sirpa Mansner Oy Helsingistä, Elcoline Group Oy Savosta, Finnfoam Oy ja Lyyti Oy Varsinais-Suomesta ja Nordic Business Group Oy Keski-Suomesta palkittiin Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla. Palkinnot jaettiin Suomen Yrittäjien vuoden päätapahtumassa, Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Turussa.

Koulutus takaa kampaamopalvelun laadun ja kasvun

Perustelut: ”Vahva yrittäjätarina, joka alkoi, kun yrittäjä oli 19-vuotias. Pitää esimerkillisesti huolta työntekijöistä ja kouluttaa heitä jatkuvasti. Menestyvä työllistävä yritys tärkeällä palvelualalla. Uudistunut jatkuvasti ja uudistanut toimialaansa. Toimii usein tilanteissa, joissa merkittävä osa työntekijöistä on vanhempainvapaalla.”

Sirpa Mansner perusti kampaamoyrityksensä 19-vuotiaana vuonna 1967.

– Olin ehdoton ammattitaidon suhteen ja kävin alusta asti ulkomailla paitsi opiskelemassa alan trendejä, myös liikkeenjohdon kursseilla. Halusin yhdistää luovaan käsityöammattiin korkean ammattitaidon ja bisnesosaamisen, Mansner kertoo.

Yritys on kasvanut 14 liikkeen ja lähes 100 työntekijän yritykseksi. Omistajanvaihdos onnistui: Mansner siirsi yrityksensä johtamisen lapsilleen Nina Olander-Villegasille ja Sebastian Strömille vuonna 2012. Molemmat olivat työskennelleet yrityksessä pitkään. Nyt töissä ovat myös miniä ja kaksi lapsenlasta.

Beauty Hair Sirpa Mansner tarjoaa työntekijöilleen runsaasti mahdollisuuksia kouluttautua alalla.

– Kyse on ammattitaidon lisäksi myös inspiraatiosta. Luovuus työnteossa säilyy ja saa uusia ideoita.

Myös asiakkaat ovat niistä kiinnostuneita ja kysyvät usein, mikä on viimeisin trendi, Olander-Villegas kertoo.

– On tärkeää, että mukana on kaikenlaisia ja kaikenikäisiä kampaajia. Meidän asiakaskuntamme on laaja, ja jotkut ovat käyneet meillä vuosikymmeniä, Olander-Villegas sanoo.

Beauty Hair Sirpa Mansner, Helsinki

Yritys tarjoaa hius- ja kauneudenhoitopalveluja 14 liikkeessä Etelä-Suomessa.

  • Perustaja: Sirpa Mansner
  • Perustettu: 1967
  • Toimitusjohtaja: Nina Olander-Villegas
  • Liikevaihto: 4,8 milj. euroa
  • Työntekijöitä: 95

”Yhteistyöllä ja hyvällä tiimillä melkein mikä tahansa on mahdollista”

Perustelut: ”Huikea kasvu- ja kehittymistarina, samalla yrittäjien aikuistumistarina. Perustettu kommandiittiyhtiönä, koska ei ollut varaa osakepääomaan. Ison asiakkaan menestys johti yrityksen voimakkaaseen uudistamiseen. Johtamiseen on voimakkaasti panostettu. Kasvanut pienestä osaksi isoa kansainvälistä teollisuutta. Yrittäjillä vahva alueellinen rooli.”

Varkautelainen Elcoline Group syntyi vuonna 2002, kun parikymppiset Jere Räisänen ja Jouko Juvonen päättivät perustaa sähköalan yrityksen työllistääkseen itsensä. Rahaa osakeyhtiön perustamiseen ei ollut, kommandiittiyhtiöllä aloitettiin.

Elcoline Group Jere Räisänen ja Jouko Juvonen. Kuva Esa Siltaloppi

Nykyään se on lähes 200 työntekijää työllistävä yritys, joka tarjoaa sähkö- ja automaatiopalveluiden lisäksi mekaanista asennusta, laiteasennuksia, luokkahitsauksia ja lvi-töitä. Lisäksi huolletaan ja asennetaan IoT-laitteita. Töitä tehdään ydinvoimaloissa, öljynjalostamoissa, metsä-, meri-, metalli- ja kemianteollisuudessa sekä kaivoksilla.

– Asiakkaat haluavat ostaa kokonaisvaltaista palvelua, esimerkiksi kokonaisen teollisuuslaitoksen kunnossapidon, Räisänen sanoo.

Vaikka päämarkkina on Suomessa, lähtee Elcolinen työntekijöitä jatkuvasti ympäri maailmaa tekemään erilaisia operaatioita.

– Tärkein oivallukseni yrittäjänä on ollut se, että yhteistyöllä ja hyvällä tiimillä melkein mikä tahansa on mahdollista. Yrityksen kasvutarina ei ole pelkästään yhtiön tarina, vaan sen kaikkien työntekijöiden, Räisänen sanoo.

Paitsi asiakkaiden, myös työntekijöiden tyytyväisyys on tärkeää, ja sitä myös mitataan.

– Monesti johtoryhmässä voi jäädä liian kauas etulinjan henkilöistä, jotka asiakkaan kohtaavat. Siellähän se kaikkein tärkein työ tehdään. Johdon tehtävä on raivata esteet laadukkaan palvelun tuottamisen tieltä, Jouko Juvonen sanoo.

Elcoline Group Oy, Varkaus

Teollisuuden urakointi- ja kunnossapitoalan yritys, joka työllistää noin 200 henkeä sopimuskohteissaan ympäri maapalloa.

  • Perustajat: Jere Räisänen ja Jouko Juvonen
  • Toimitusjohtaja: Veli-Matti Ampiala
  • Perustettu: 2002
  • Liikevaihto: n. 20 milj. euroa
  • Työntekijöitä: n. 200
  • Toimialat: metalliteollisuus, meri- teollisuus, petrokemianteollisuus, kemianteollisuus, kaivosteollisuus, energiantuotanto, ydinvoima

Työllistäminen tuntuu yrittäjistä hienolta

Perustelut: ”Kokemusta, uudistamista. Energiatehokkuus ja ympäristöystävällisyys korostuvat. Ottavat lämmön talteen hukkalämpöä talteen ja käytetään siellä, missä tarvitaan, esimerkiksi varastoissa. Uusiutuva energian käyttöä kaikessa tuotannossaan. Vastuu ulottuu myös ympäristötekoihin.”

Vuonna 1971 Jorma J. Nieminen oli töissä putkikaupassa, jossa oli styrox-putkieristeitä.

– Ajattelin, että eristeitä voisi tehdä itse ja näin ollen ryhdyinkin teettämään niitä. Sitten löytyi kaupparatsu, joka otti meidän tuotteet valikoimiinsa, ja siitä se sitten alkoi, yrityksen perustaja Jorma Nieminen muistelee yrittäjyytensä alkutaivalta.

– Nykyään mukana on hiilidioksidiponneainetta. Joku voisi sanoa, että myymme ilmaa, mutta kyllä se on toisin päin. Ilman saa kaupanpäällisenä ja muoviraaka-aine on se, mikä maksaa, sanoo Finnfoam Oy:n toimitusjohtaja Henri Nieminen.

Finnfoam oy Teppo, Jorma ja Henri Nieminen. Kuva: Esa Siltaloppi

Esa Siltaloppi

Esa Siltaloppi

Salolaisella perheyrityksellä on tuotantolaitoksia Suomessa, Ruotsissa, Liettuassa ja Espanjassa. Vuoden alussa yhtiö osti Styroplastin. Kaupalla Finnfoam vahvistaa kasvuaan ja puolustaa samalla lämmöneristeiden tuotannon säilymistä kotimaassa.

– Viimeiset kymmenen vuotta kasvu on ollut 18 – 19 prosenttia. Investoinnit on tehty niin, että samaa tahtia pystytään jatkamaan ainakin kolmen vuoden ajan, liki 20 prosentin kasvu-uralla, hän jatkaa.

Yrityksellä on myös asunto- ja kiinteistösijoittamista sekä rakentamista.

Työllistäminen tuntuu yrittäjistä hienolta. Finnfoamilla viihdytään ja voidaan hyvin: sairauspoissaoloprosentti on 1,1.

– Kun nostimme konkurssiin menneen Takoman uutta tuotantoa, niin sanoin, että 30 työpaikkaa saadaan kyllä järjestymään, mutta enempää en uskaltanut luvata. Nyt kiinteistö ja koneet ovat olleet vähän yli vuoden käytössä ja töissä on yhteensä 86 ihmistä, Jorma Nieminen kertoo.

Finnfoam, Salo

Rakennusteollisuuden yritys tuottaa lämmöneristelevyjä, joita käytetään rakennuksissa sekä maaneristyksessä teiden, rautateiden ja lentokenttien perustuksissa.

  • Perustaja: Jorma J. Nieminen
  • Perustettu: 1982
  • Toimitusjohtaja: Henri Nieminen
  • Liikevaihto: noin 50 milj. euroa (Finnfoam-konserni 77 milj. euroa)
  • Työntekijöitä: 71 henkilöä (konserni noin 150 henkilöä), tuotantolaitokset Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa ja Liettuassa

Yritysidea syntyi oman ongelman ratkaisemisesta

Perustelut: ”Hyvin menestynyttä digitalisoitua palveluliiketoimintaa. Tehtävänä on ratkaista asiakkaan ongelmia. Asiakkaat ja henkilökunta pitkäaikaisia. Yksi suunnannäyttäjistä alallaan.”

Lyyti mahdollistaa asiakkaille verkkopalveluina kutsut, tapahtumasivut, ilmoittautumiset, osallistumistietojen hallinnan, maksut ja lipunmyynnin.

Yritysidea syntyi oman ongelman ratkaisemisesta. Petri Hollmén toimi markkinointipäällikkönä matkailualalla ja sai yllättäen sähköpostiinsa 2 000 ilmoittautumista tilaisuuteen, johon mahtui vain 50 ihmistä. Tästä alkoi kahden viikon mittainen katastrofi, eikä verkosta löytynyt valmista työkalua ongelman ratkomiseen. Silloin lähti Lyyti kirjoittamaan ja syntyi yritys.

Petri Hollmén sairastui koronaan, ihmetteli lieviä oireita

Esa Siltaloppi

Esa Siltaloppi

Verkkopohjaisesta ilmoittautumisjärjestelmästä on reilussa vuosikymmenessä kehittynyt myynnin ja markkinoinnin ekosysteemiin tärkeä osa. Sen avulla voidaan hallita liiketoiminnan ja markkinoinnin kehittämisessä tarvittavaa tietoa.

– Palvelumme kautta järjestettiin viime vuonna yli 75 000 tapahtumaa ja hallinnoimme 10 miljoonan ihmisen dataa, toimitusjohtaja Hollmén kertoo.

EU:n tietosuoja-asetuksen eli GDPR:n edellyttämät valmistelut veivät Lyytin historiansa suurimpaan hankkeeseen.

– Investoimme hankkeeseen yli 500 000 euroa ja urakkaa teki viiden hengen tiimi yhdeksän kuukautta päätyönään. Me olemme ylpeitä siitä, mitä olemme saaneet aikaan, Hollmén summaa urakan.

Kymmenen prosenttia Lyytin liikevaihdosta tulee kansainvälisiltä markkinoilta, Ruotsista, muista Pohjoismaista ja Saksasta. Tavoite on nousta yritysten tapahtumanhallinnan markkinajohtajaksi Euroopassa.

Strategiaksi on valittu myynnin ja markkinoinnin ekosysteemeihin integroituminen.

– Ideana on, ettei arvokkain data jäisi hyödyntämättä, Hollmén tiivistää.

Lyyti, Turku

Verkkopohjainen tapahtumanhallintajärjestelmä. SaaS-palveluiden lisäksi yritys kouluttaa ja konsultoi.

  • Perustaja: Petri Hollmén
  • Toimitusjohtaja: Petri Hollmén
  • Perustettu: 2007
  • Liikevaihto: noin 4,2 miljoonaa euroa
  • Henkilöstö: 37 henkilöä Turussa, Helsingissä, Ruotsissa ja Saksassa. Pariisissa ja Amsterdamissa yhteensä 10 henkilöä.

Planeetta jätettävä paremmassa kunnossa tuleville polville

Perustelut: ”On luotu hieno kansainvälinen konsepti, joka on laajentunut ja menestynyt. Se houkuttelee esiintyjiksi jopa presidenttejä. Yrittäjän rohkeus uskaltaa ja tehdä. Taloudellisesti kannattava tapahtuma erityisestä ideasta, joka herättää huomiota koko maailmasta. Luo uutta yrityskulttuuria ja asennetta, mistä on hyötyä koko Suomelle.”

Vuonna 2008 Jyri Lindén ja Hans-Peter Siefen perustivat Visionum Oy:n vuokraamaan jyväskyläläisen Schaumannin linnaa toimistohotelliksi. Liiketoimintasuunnitelmaan oli myös merkitty yritysvalmennus. Se käynnistyi puoliksi sattumalta: Siefen oli joutunut sairaalaan lasketteluonnettomuuden takia, joten hänellä oli runsaasti aikaa suunnitella seminaaribisnestä. Ensimmäinen seminaari järjestettiin Schaumannin linnassa 2009. Liput maksoivat 10 euroa ja paikalla 80 kuulijaa. Tuoleja tilaisuuteen kerättiin ystäviltä. Seuraavana vuonna yleisöä oli jo 700.

Vuonna 2011 teema oli vastuullisuus. Siefen keksi kutsua puhujaksi Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren.

– Soitimme hänen toimistoonsa heti seuraavana päivänä, se oli ensimmäinen kansainvälinen työpuheluni, Siefen muistelee.

Nordic Business Group Jyri Linden ja Hans-Peter Siefen, Kuva. Esa Siltaloppi_750_.jpg

Kuva: Esa Siltaloppi

Kuva: Esa Siltaloppi

Nykyään seminaari pidetään Helsingin Messukeskuksessa, puhujat ovat megatähtiä ja yritys on laajentanut Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan sekä virtuaalisesti: tänä vuonna sitä seuraa verkkoyhteyden kautta 20 000 ihmistä.

Visonum Oy on nykyisin Nordic Business Group Oy. Kiinteistöliiketoimintaa tehdään tytäryhtiö Nordic Business Investments Oy:n kautta ja seminaariliiketoiminta Nordic Business Forum Oy:n kautta.

Yrittäjät ajattelevat ylisukupolvisesti – planeetta halutaan jättää tuleville polville paremmassa kunnossa. Lindén harkitsi vielä parikymppisenä yhteiskuntapolitiikkaa, mutta valitsi yrittäjyyden.

– Onneksi, yrittäjänä voin vaikuttaa asioihin paljon enemmän. Kun meillä on kymmeniä tuhansia kuulijoita paikan päällä ja verkkoyhteyden päässä, on meillä hyvä tilaisuus levittää tärkeitä ajatuksia ja oppeja.

Nordic Business Group, Jyväskylä

Nordic Business Group toimii seminaarien ja yritysvalmennuksen sekä asunto- ja kiinteistökaupan alalla. Heidän päätapahtumansa on vuosittainen Nordic Business Forum.

  • Perustajat: Jyri Lindén ja Hans-Peter Siefen
  • Perustettu: 2008
  • Toimitusjohtaja: Jyri Lindén
  • Liikevaihto: 18,9 milj. euroa
  • Työntekijöitä: 29

Valtakunnallisia yrittäjäpalkintoja jaettu vuodesta 1968

Vuodesta 1968 lähtien jaetulla yrittäjäpalkinnolla haluttiin alun perin korostaa yrittäjien merkitystä suomalaiselle talouselämälle. Palkitsemisperusteet ovat aina olleet yrityksen taloudellinen kannattavuus, elinvoimainen historia ja selkeä yrittäjävetoisuus. Lisäksi on haluttu kiinnittää huomiota johonkin erityispiirteeseen, esimerkiksi omaperäiseen ideaan, toimialan edelläkävijän rooliin, onnistuneeseen vientiavaukseen tai omistajanvaihdokseen.

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon jakaa palkintolautakunta, johon kuuluvat Suomen Yrittäjien, Fennian, Suomalaisen Työn Liiton ja Yksityisyrittäjäin Säätiön edustajat.

Lisätietoja:
järjestöjohtaja Hanna Hietala, Suomen Yrittäjät, p. 041 544 9500, hanna.hietala@yrittajat.fi