17.5.2019 klo 09:13
Tiedote

Tietoliikenneverkkojen oltava maailman huippua koko Suomessa

– Nopea, kattava ja toimintavarma tietoliikenneverkko on yritystoiminnan perusedellytys. Jos verkkoa ei ole tai se sakkaa, eivät yritykset digitalisoidu ja uudistu eivätkä yrittäjät voi hoitaa nettiin siirtyvää viranomaisasiointiaan, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Suomen Yrittäjät esittää tänään julkaistussa digipoliittisessa ohjelmassaan kuusi keinoa Suomen tietoliikenneyhteyksien kehittämiseksi.

– Valokuituyhteyksien rakentaminen on edennyt Suomessa liian hitaasti. Jopa tietyillä kaupunkialueilla on katveita. Langattoman verkkoteknologian kehitystyöhön ja käyttöönottoon on panostettava, mutta myös kuituyhteyksien tarjonnasta on huolehdittava, Suomen Yrittäjien digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä toteaa.

Kiinteät valokuituyhteydet muodostavat verkkoinfrastruktuurin perustan. Langattomat laajakaistaverkot ovat liikkuvaa työtä tekeville yrittäjille erittäin tärkeitä, mutta ne eivät yksin monien yritysten tarpeisiin riitä.

– On myös huomattava, että langattomien verkkojen seuraavat 5G- ja 6G-sukupolvet vaativat jo itsessään huippunopeata ja riittävän kattavaa runko- ja tukiasemaverkkoa. Yrittäjät ja yritykset ympäri Suomen tarvitsevat parempia tietoliikenneyhteyksiä, Mikkilä muistuttaa.

Kuusi keinoa uudistaa tietoyhteiskunnan perusinfrastruktuuri

Suomen Yrittäjät esittää Digitalisaatio, yrittäjyys ja digipolitiikka 2025 -ohjelmassaan kuutta toimenpidettä tietoyhteiskunnan perusinfrastruktuurin vahvistamiseksi:

  1. Satsataan seuraavan sukupolven langattoman verkkoteknologian kehittämiseen ja käyttöönottoon ja ratkaistaan valokuituyhteyksien rakentamista hidastavat markkinaongelmat.
  2. Nostetaan yleispalveluksi luettavan laajakaistayhteyden vähimmäisnopeutta asteittain kohti 100 Mbit/s:n tasoa.
  3. Tuetaan kohdennetuin avustuksin laajakaistaverkkojen rakentamista harvaan asutuilla alueilla.
  4. Kevennetään ja yhtenäistetään laajakaistayhteyksien rakentamisen lupa- ja sääntelykäytäntöjä varsinkin kuntatasolla.
  5. Laajennetaan valokuituyhteyden kotitalousvähennyksen piiriä myös oman tontin ulkopuolisen osuuden rakentamiseen.
  6. Tehdään teknologianeutraalia taajuuspolitiikkaa, joka mahdollistaa innovatiivisten langattoman tiedonsiirron ratkaisujen kehittämisen ja uusien pienoperaattoreiden markkinoille tulemisen.

Lisäksi yrittäjäjärjestö muistuttaa, että kunnat voivat edistää laajakaistayhteyksien saavutettavuutta kuiduttamalla julkisia tiloja kuten kouluja ja virastoja. Samalla kunta voisi avata näitä tiloja pienyrittäjien työtiloiksi. Valtion tehtävänä on taas ohjata kuntia hyödyntämään verkkoyhteyksien rakentamiseen suunnattua EU-rahoitusta.

– Yhteyksien kysyntää voidaan vahvistaa verottamalla kannustavammin yritysten aineettomaan digitaaliseen pääomaan tekemiä investointeja, Mikkilä huomauttaa.

Lisätietoja:

Tutustu Suomen Yrittäjien Digitalisaatio ja digipolitiikka 2025: Lähdekoodi uudelle ja uudistuvalle yrittäjyydelle -ohjelmaan.

Digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä, joonas.mikkila @ yrittajat.fi, 045 1296791