22.3.2020 klo 11:49
Tiedote

Yrittäjät: Yrittäjien eläkemaksut kriisiajaksi valtiolta

Suomen Yrittäjät ehdottaa yhtenä yrittäjiä auttavana suoran tuen muotona, että valtio ottaisi määräajaksi vastuulleen yrittäjien eläkemaksut, jotta yrittäjien rahat eivät lopu eikä sosiaaliturva romahda koronakriisin takia.

– Tuki olisi selkeä ja yksinkertainen ja auttaisi suoraan jokaista yrittäjää. Se auttaisi varmistamaan, että yrittäjät eivät heikennä sosiaaliturvaansa pudottamalla eläkemaksuja koronan aiheuttaman kassakriisin vuoksi, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen perustelee.

– Tämä olisi osa laajempaa pk-yritysten tukipakettia. Se olisi helppo ja nopea toteuttaa. Lisäksi tarvitaan muita toimia, hän sanoo.

YEL- ja MyEL-maksujen siirron valtiolle pitäisi Yrittäjien mukaan olla voimassa 1.4. alkaen kuusi kuukautta.

Koronakriisi on aiheuttanut lukuisille yrittäjille erittäin vaikean taloudellisen tilanteen, koska asiakkaat ovat kaikonneet ja raha loppuu. – Yrittäjän kulut eivät kuitenkaan automaattisesti vähene, vaikka tulot puuttuvat. Siksi on tärkeää löytää keinoja, joilla yrittäjien kustannuksia voidaan vähentää, Pentikäinen perustelee ehdotusta.

YEL-työtulo vaikuttaa yrittäjien muuhun sosiaaliturvaan – tärkeä pitää riittävällä tasolla

YEL-vakuutus on yrittäjälle pakollinen, ja yrittäjä vastaa eläkemaksustaan. YEL-vakuutettuja on 207 000. YEL-maksu on keskimääräisellä työtulolla 462 euroa kuukaudessa.

MyEL-vakuutus on tarkoitettu maatalousyrittäjille. MyEL-vakuutettuja on 57 000.

YEL-maksua pitää maksaa yrittäjän työtulon mukaan. YEL:n mukaisen työtulon tulee vastata sellaista palkkaa, joka olisi maksettava, jos yrittäjän työn tekisi joku toinen yhtä ammattitaitoinen henkilö yrittäjän sijaan. Työtulon perusteella määräytyvät sekä yrittäjän työeläkemaksut että työeläke.

Yrittäjien keskimääräinen YEL-työtulo on noin 23 000 euroa. YEL-työtulo vaikuttaa myös yrittäjien muuhun sosiaaliturvaan eli vanhempainpäivärahoihin, sairauspäivärahaan ja työttömyyskorvauksen määrään.

– Siksi on erittäin tärkeää, että yrittäjät ylläpitäisivät työtulon riittävällä tasolla myös koronakriisin ajan. Kriisi on erittäin ankara mutta kuitenkin ohimenevä, Pentikäinen sanoo.

Eläketurvan säilyminen vähentäisi toimeentulotuen tarvetta

Vuonna 2018 yrittäjät maksoivat YEL-maksuja yhteensä vajaat 1,1 miljardia euroa. Koska YEL-maksut eivät riitä kattamaan vuotuisia yrittäjäeläkemenoja, valtio rahoittaa puuttuvan osuuden. Vuonna 2018 valtion osuus oli 253 miljoonaa euroa.

MyEL-maksuja yrittäjät ja apurahansaajat maksoivat 2019 noin 175 miljoonaa euroa. Valtion osuus oli 680 miljoonaa euroa.

– Eläketuki yrittäjille maksaisi valtiolle lisää noin 105 miljoonaa kuukaudessa, Pentikäinen laskee. YEL:n osuus on noin 90 miljoonaa ja MyEL:n osuus noin 15 miljoonaa euroa.

Kun valtio rahoittaisi yrittäjien eläkemaksun, yrittäjät rahoittaisivat osan tuestaan itse, koska normaalisti maksu on vähennyskelpoinen. Lisäksi eläketurvan säilyminen vähentäisi valtion rahoittaman viimesijaisen toimeentulon tarvetta sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Lisätietoja:

Kaikki koronasta yrittäjälle -sivusto
toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944, mikael.pentikainen @ yrittajat.fi
työmarkkinajohtaja Janne Makkula, Suomen Yrittäjät, p. 040 581 2472, janne.makkula @ yrittajat.fi